keskiviikko 31. elokuuta 2016

Komisario Palmu debytoi näyttämöllä



Helsingin Kaupunginteatterin Komisario Palmun erehdys on toimiva ja näyttämöllä juohevasti etenevä sovitus Mika Waltarin vuonna 1940 ilmestyneestä salapoliisiromaanista. Näyttämösovitus pitää katsojan otteessaan ja tarjoaa viihdyttävän parituntisen Palmun (Mikko Kivinen) ja hänen apulaistensa Virran (Ilkka Forss) ja Kokin (Risto Kaskilahti) murhamysteerin selvittelyn ja keskinäisen sanailun parissa.

Bruno Rygseckin (Jari Pehkonen) ja hänen ystäviensä suloisen dekadentti maailma ja ylellinen elämäntyyli 1930-luvun Helsingissä saavat onnistuneet puitteet Katariina Kirjavaisen Art Deco -henkisen lavastuksen ja Sari Salmelan klassisen puvustuksen myötä.

Arena-näyttämö on varsin pieni, mikä asettaa haasteita näyttämötoteutukselle kaikin puolin. Tilaa ei ole paljon – ei suurille lavasteiden vaihdoille eikä kohtalaisen suurelle näyttelijäjoukollekaan. Joel Elstelän ohjaamassa tulkinnassa on kuitenkin löydetty oivaltavia ratkaisuja sovittaa teos pieneenkin tilaan. Alkupuolen Bruno Rygseckin talon kylpyhuoneen oven ja kylpyaltaan näyttämötekninen käyttö on kekseliästä. Kirjavainen on onnistunut luomaan varsin yksinkertaisen mutta hyvin toimivan lavastuksen.

Elstelä ja esityksen näyttämölle dramatisoinut Raila Leppäkoski ovat ottaneet aimo haasteen tuodessaan Matti Kassilan kulttielokuvaksikin nousseen Komisario Palmun erehdyksen lavalle. Mika Waltarin tytär, Satu Waltari ei antanut lupaa näyttämösovitukseen, mutta nyt Waltarin perikunta on lupansa antanut. 
Helsingin Kaupunginteatteri, Komisario Palmun erehdys. Kuva: Henrik Schütt.


Helsingin Kaupunginteatterin tulkinta on Waltarin perinteistä salapoliisiromaania kunnioittava sovitus, ja on ilo huomata, että Komisario Palmun erehdys toimii näyttämölläkin hyvin ja katsomo selvästi nauttii näkemästään. Nyt kantaesityksensä saanut näyttämötulkinta peilautuu pakostakin klassikkoelokuvaan, mutta Elstelän ohjaus onnistuu kuitenkin olemaan oma, itsenäinen teoksensa.

Mikko Kivinen Komisario Palmuna on näytelmän kantava hahmo. Kivinen onnistuu roolissaan erinomaisesti luomaan luottamusta herättävän ja isällisen komisarion. Kivinen tuo Palmun hahmoon siihen sopivaa kuivakkaa huumoria ja letkeän ironista, mutta lempeää sanailua.

Eero Saarisen Batler, Bruno Rugseckin miespalvelija, on hahmona mainion niljakas ja onnistuneen luotaan työntävän oloinen tulkinta. Saarinen tuo Batler-hahmoon onnistuneesti sen vaatimaa kaikinpuolista epäilyttävyyttä ja luo näin teokseen sopivaa tunnelmaa. Leena Uotilan Amalia Rygseck on kuivakka, voimakastahtoinen matriarkka, jolle Brunon holtiton elämäntyyli on liikaa. Uotilalla on sopivaa lavakarismaa ja hän onkin luonut vahvan ja taitavan roolityön hieman hurahtaneena vanhana neitinä.

Osa teoksen henkilöhahmoista jää näyttämöllä hieman ohuiksi, kuten vaikkapa Ilkka Forssin tulkitsema Virta. Ratkaisu on selkeästi dramaturginen ja näyttämöversio korostaakin nyt selvästi muutamia henkilöhahmoja, kuten Palmua ja Amalia Rygseckiä, hieman muiden hahmojen kustannuksella.

Komisario Palmun erehdys on vahvaa, perinteistä puheteatteria, joka varmasti löytää yleisönsä.


Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys
Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 24.8.2016


Rooleissa: Mikko Kivinen, Risto Kaskilahti, Iikka Forss, Pekka Huotari, Vuokko Hovatta, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Antti Peltola, Kalle Pylvänäinen, Eero Saarinen, Aino Seppo, Leena Uotila, Tom Wentzel
Alkuperäissovitus ja ohjaus: Joel Elstelä
Dramaturgia: Raila Leppäkoski
Lavastus: Katariina Kirjavainen
Puvut: Sari Salmela
Valosuunnittelu: Kari Leppänen
Äänisuunnittelu: Mauri Siirala
Naamiointi ja kampaukset: Henri Karjalainen ja Taina Tervo

tiistai 16. elokuuta 2016

Liitto kahdelle ihmiselle ja koiralle


Sylvia on lempeän ironinen ja hauska komedia, joka pohtii ennen kaikkea pitkän parisuhteen, mutta myös koiranelämän arkea.

Sylvia on yhdysvaltalaisen A.R. Gurneyn kirjoittama ja Riikka Takalan onnistuneesti suomentama näytelmä. Teoksen suomi on elävää ja luontevaa puhekieltä. Oivaltavan toteutuksen Helsingin Kaupunginteatteriin on ohjannut Kari Rentola. Näytelmän Sylvia-koiraa esittää mainiosti, välillä hykerryttävän aidon koiramaisesti, Elina Aalto.

Viidenkympin villityksen seurauksena mies hankkii prätkän, toinen pistää vaimon vaihtoon. Näytelmän päähenkilö Greg (Jari Pehkonen) raahaa puistosta löytämänsä koiran, Sylvian, kotiinsa Kate-vaimolta (Heidi Herala) lupia kyselemättä. Sylvia on loputtoman utelias, leikkisä ja viisikymppistä miestä lakkaamatta palvova.
Helsingin Kaupunginteatteri: Sylvia. Valokuva Tapio Vanhatalo.

Tästä alkaa nopeitakin käänteitä saava kertomus Sylvian sopeutumisesta uuteen kerrostalokotiinsa ja ennen kaikkea Katen suhtautumisesta uuteen perheenjäseneen. Aviomiehen ja koiran lämmin ja läheinen suhde herättää Katessa monelaisia tunteita, ei vähiten mustasukkaisuutta. Ihmiselämän perustavaa laatua olevia tunteita näytelmä pohtiikin: kiintymystä, rakkautta, mustasukkaisuutta. Teos onnistuu tulemaan inhimillisyyden äärelle, koira yhdessä pääosista. Sylvia-koira ja Gregin hänelle osoittaman kiintymys ja omistautuminen on teoksen metafora sille, miten pitkässä parisuhteessa vaikkapa aikaa vievä uusi harrastus tai uusi ystävä voivat herättää kumppanissa mustasukkaisuuden tunteita

Jari Pehkonen tekee roolinsa työpaikan pomolle suorat sanat sanovana ja Sylviaan ihastuvana Greginä luontevalla ja mutkattomalla tavalla. Pehkonen onnistuu tuomaan hahmoonsa aidon oloisesti keski-ikäisen miehen innostusta ja omistautumista uuden koiran rinnalla, huomaamatta juurikaan vaimonsa tunteita.

Heidi Heralan komediennen kyvyt tunnetaan, eikä hän petä odotuksia Katen roolissakaan. Hänen rytmitajunsa ja fyysinen näyttämötyö soveltuvat hyvin Sylvian tyyppiseen ”arkikomediaan”. Aino Seppo tekee riemukkaan hauskat sivuroolit Phyllisinä ja Leslienä.

Katariina Kirjavaisen lavastus ja puvustus istuvat mainiosti newyorkilaisen, keksi-ikäisen ja -luokkaisen pariskunnan maailmaan ja tukevat näyttömökuvaltaan hyvin teoksen tekstiä ja teoksen maailmaan..

Teos lähtee liikkeelle hieman verkkaisesti, pientä napakoittamista jäin alkupuolella kaipaamaan. Toisaalta taustat ja konteksti onnistutaan näin tuomaan katsojan tajuntaan rauhallisesti. Näytelmän draaman kaari on parhaimmillaan väliajan molemmin puolin, mutta hiipuu hieman taas loppua kohti. Sylvia on kuitenkin onnistunat, hauska ja nauruhermoja kutkutteleva teos, joka tulee varmasti lähelle monen keski-ikäisen omaa kokemusmaailmaa.


A.R. (Albert Ramsdell) Gurney: Sylvia

Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa 6.4.2016


Rooleissa Elina Aalto, Heidi Herala, Jari Pehkonen, Pertti Koivula, Aino Seppo
Suomennos Riikka Takala
Ohjaus Kari Rentola
Lavastus ja puvut Katariina Kirjavainen
Valosuunnittelu Teppo Saarinen
Äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikko
Naamiointi ja kampaukset Aino Hyttinen

lauantai 6. elokuuta 2016

Säveliä tuonpuoleisesta



Vastikään edesmenneen säveltäjä Einojuhani Rautavaaran tuotantoa leimaa mystisyys. Eräässä haastattelussa hän kertoi olevansa eräänlainen teostensa kätilö. Sävelet ja sävellykset ovat hänen mukaansa jo olemassa maailmankaikkeudessa, jonkun täytyy vain siirtää ne paperille. 

Mystinen, unenomainen ja salaperäinen on myös sveitsiläisen Thom Luzin Tampereen Teatterikesässä nähty When I die – A Ghost Story with Music. Esitys perustuu tositapahtumiin ja pohjautuu vahvasti musiikkiin. Se on musiikkimysteria kolmelle klassisen musiikin koulutuksen saaneelle muusikolle ja kahdelle ammattinäyttelijälle. 

Teos perustuu tositapahtumiin, mikä vain lisää sen maagista tunnelmaa. Vuonna 1961 lontoolainen Rosemary Brown menetti ensin äitinsä ja sitten aviomiehensä. Menetys oli kova ja näytelmä antaa ymmärtää, että leskirouvan mieli murtui eikä elämänhallintakaan ollut ihan aina kohdallaan. Vuonna 1964 säveltäjä Franz Lisztin henki vieraili rouva Brownin luona tiedustellen, voisiko tämä kirjoittaa ylös muutamia teoksia, joita hän itse ei ollut elämänsä aikana ehtinyt säveltää. Rouva Brown suostui. 

Tulevien vuosien aikana Rosemary kirjasi ylös Johann Sebastian Bachin, Brahmsin, Rachmaninoffin, Griegin, Debussyn, Schumannin, John Lennonin, Ludwig van Beethovenin ja monien muiden musiikkia. Rouva Brown otti säveltäjiä vastaan päivittäin kello 8.00 — 14.00 ja 15.00 – 18.00, Lisztin toimiessa tulkkina, heidän välillään. Tuloksena oli muun muassa pitkähkö sonaatti ja 12 liediä Schubertilta ja kokonaiset 10. ja 11. sinfonia Beethovenilta.

Tampereen Teatterikesä.Thom Luz: When I Die - A Ghost Story with Music. Kuva: Karin Hofer.

Teoksen koko esiintyjäryhmän työ on hyvin intensiivistä ja he onnistuvat hyvin luomaan esitykseen sen maagisen ja taianomaisen tunnelman. Ryhmän musiikillista ja näyttämöllistä työskentelyä on ilo seurata. Musiikkina näytelmässä kuullaan kauniisti tulkittua rouva Brownin ”säveltämää” musiikkia. Teoksen valosuunnittelun on toteuttanut Tina Bleuler ja se tukee mainiosti näytelmän mystistä ja unenomaista tunnelmaa, luoden välillä pimeyden eri tiheyksiä ja hyödyntäen välillä kirkastakin valospottia peilin kautta heijastettuna, mikä sopii esityksen epäsuoruuden teemaan erittäin hyvin. 

Lava on musta kuutio ja lavastuksena nähdään erilaisia kosketinsoittimia, joita rouva Brown käytti ”konesäveltämisessään. Onpa lavalle tuotu myös Thomas Alva Edisonin kehittelemän ”Ghost Telephonen” prototyypin näköinen instrumentti, jolla oli tarkoitus voida ottaa yhteyttä henkiin tuonpuoleisessa. 1800-luvulta lähtien aina 1900-luvulle kaikenlainen spiritismi oli hyvin suosittua myös tutkijoiden ja yliopistokoulutettujen piirissä, erityisesti anglo-amerikkalaisessa maailmassa.

When I die – A Ghost Story with Music on hyvin omintakeinen, vangitsevakin tutkielma musiikin mystisyydestä, mutta myös mielen murtumisesta. Psyykentutkijat ovat olleet monimielisiä siitä, oliko Rosemary Brownin käytöksen ja toiminnan takana lopulta vainoharhaisuus, olivatko säveltäjämestarit kenties hänen mielensä sivupersoonia vai olivatko kyseessä murtuneen mielen harhat. Musiikintutkijat ovat todenneet, että sävellykset toistavat toki väitettyjen tekijöiden musiikillisia teemoja, mutteivat luo mitään uutta, toisin kuin säveltäjälegendojen teokset aikoinaan tekivät. 

Thom Luz (Sveitsi)
When I die – A Ghost Story with Music

Rooleissa
Suly Röthlisberger
Jack McNeill
Daniele Pintaudi
Samuel Streiff
Mathias Weibel

Ohjaus
Thom Luz

Musiikin ohjaus
Mathias Weibel

Valo -ja pukusuunnittelu
Tina Bleuler

Dramaturgia
Marcus Dross

Äänisuunnittelu
Martin Hofstetter

Yhteistyökumppanit:
Gessnerallee Zürich, Spielart Festival München, Kaserne Basel, Theater Chur, Südpol Luzern

Näin esityksen osana Tampereen Teatterikesää 4.8.2016 Teatterimontussa.