Pessin ja Illusian luona: lokakuuta 2015

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kuuleeko Espoo?

Espoo on etäinen unelma. Syvällä pimeydessä etenevä, idästä tuleva kummitusjuna törmää peruskallioon Ruoholahdessa. Onneksi, metrohan voisi tuoda idän epäsosiaalisen aineksen porvarilliseen Espooseen. Porvarillisuudelle esitys juuri nauraakin. Helsingin kaupunginteatterissa ensi-iltansa 14.10.2015 saanut Lauri Maijalan ohjaama Kummitusjuna kertoo tavallisia tarinoita metroradan varrelta.

Helsingin kaupunginteatteri, Kummitusjuna. Valokuva: Jori Grönroos

Tarina alkaa Mellunmäestä ja etenee kohti keskustaa. Tarina tarinalta, ihmiskohtalo ihmiskohtalolta. Anna-Mari Kähärän ja Jussi Tuurnan läpisäveltämä musiikiteatteri toimii. Kaupunginteatterin näyttelijät laulavat erinomaisen hyvin ja työryhmä on koostanut nauttivan, tasaisen kokonaisuuden.

Sanna Majurin yksinäisyydestä kärsivä vanhus Mellunmäessä, Janne Marja-ahon Kontulan rivohko magiamies ja Siilitien kuolemalla hämmentävä ja luonnonsuojeluun kantaa ottava eläinporukka ovat esityksen parhainta puolta. Siilitien “Kuolema on aina hämmentävää” –koulunäytelmän omaiset tanssipyörähdykset ja pahvilavasteet ovat yhtä aikaa hykerryttäviä ja makaabereja.

Kummitusjunan teemat ovat vahvoja ja kiinni tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Näytelmä koostuu itsenäisistä, jokaisen metroaseman kohdalla tavattavista ihmiskohtaloista. Vaikeitakin aiheita, kuten kuolemaa, parisuhteiden problematiikkaa tai yksinäisiä ihmiskohtaloita käsitellään kuitenkin lämmöllä. Oma suosikkini oli Kulosaaressa. Korkeasaaren ylimielinen tiikeri ja tähän arroganttiin, raatelevaan kolliin rakastuva nainen.

Helsingin kaupunginteatteri, Kummitusjuna. Valokuva: Jori Grönroos

Keskustaan päin tultaessa esitys kuitenkin valitettavasti alkaa draamallisesti hajota eikä nouse enää alun yllätyksellisyyteen. Toimivin näytelmä on idän asemilla ja viimeistään Kalasatamassa esitys hieman levähtää ja draaman kaari katoaa. Kähärän ja Tuurnan musiikki on esityksen parasta antia ja toimii tasaisesti loppuun asti. Musiikillisesti teos onkin yhtenäinen, muttei tarinan tasolla. Esitys sinänsä rullaa eteenpäin, mutta loppupuoli ei enää kosketa samoin kuin alku.

Esityksen Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa 8.12.2015 asti.

Lauri Maijala - Sinna Virtanen - Anna-Mari Kähärä - Jussi Tuurna KUMMITUSJUNA
Ensi-ilta 14.10.2015 studio Pasilassa

Ohjaus Lauri Maijala
Rooleissa Petrus Kähkönen, Tuukka Leppänen, Sanna Majuri, Janne Marja-aho, Emilia Nyman, Tiina Peltonen, Ursula Salo, Antti Timonen
Muusikot Sara Puljula, Topi Korhonen ja Esko Grundström
Musiikki Jussi Tuurna ja Anna-Mari Kähärä
Kapellimestari Jussi Tuurna
Lavastus ja puvut Janne Vasama
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikko
Naamiointi ja kampaukset Aino Hyttinen

tiistai 6. lokakuuta 2015

"Jumala, sinä et katsonut puoleeni silloin kun minä sinua tarvitsin.”

Pyhäpäivä. Matinea. Suuri näyttämö.

Tabu – ihmisen ääni on toinen Kristian Smedsin pohjoisen taiteilijamiehiä käsittelevistä teoksista Kansallisteatterin lavalla. Palsa – ihmisen kuva nähtiin vuosi sitten.

Timo K. Mukan tekstiin pohjaava Tabu on vaikuttava ja puhdistava elämys. Se on kokonaistaideteos, jossa valo ja pimeys sekä ääni ja hiljaisuus ovat pääosissa. Esitys, jossa lavalla olevat näyttelijät ja muusikot eivät tule kumartamaan esityksen lopussa. Loppuaplodit ovat toki heillekin, mutta ennen kaikkea esityksen valo- ja äänimaailmalle. Se onkin ihmeellinen. Tabu on niin visuaalinen, että sitä on lähes mahdoton sanoittaa ja sanoin arvioida. Koko teoksen muutamat repliikit tulevat äänitteeltä ja niissä puhutaan Jumalalle.

Tabu on pyhän pimeä puoli. Siinä missä pyhä on kaunista ja valoisaa, tabu on syvää pimeyttä.

Kuva: Ulla Jokisalo

En ole koskaan ennen istunut niin pitkään pimeässä teatterisalissa. Esityksessä on syvää pohjoisen kaamoksen pimeyttä. Kun pimeyttä on kestänyt jonkin aikaa, alkaa pimeydessä nähdä hieman valoa, aistia pimeyden eri sävyjä. Ensin ehkä tummaa purppuraa ja sitten jotain muuta. Revontulet pilvisen yötaivaan takana? Pekka Kuusiston säveltämä musiikki ja Tuuli Kyttäjän äänimaailma tulvivat pimeyden keskeltä korviin.
Pitkä, minuutteja kestävä pimeys voisi olla jopa pelottavaa. Istua nyt siinä pimeässä satojen muiden, lähes hengitystään pidättävien ihmisten keskellä. Keino on tehokas. Ollaan heti tabun ytimessä. Näinhän sen pitääkin alkaa.

Pimeys on myös symbolista, ahdasmielisen uskonnollisuuden ja seksuaalikielteisyyden pimeyttä. Näytelmän katsojalle on eduksi, jos tuntee Mukan alkuperäistekstin tarinan ja itse kirjailija Mukan tarinan.

Uskonnollisten ääriliikkeiden nimissä voidaan tehdä paljon pahaa. Isisin nimissä tehdään ja ahdasmielisten kristittyjen herätysliikkeiden nimissä täällä Suomessa on tehty.

Kuva: Ulla Jokisalo

Alussa oli pimeys. Esitys tuo mieleen myös Raamatun luomiskertomuksen ja tarinan ihmisestä. Ihmisestä, joka lopulta tuhoaa itsensä. Konepistoolit, tykit ja yläpuolella pyörivien helikoptereiden äänet ovat osa esitystä. Tabun lopussa on pimeys. Lopullinen ihmiskunnan tuho?

Näytelmä on kiihkeä, äärimmäinen ja erittäin monitasoinen. Kokemus on vavahduttava. Seksuaalisuuden, uskonnon ja kuoleman symboliikkaa ja kuvastoa on paljon. Tabu on kiinni juuri tässä hetkessä ja yhtä aikaa ajaton.

Tabusssa on useita visuaalisesti erittäin näyttäviä kohtauksia, pienesti ja isosti. Seela Sellan kädet punaisiksi maalattuine kynsineen Tero Jartin paljaalla, kiihkoisella yläruumiilla. Mies on pelle ja nainen vie. Tai kun Seela Sella on alun pitkän pimeyden jälkeen kulmahiomakoneiden tulisuihkuissa valkoisessa enkelimäisessä kaavussa, tähtiensotamaiset suojalasit silmillään.

Sellan lavakarisma ja läsnäolo näyttämöllä ovat jälleen kerran käsittämättömän upeaa koettavaa.

Kuva: Ulla Jokisalo

Perinteisestä puheteatterista ei kai voi puhua. Reilun puolitoistatuntisen esityksen puheosuus on yhteensä noin minuutin mittainen. Esitys onkin valon, äänen ja musiikin juhlaa. Pääosassa on Pekka Kuusiston säveltämä kauniisti soiva musiikki. Välillä soi enkelikuoron Sibeliuskin.

Tabua esitetään vain pyhäpäivisin kello 15.00. Ei pimeinä ilta-aikoina, vaikkakin vuoden pimeimpään aikaan. Kun esityksen päätyttyä suuren näyttämön ovet lämpiöön avataan ja sisään pimeään teatterisaliin tulvii valo, olo on puhdistunut... ja helpottunut.

TABU – IHMISEN ÄÄNI
Kansallisteatteri, Suuri näyttämö. Ensi-ilta 4.10.2015

ESIINTYJÄT Seela Sella ja Tero Jartti
MUSIIKKI Pekka Kuusisto

Mukana myös Aino, Ida, Inari, Karina, Lilla, Maia, Saiga, Stella ja Viola Itä- Helsingin musiikkiopistosta.

TEKSTI Timo K. Mukka
OHJAUS JA DRAMATURGIA Kristian Smeds
NEUVONANTAJA Kimmo Modig
VALOSUUNNITTELU Teemu Nurmelin
ÄÄNISUUNNITTELU Tuuli Kyttälä
VIDEOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
PUKUSUUNNITTELU Auli Turtiainen