Q-teatterin uutuus Tavallisuuden aave, alaotsikoltaan kuvia kotimaasta on tarkkanäköinen ja ironisen absurdi kuvaus suomalaisesta tavallisuudesta ja arjesta. Teksti ja ohjaus ovat Saara Turusen. Esitys onnistuu olemaan yhtä aikaa riemullisen hauska ja traagisen julma. Se piirtää mainiosti kuvaa myös Suomen tämänhetkisestä julkisesta keskustelukulttuurista.
Tavallisuuden aave koostuu useista kohtauksista. Varsinaista juonta ei ole, vaan kohtaukset käsittelevät suomalaisuuden normeja ja tavallisuuden ilmenemismuotoja. Jokainen suomalainen pystyy varmasti tunnistamaan näytelmän kohtauksista arkipäivään tai juhlaan liittyvää komiikkaa, jäykkyyttä tai piinallisuuttakin. Välillä naurattaa ja arkisetkin tilanteet näyttäytyvät absurdeina. Välillä taas lähes itkettää ihmisten, osin tiedostamattaankin, toisiaan ja erilaisuutta kohtaan osoittama tylyys ja kovuus. Miten taidokkaasti joku osataan eristää yhteisön ulkopuolelle, mistä lie erilaisuudesta johtuen. Jotain kovin tutun suomalaista erilaisuuden pelossa ja joukosta erottumisen kauhussa on.
 |
| Q-teatteri, Tavallisuuden aave. Valokuva: Pate Pesonius. |
Hääkohtaus kahvitteluineen on jo alussa niin piinaava, että katsojana melkein toivoisi, ettei kukaan nyt sentään intoutuisi pitämään puhetta, mutta tietysti sitä sieltä pukkaa. Pakkoruotsia hääjuhlassa on yhtä aikaa riemastuttavaa ja jotenkin jopa kiduttavaa katsottavaa.
Kolme miestä beigeissä ja harmaissa popliinitakeissa vetää kalsarit lipputankoon ja tekee natsitervehdyksen. Kun nainen (Elina Knihtilä) tähän puuttuu, alkaa yksi poplaritakkisista (Pyry Nikkilä) puhumaan natsitervehdystä aivan joksikin muuksi ja eihän sillä nyt voi olla mitään tekemistä natsismin kanssa kun Suomessa ei koskaan ole natseja ollutkaan. Pikku hiljaa saadaan se, joka on asiaan puuttunut tuntemaan olonsa syylliseksi. Sama tilanne toistuu esityksen loppupuolella. Lavalla nähdään mieshahmo kohtauksessa, joka imitoi kovaa pornoa ja väkivaltaa. Kun nainen siihen puuttuu, aletaan puhua tilannetta niin päin, että nainen on se tiukkapipo, joka ei ymmärrä, että sehän nyt on ihan tavallista. Entäpä se hyvän ja kunnollisen tytön esikuva, jota vasten kaikkia nuorten naisten roolimalleja peilataan. Se kunnon, hyvä tyttö soittaa viulua, huilua ja tanssiin balettia. On viehättävä, kunnollinen ja hymyilee nätisti. Kaikki normin mukaan.
 |
| Q-teatteri, Tavallisuuden aave. Valokuva: Pate Pesonius. |
Näyttelijöiden lavalla olosta aistii keskittymistä ja intensiteettiä. Useissa kohtauksissa näyttelijäntyön pohjaa enemmän eleisiin ja ilmeisiin. Puhetta on vähän ja sehän sopii suomalaiseen tavallisuuden kuvaukseen. Monia upeita elokuvarooleja tehnyt Laura Birn onnistuu alkukohtauksessa tekemään itsestään niin arkisen että niin sanotusti sulautuu tapettiin. Birnin esittämä tanssikohtaus, jäykän diskokohtauksen jälkeen yksin jäätyään, on hauskaa ja hienoa katseltavaa.
 |
| Q-teatteri, Tavallisuuden aave. Valokuva: Pate Pesonius. |
Ylermi Rajamaa tekee mainion roolin androgyyninoloisena, hieman kapinallisenakin perheen tyttärenä. Elina Knihtilä on näyttämöllä vakuuttava ja hänen näyttelijäntyönsä tarkkuutta ja oivaltavuutta on ilo katsella. Nuori Antti Heikkinen teatterikorkeakoulusta tekee esityksessä taiteellisen opinnäytetyönsä. Sanoisin, että läpi menee ja rytinällä!
Mistä ihmeen 80-luvun kirpparilta pukusuunnittelun tehnyt Laura Haapakangas ja tarpeiston näytelmään hankkinut Maija Poskiparta ovatkaan onnistuneet löytämään kaikki ne lähes värittömät vaatteet, karseat kengät ja ylisuuret silmälasit? Kaikki ne luovat kyllä onnistuneesti kuvaa ja tunnelmaa tavallisuudesta.
Q-teatterin Tavallisuuden aave on hauska, oivalta ja ajatuksia herättävä, mukavan erilainen näytelmä Helsingin teatteritarjonnassa.
Kantaesitys Q-teatterissa 19.2.2016.
Esityksiä 21.5. asti. Näytelmän kotisivu.
Teksti ja ohjaus: Saara Turunen
Rooleissa: Elina Knihtilä, Laura Birn, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen (Teak)
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Lavastus: Milja Aho
Valosuunnittelu: Erno Aaltonen
Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas
Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
Koreografia: Janina Rajakangas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti