tiistai 6. lokakuuta 2015

"Jumala, sinä et katsonut puoleeni silloin kun minä sinua tarvitsin.”


Pyhäpäivä. Matinea. Suuri näyttämö.
Tabu – ihmisen ääni on toinen Kristian Smedsin pohjoisen taiteilijamiehiä käsittelevistä teoksista Kansallisteatterin lavalla. Palsa – ihmisen kuva nähtiin vuosi sitten.

Timo K. Mukan tekstiin pohjaava Tabu on vaikuttava ja puhdistava elämys. Se on kokonaistaideteos, jossa valo ja pimeys sekä ääni ja hiljaisuus ovat pääosissa. Esitys, jossa lavalla olevat näyttelijät ja muusikot eivät tule kumartamaan esityksen lopussa. Loppuaplodit ovat toki heillekin, mutta ennen kaikkea esityksen valo- ja äänimaailmalle. Se onkin ihmeellinen. Tabu on niin visuaalinen, että sitä on lähes mahdoton sanoittaa ja sanoin arvioida. Koko teoksen muutamat repliikit tulevat äänitteeltä ja niissä puhutaan Jumalalle.

Tabu on pyhän pimeä puoli. Siinä missä pyhä on kaunista ja valoisaa, tabu on syvää pimeyttä.

Kuva: Ulla Jokisalo
En ole koskaan ennen istunut niin pitkään pimeässä teatterisalissa. Esityksessä on syvää pohjoisen kaamoksen pimeyttä. Kun pimeyttä on kestänyt jonkin aikaa, alkaa pimeydessä nähdä hieman valoa, aistia pimeyden eri sävyjä. Ensin ehkä tummaa purppuraa ja sitten jotain muuta. Revontulet pilvisen yötaivaan takana? Pekka Kuusiston säveltämä musiikki ja Tuuli Kyttäjän äänimaailma tulvivat pimeyden keskeltä korviin.
Pitkä, minuutteja kestävä pimeys voisi olla jopa pelottavaa. Istua nyt siinä pimeässä satojen muiden, lähes hengitystään pidättävien ihmisten keskellä. Keino on tehokas. Ollaan heti tabun ytimessä. Näinhän sen pitääkin alkaa.

Pimeys on myös symbolista, ahdasmielisen uskonnollisuuden ja seksuaalikielteisyyden pimeyttä. Näytelmän katsojalle on eduksi, jos tuntee Mukan alkuperäistekstin tarinan ja itse kirjailija Mukan tarinan.

Uskonnollisten ääriliikkeiden nimissä voidaan tehdä paljon pahaa. Isisin nimissä tehdään ja ahdasmielisten kristittyjen herätysliikkeiden nimissä täällä Suomessa on tehty.
Kuva: Ulla Jokisalo



























Alussa oli pimeys. Esitys tuo mieleen myös Raamatun luomiskertomuksen ja tarinan ihmisestä. Ihmisestä, joka lopulta tuhoaa itsensä. Konepistoolit, tykit ja yläpuolella pyörivien helikoptereiden äänet ovat osa esitystä. Tabun lopussa on pimeys. Lopullinen ihmiskunnan tuho?

Näytelmä on kiihkeä, äärimmäinen ja erittäin monitasoinen. Kokemus on vavahduttava. Seksuaalisuuden, uskonnon ja kuoleman symboliikkaa ja kuvastoa on paljon. Tabu on kiinni juuri tässä hetkessä ja yhtä aikaa ajaton.

Tabusssa on useita visuaalisesti erittäin näyttäviä kohtauksia, pienesti ja isosti. Seela Sellan kädet punaisiksi maalattuine kynsineen Tero Jartin paljaalla, kiihkoisella yläruumiilla. Mies on pelle ja nainen vie. Tai kun Seela Sella on alun pitkän pimeyden jälkeen kulmahiomakoneiden tulisuihkuissa valkoisessa enkelimäisessä kaavussa, tähtiensotamaiset suojalasit silmillään.

Sellan lavakarisma ja läsnäolo näyttämöllä ovat jälleen kerran käsittämättömän upeaa koettavaa.
Kuva: Ulla Jokisalo

Perinteisestä puheteatterista ei kai voi puhua. Reilun puolitoistatuntisen esityksen puheosuus on yhteensä noin minuutin mittainen. Esitys onkin valon, äänen ja musiikin juhlaa. Pääosassa on Pekka Kuusiston säveltämä kauniisti soiva musiikki. Välillä soi enkelikuoron Sibeliuskin.

Tabua esitetään vain pyhäpäivisin kello 15.00. Ei pimeinä ilta-aikoina, vaikkakin vuoden pimeimpään aikaan. Kun esityksen päätyttyä suuren näyttämön ovet lämpiöön avataan ja sisään pimeään teatterisaliin tulvii valo, olo on puhdistunut... ja helpottunut.

TABU – IHMISEN ÄÄNI
Kansallisteatteri, Suuri näyttämö. Ensi-ilta 4.10.2015

ESIINTYJÄT Seela Sella ja Tero Jartti
MUSIIKKI Pekka Kuusisto

Mukana myös Aino, Ida, Inari, Karina, Lilla, Maia, Saiga, Stella ja Viola Itä- Helsingin musiikkiopistosta.

TEKSTI Timo K. Mukka
OHJAUS JA DRAMATURGIA Kristian Smeds
NEUVONANTAJA Kimmo Modig
VALOSUUNNITTELU Teemu Nurmelin
ÄÄNISUUNNITTELU Tuuli Kyttälä
VIDEOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
PUKUSUUNNITTELU Auli Turtiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti