Kutkuttavan haastava The Nether kutsuu pohtimaan virtuaalitodellisuuksien eettisiä ulottuvuuksia

Harvoin on mieli niin täynnä kysymyksiä kuin astuessa ulos Tampereen Työväen Teatterin The Nether -esityksestä. Trillerimäinen teos imaisee katsojan pohtimaan virtuaalisten maailmojen etiikkaa. Näyttämöllä nähdään tulevaisuuden dystopia, jossa valtaosa ”elämästä” tapahtuu virtuaalitodellisuudessa.

Vajaan parituntisen, tiiviin näytelmän juoni paljastuu pala palalta. Internet on muuttunut jo lähes kaiken mahdollistavaksi The Netheriksi, mustaakin mustemmaksi virtuaalitodellisuudeksi, jossa käyttäjät voivat vapaasti valita identiteettinsä ja haluamansa maailman. Kaikki kuviteltavissa olevat mielihalut voidaan toteuttaa.

Kaikki alkaa kuulusteluhuoneesta, jossa rikosylikomisario Morris (Suvi-Sini Peltola) tivaa tietoja liikemies Simsiltä (Jari Ahola) virtuaalimaailman Kätköstä. Kätkö, jota pyörittävät salaiset serverit sukellusveneen uumenissa Malesian rannikolla, pitää sisällään maailman, jossa itse valitun identiteetin suojissa voi tehdä karmiviakin asioita ilman laillisia seurauksia.

Kätköstä alkaa paljastua viktoriaanisen ajan tukahtunut todellisuus, jossa viattoman oloinen Iris (Sonja Halla-aho) kohtaa sinne saapuvia vieraitaan. Esityksen myötä alkavat paljastua myös Iriksen identiteetin salaisuudet ja se, mitä Kätkössä tapahtuu ja mistä kaikesta siellä vierailevat oikein vaikenevat.

Mikä kaikki virtuaalisissa maailmoissa onkaan sallittu? Miten alati kehittyvä teknologia ja muun muassa erilaiset pelimaailmat vaikuttavat todellisuuskuvaamme ja ihmissuhteisiimme? Voiko online-virtuaalimaailmoissa tehdä kaikkea sellaistakin, mikä offline-todellisuudessa on rikollista, raakaa tai moraalisesti paheksuttua? Onko kaikki sallittua, jos ketään ei ”oikeasti” vahingoiteta ja verkkomaailmoissa ollaan täysin vapaaehtoisesti?

Tampereen Työväen Teatteri, The Nether. Valokuva: Kari Sunnari.

The Netherin on käsikirjoittanut Jennifer Haley. Hänet tunnetaan jännitysdraamoista, jotka käsittelevät nykyistä teknologian täyttämää aikakautemme ja teknologian hyödyntämisen keskeisiä eettisiä kysymyksiä. Tiina Puumalaisen ohjaus tuo näyttämölle tarkkarytmisen tulkinnan. Sitä mukaa kun teoksen maailmat avautuvat, sen tunnelma muuttuu yhä pakahtuneemmaksi, karmivaksikin. Puumalainen onnistuu hienovaraisella otteella ujuttamaan tulkintaan salatun ja kätketyn tunnelman. Kuin jotakin kavalaa, jonka tietää olevan olemassa, mutta jota ei haluaisi nähdä.

Suvi-Sini Peltolan rikosylikomisario Morris on vahva tulkinta. Hän onnistuu välittämään roolihahmoonsa rikostutkijan halun nähdä ja paljastaa. Peltolan näyttelijäntyö löytää päähenkilöstä kylmän viileän ja ammattimaisen rikostutkijan, josta tihkuu halu selvittää, mitä salattu virtuaalimaailma kätkee. Tutkijan, jolla on missio ja vahva halu paljastaa ja löytää paha. Tutkijan, joka on jo nähnyt liikaakin ja siksi kovettunut.

