Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle on Cloud Feet Companyn tuottama musiikin, tanssin ja lausunnan kohtaaminen Paavalin kirkossa, Vallilassa. Esitys yhdistää tanssia, suomeksi ja italiaksi lausuttuja katkelmia Danten Jumalaisesta näytelmästä sekä musiikkia. Se on unenomainen kokemus, jossa liike, ääni ja hiljaisuus löytävät toisensa.
Danten 1300-luvun alussa kirjoittama Jumalainen näytelmä on monitulkintainen, eurooppalaisen kulttuuriperintömme keskeisimpiin teoksiin kuuluva runoeepos. Se voidaan nähdä matkana puhdistumiseen ja synnistä vapautumiseen. Se on toki myös kuvaus ihmisestä maailmankaikkeudessa ja matka helvetistä kiirastulen kautta paratiisiin – vaikeuksista voittoon.
Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle tervehtii kauneudella jo ennen alkamistaan. Katsojat astuvat sisään korkeaan kirkkosaliin, jonne Janne Teivainen on toteuttanut upean valaistuksen. Tuskin mitään parempaa paikkaa onkaan Helsingissä Italian ja Danten keskiajan maailmaan, kuin italialaishenkinen, 1920-luvun klassismia edustava Paavalin kirkko. Alttarilla odottaa tanssija Helena Romppanen kuin morsiamena. Hän on meditatiivisesti polvillaan valtavan, valkoisen mekon kanssa. Kasvot yleisöön suunnattuna, silmät kiinni.
Cloud Feet Company, Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle. Valokuva Esa Kytösaho. |
Esityksen tekevät ja luovat lausujat Gabrielle Goria ja Mirjami Heikkinen, tanssija Helena Romppanen sekä muusikot Eero Hämeenniemi ja Jarno Julkunen. Goria ja Heikkinen lausuvat katkelmia Jumalaisesta näytelmästä rytmittäen hienosti intensiteettiä. Välillä Danten eeppinen runous ottaa ilmaa lausujien kiivaastakin ilmaisusta, välillä teksti soljuu rauhassa eteenpäin. Lausujat hyödyntävät upeasti myös koko tilaa, liikkuen välillä kirkkosalissa, pysyen välillä paikallaan saarnatuolissa tai alttarilla. Danten teksti elää lausujissa hienosti. Eino Leinon suomennoksen kieli on omaleimaista ja vähintään yhtä maagista kuin alkuperäinen tekstikin.
Muusikot Hämeenniemi ja Julkunen loihtivat tilaan musiikillisesti harmonisen ja kauniin äänimaailman. Instrumentit sopivat hyvin Jumalaisen näytelmän tekstiin ja luovat osaltaan teokseen unenomaisen meditatiivista tunnelmaa.
Kirkkosali on suorakulmainen, lukuun ottamatta alttaripäädyn apsista. Tanssija Helena Romppasen suoritus on häkellyttävä. Hän pyörii alttarilla ympyrää tauotta ja yhteen suuntaan koko esityksen ajan – lausunnan, musiikin ja hiljaisuuden vuorotellessa. Tuloksena on vahva ja vangitseva vaikutelma. Pyörivä liike pyöreän kattokupolin alla luo voimakkaan tilallisen kokemuksen. Teos yhdistelee hienolla tavalla erilaisia kontrasteja – valoja ja varjoja, valkoista ja mustaa, musiikkia ja hiljaisuutta. Useassa kohdin valaistus saa aikaan voimakkaita varjoja kirkkosalin vaaleille seinille, Romppasen pyöriessä valtavassa valkoisessa mekossaan ympyrää. Ei voi olla ihailematta hänen kykyään pyöriä ympyrää 55 minuutin ajan kertaakaan pysähtymättä.
Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle on pysähdyttävä, hiljentävä ja vaikuttava esitys. Sen jälkeen olo on jopa puhdistunut ja ennen kaikkea esityksen kauneudesta vaikuttunut.
Cloud Feet Company
Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle
Sunnuntaina 13.3. 2016 klo 19.00 Paavalinkirkko
Esitys on osa Kirkko soikoon -tapahtumaa 11.–20.3.2016
Lausujat: Gabrielle Goria ja Mirjami Heikkinen
Tanssija: Helena Romppanen
Muusikot: Eero Hämeenniemi renessanssiurut, Jarmo Julkunen renessanssikitara
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti