Ylioppilasteatterin keskiviikkona 9.12.2015 ensi-iltansa saanut Kukin yhdistelee erilaisia teatterin genrejä sulavasti. Osa kohtauksista on lyyrisen kauniita, viipyileviä hetken kuvia. Osa taas riemukkaita, absurdin humoristisia toimintajaksoja. Esitys ikään kuin leikittelee luomalla kohtauksista peilikuvia. Yhtenäistä tarinaa ei juuri ole, kohtaukset limittyvät toisiinsa löyhästi. Toisaalta tarina on, mutta se löytyy ehkä enemmänkin kosketuksen ja liikkeen maailmasta kuin tekstistä. Anne Nimellin ohjaamassa esityksessä on sitä samaa monitulkintaisuutta, mitä jo näytelmän nimessä. Kukinhan on lähemmin erittelemättömään joukon jäseneen viittaava pronomini tai monikon instruktiivi sanasta kukka. Molempiin merkityksiin näytelmä selvästi viittaakin.
Näytelmän avainkohtauksia on toistuva halaaminen. Joukko samankaltaisia, mustiin ja valkoisiin pukeutuneita ihmisiä hakeutuu toistensa luo ja syliin. Kukin tyylillään – joku rohkeasti, toinen aremmin. Lämpö välittyy katsomoon asti. Ollaan kuin viimeisten hitaiden aikana, antaudutaan mahdollisimman lähelle toista. Joukko toisiaan halaavia ihmisiä näyttämöllä on koskettavaa katsottavaa.
Ylioppilasteatteri, Kukin. Kuva: Joonas Lampi |
Näytelmässä on runollisten kohtausten lisäksi useita, hervottoman hauskoja, osittain jopa absurdejakin kohtauksia. Kun Ali Baban rosvot yrittävät railakkaassa kohtauksessa saada luolan ovea avautumaan mitä erilaisimmin keinoin, on näyttämöllä kolmen rosvon sijaan ainakin 40, niin taajaan rosvokaverusten nimet vaihtuvat, että on perässä pysyminen siinä kuka on kukin. Myös murhakohtaukset ovat hykerryttäviä, viittaukset Komisario Palmu -elokuviin toimivat hyvin. Itselleni parhaat naurut toi takaa-ajokilpailu -kohtaus, jossa pariskunnat kilpailevat takaa-ajossa, yrittäen eksyttää toinen toisensa tai hämätä vaatteiden vaihdoilla. Tämä kaikki selostettuna ja tuomaripistein! Myös kohtaus, jossa tonttu varastaa omenan ja sitä seuraava takaa-ajo, poroineen ja lopun sarjakuvamainen splättärikuolema saivat ensi-ilta katsomon pyrskähtelemään.
Näyttelijäjoukko toimii lavalla yhteen hitsautuneen oloisesti. Näyttelijöistä aistii vahvan ensemble-hengen ja näyttämöllä oloa on hyvä katsoa. Näyttelijät kykenevät hyvin myös vaihtamaan näyttelijäntyönsä intensiteettiä ja herkkyyttä erityyppisten kohtausten mukana.
Ylioppilasteatteri, Kukin. Kuva: Joonas Lampi |
Ylioppilasteatteri, Kukin. Kuva: Joonas Lampi |
Ylioppilasteatteri – Kukin. Ensi-ilta 9.12.2016 Studionäyttämöllä (Aleksanterinkatu 23). Esityksiä 31.1.2016 asti. Näytelmän kotisivu
Ohjaus: Anne Nimell
Ohjaajan assistentti: Jussi Lankoski
Näyttämöllä:
Miro Apostolakis
Ville Hilska
Veikka Kalavainen
Milla Kuikka
Inna Lampinen
Joonas Lehikoinen
Tuukka Leijavuori
Miili Matikainen
Tommi Moilanen
Otto Pilli
Saban Ramadani
Judith Regwan
Otto Rokka
Esa-Matti Smolander
Anna Suhonen
Pukusuunnittelu: Monica Rusanen
Puvustajan assistentti: Janica Töyräs
Valosuunnittelu: Valtteri Halonen
Äänisuunnittelu: Lauri Ranta, Sampo Korrensalo
Kuulostaa kiinnostavalta esitykseltä! Minä yritän josko ehtisin vielä tammikuussa katsomoon, ensemblessa on yksi tuttukin jonka näkisin mieluusti pitkästä aikaa lavalla. Tammikuussa lienisi myös enemmän virtaa keskittyä ja eläytyä, syksyn esityksistä alkaa tulla jo ähky. :)
VastaaPoista