Teppo Järvisen lavastus ja Eero Auvisen valo- ja videosuunnittelu luovat näyttämölle niin kliinisen kolkon kuulusteluympäristön kuin virtuaalisen epätodellisuudenkin. Auvisen taitava valaistus ja videoprojisoinnit avaavat niin mustan kuin valkoisen näkökulman todellisuuteen sekä luovat väliin demonisen punaisia näkymiä virtuaalisen maailman syövereihin. Auvinen hyödyntää myös pimeyttä näyttämöllä onnistuneesti. Onko todellisuus mustavakoista vai kuitenkin myös harmaan eri sävyjä? Tämän puolen myös Paula Variksen pukusuunnittelu tuo teokseen.

The Nether on hyytävä kuvaus siitä, mikä ei ehkä ole kovinkaan kaukana tulevaisuudessa. Virtuaaliset maailmat muuttuvat yhä todentuntuisemmiksi ja niissä vietetään yhä suurempi osa ajasta. Teos avaa virtuaalisuuteen näkymiä, joita ei ehkä haluaisi kohdata, mutta joita ei voi välttääkään. The Nether ei päästä helpolla otteestaan, mikä on kiistatta teoksen ansioita. Se pakottaa pohtimaan.


Jennifer Haley – The Nether

Suomen kantaesitys 31.8.2018 Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen näyttämöllä

Käsikirjoitus Jennifer Haley
Ohjaus ja suomennos Tiina Puumalainen
Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu Paula Varis
Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Niklas Vainio

Rooleissa Jari Ahola, Suvi-Sini Peltola, Pentti Helin, Sonja Halla-aho ja Juha-Matti Koskela

Kaikki tuttu uudessa valossa

Kansallisteatterin Tainaron vie katsojansa tutunoloiseen outouteen. Esitys on matka salamyhkäiseen fantasian maailmaan. Maailmaan, jossa kaikki jää mystiseksi, mutta joka muistuttaa hämmästyttävän tutulla tavalla jokapäiväistä arkitodellisuuttamme.

Tainaronin asukkaat vaikuttavat hyönteisiltä siipineen, kiteisine ulkomuotoineen ja valtavine silmineen, mutta heistä löytyy monella tapaa tuttuja ja inhimillisiä piirteitä. Tainaron on täynnä niin outoja ohikulkijoita, roikkujia, pimeässä pörrääviä tulikärpäsiä kuin säntillisen työtelijäitä mittareita.

Tainaron on maailma, jossa on yhtä aikaa paljon tuttua ja toisaalta muutos on dramaattinen. Kaikki mihin olemme tottuneet on toisenlaista ja käsittämätöntä. Siellä kaikki on epävarmaa ja muutos jatkuvaa.

Tarinan kertoja (Kati Outinen) on saapunut mystiseen, jatkuvassa muutoksessa olevaan tuliperäiseen Tainaroniin. Päähenkilö ihmettelee uutta maailmaansa ja ympäristöään. Lumoutuukin siitä. Oppaana hänellä on Jäärä (Aino Venna). Teos perustuu päähenkilön kirjeisiin tuntemattomalle vastaanottajalle, joissa hän kertoo näkemästään ja pohtii kokemaansa ihmetellen. Vastauksia kirjeisiin ei koskaan tule.

Leena Krohnin samannimiseen romaaniin pohjaavan teoksen ovat näyttämölle dramatisoineet Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi. Rossi on myös ohjannut näytelmän. Krohnin taidokas ja unenomaisen tyylikäs kieli elää näyttämäsovituksessa. Esitys luottaa vahvasti tekstiin ja lopputuloksena nähdään intensiivinen, jopa lyyrinen tulkinta.

Alkuteoksen kirjeistä näyttämöllä nähdään valikoima, osa on ollut pakko jättää pois. Hämeen-Anttilan ja Rossin dramaturgia saa teoksen hengittämään näyttämöllä välillä kiihkeämmin ja välillä se taas hiljentää rytmiään, ikään kuin ihmettelemään kaikkea ympärillä näkyvää. 

Kansallisteatteri - Tainaron. Valokuva: Kastehelmi Korpijaakko

Rossin ohjaus luo teoksen kirjeistä näyttämökuvia, joissa hahmottuvat Tainaronin moninaiset asukkaat. Kati Outisen kertoja ihmettelee niin yöllisiä juhlivia tulikärpäsiä kuin jatkuvasti synnyttävää äkeää kuningatarta. Outinen tekee roolinsa vähäeleisen suvereenisti ja saa roolihahmonsa ihmetyksen välittymään katsojalle. Hänen tulkitsemassaan hahmossa näkyy utelias ja leikkisäkin puoli ja samaan aikaan Outinen välittää roolissaan taivasti hämmenneystä muodonmuutoksesta, vaikeutta päästää irti kaikesta menneestä ja siitä, mitä jokainen kantaa mukanaan.

Aino Vennan säveltämä ja esittämä musiikki virtaa teoksen läpi. Venna musiikki ja monikieliset sanoitukset soivat kauniisti ja tuovat mieleen myös sen, miten jokainen meistä on tainaronilaisten tapaan jatkuvassa ja vääjäämättömässä muutoksessa. 

Milla Martikaisen lavastus ja valomaailma luovat näyttämölle salamyhkäisen todellisuuden. Näyttämöllä nähdään joko joukko hyönteisrobotteja ja Martikaisen luomat valaisimet ovat myös saaneet mielikuvituksellisia muotoja. Näyttämökuva on sopivasti hämärä ja usvainen. Martikaisen ja Vennan videoprojisoinnit täydentävät teoksen mystisen tunnelman.

Näin esityksen ennakkonäytännössä.

Leena Krohn – TAINARON

Kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 29.8.2018
Yhteistyössä Helsingin juhlaviikot

Näyttämöllä: Kati Outinen ja Aino Venna
Ohjaus: Essi Rossi
Dramatisointi: Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi
Esitysdramaturgia: Essi Rossi ja Iida Hämeen-Anttila
Lavastus ja valosuunnittelu: Milla Martikainen
Videoiden suunnittelu ja toteutus: Milla Martikainen ja Aino Venna 
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Musiikki ja videoiden toteutus; Aino Venna
Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen
Naamioinnin suunnittelu: Krista Karppinen

Turkka kuolee – Teatterikesän odotettu kantaesitys purkaa turkkalaisuuden vaikutusta suomalaiseen teatteriin

Turkka kuolee -esityksen alussa näyttämöllä on kolme kynttilää kuin alttarilla. Valkokankaalle on projisoituna ”Jouko Turkka 1942-2016” ja etunurkassa on Teatterikorkeakoulun juhlasalin puhujanpönttö mikrofoneineen. Onko luvassa tribuutti? Esitelmä Turkan merkityksestä suomalaiselle teatterille?

Vähän tähän tyyliin esitys kyllä alkaa. Ruusu Haarla ja Julia Lappalainen kertovat Turkan taustoja, sekä Seinäjoen, Joensuun ja Helsingin Kaupunginteatterin vuosia ohjaajana ja teatterinjohtajana. Tätäkö tässä nyt on luvassa? Luentoa Jouko Turkasta ja hänen tekemisistään?

Ei sentään. Pian videolta nähdään näyttämön takaa myös Haarlan esittämä Jouko Turkka mielipiteineen tällaisesta esityksestä. Alkaa muodostua kuva näytelmän lähes absurdista päähenkilöstä, 1980-luvun Teatterikorkeakoulun professorista ja rehtorista. Siitä, mitä tapahtui ja miten kaikki tapahtunut oli ylipäänsä mahdollista.

Teatterikesän juhlavuoden kunniaksi Tampereella sai kantaesityksensä uusi kotimainen näyttämöteos Turkka kuolee. Teoksen konsepti ja käsikirjoitus ovat Haarlan ja Lappalaisen. Haarla on lisäksi dramatisoinut ja ohjannut teoksen. Käsikirjoitus pohjaa laajaan lähdeaineistoon ja keskittyy kuvaamaan Turkan myrskyisiä vuosia TeaKissa 1981-1988. Mukana tausta-aineistossa on opinnäyteitä Turkan työstä ja taiteesta, lehtiartikkeleita ja -haastatteluja, Turkan oppilaiden videohaastatteluja ja paljon muuta. Tuoreimpana mukaan on mahtunut myös Maria Roihan kirja Jussi Parviainen – Jumalan rakastaja tältä vuodelta.

Näyttämöllä kaksikko esittelee Turkan teatteritaivalta ja Teatterikorkeakoulun aikaa laajasti muun muassa ajan lehtiartikkelien, kohuotsikoiden ja videoiden kautta. Välillä Haarlan esittämä Turkka pelmahtaa näyttämölle kommentoimaan kaikkea näkemäänsä.

Turkka kuolee. Valokuva: Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä.

Haarlan ja Fabian Nybergin toteuttamilla videolla ääneen pääsevät Turkan oppilaista Satu Silvo, Katja Kiuru ja henkilö, joka ei halunnut nimeään julkistettavaksi, mutta on Turkan ajan tunteville varsin helposti pääteltävissä. Suhdettaan edesmenneeseen teatteriguruun pääsee pohtimaan myös Turkan 80-luvun lopulla ohjaaman kohusarjan, Seitsemän veljeksen, nimekäs näyttelijäjoukko. Mainiosti videolla nuoren polven näyttelijät esittävät parin vuoden takaista muisteloa, jossa Turkan oppilaat kävivät läpi suhdettaan ohjaajaan.

Turkka kuolee -esitys on tulkinta Turkan ajasta Teatterikorkeakoulussa ja hänen merkityksestään suomaiselle teatterikentälle. Se avaa erityisesti nuoremmalle teatterista kiinnostuneelle sukupolvelle Turkan aikaa ja työtä sekä siihen liittyviä ristiriitaisia tulkintoja. Mihinkään kovin räväkkään Turkan ”ruumiinavaukseen” esitys ei yllä. Varsinkin aikakautta tunteville kaikki tuntuu jo kovin tutulta.

Turkka kuolee purkaa myös taas ajankohtaista taiteen miehistä neromyyttiä monella tapaa. Se kysyy oikeutetusti Turkan rajun työtavan hintaa. Miten neromyytti syntyi ja ketkä olivat ja ovat kaiken maksumiehiä vielä tänä päivänäkin? Mikä on Turkan tekojen inhimillinen hinta?

Jos katsoo Turkan johtamis- ja työskentelytapoja TeaKissa nykyhetkestä käsin, niin täytyyhän asioiden vaikkapa nykyopiskelijoiden näkövinkkelistä näyttää lähinnä käsittämättömiltä. Miten voi olla mahdollista, että koulun rehtori huorittelee, käyttäytyy uhkaavasti ja jopa väkivaltaisesti opiskelijoitaan kohtaan?

Osin tausta-aineiston massiivisuudesta johtuen alun perin kaksi ja puolituntinen esitys paisui kolmeen tuntiin ja varttiin. Eikä mikään ihme. Kun Turkan aikaa pohtii ja valottaa on hyväkin kuunnella laajaa otantaa aikalaisia. Vain näin voi syntyä se varsin objektiivinen kuva, jonka Haarla ja Lappalainen onnistuvat esityksessään tavoittamaan. Kuva mestarillisesta teatterintekijästä, jonka työtavat ja persoona synnyttivät erinomaista teatteria, mutta kylvivät ympäristöönsä myös ahdistusta, pelkoa ja henkistä pahaa oloa.

Reilu kolmituntisessa teoksessa on melkoinen tekstimassa hallittavaksi. Ensi-illassa esiintyjät eivät olleet vielä ihan täysin sisäitäneet tekstiä kaikilta osin. Teoksen tulkinta varmasti myös tiivistyy tulevien esityskertojen myötä. Samoin uskon näyttelijöiden ilmaisun hioutuvan ja teoksen näin parantuvan lisäesitysten myötä. Täällä erää esityksestä jäi paikoin hieman raakilemainen vaikutelma, joka toivottavasti jää pois teoksen kypsyessä ja hioutuessa. Turkka kuolee -teosta esitetään Helsingissä Korjaamolla elokuussa 2018 sekä keväällä 2019 Kansallisteatterissa.


Haarla & Lappalainen: Turkka kuolee
Kantaesitys 9.8.2018 Tampereen Teatterikesässä, Frencell-näyttämöllä
Yhteistyössä Tampereen Teatterikesä, Suomen Kansallisteatteri & Tampereen Teatteri

Esityskonsepti ja käsikirjoitus: Ruusu Haarla & Julia Lappalainen
Ohjaus ja dramatisointi: Ruusu Haarla
Näyttämöllä: Ruusu Haarla & Julia Lappalainen
Valosuunnittelu: Fabian Nyberg
Videot: Ruusu Haarla & Fabian Nyberg