Nuorten unelmat törmäävät työelämässä vanhojen pierujen kyynisyyteen

Osui ja upposi! Akse Petterssonin Svenska Teaternin suurelle näyttämölle ohjaama Titanic on riemukas komedia. Pettersson marssittaa lavalle 11 kirkasotsaista Teatterikorkeakoulun viidennen vuosikurssin näyttelijäopiskelijaa ja viisi ikuisuuden – ”ainakin jostain 50-luvun alusta” ­– Svenskiksessä homehtunutta näyttelijää. Pettersson asettaa näyttämölle vastakkain nuorten haaveet ja vanhan kaartin kokemuksen.

Titanic käsittelee työelämää riemukkaan huumorin kautta. Työelämää, jossa vasta-aloittavien nuorten unelmat törmäävät mikä mihinkin jäävuoreen ja jossa keski-ikäiset kyynistyvät ja uupuvat. Nuoret tulevat ikoniseen laitosteatteriin ja työelämään tietysti täynnä intoa ja tarmoa. Toiveikkaina he haaveilevat suurista päärooleista, päätyen esittämään hevosen takapäätä lastennäytelmään. Kyyniset keski-ikäiset haaveilevat mahdollisuudesta hankkia Volkswagen Kleinbus ja lähteä tekemään vapaata katuteatteria Euroopan turuille ja toreille. Miten me suhtaudumme pettymyksiin ja jopa katastrofeihin, joita elämä – ja siis myös työelämä – väistämättä eteemme tuo?

Svenska Teatern, Titanic. Valokuva: Yoshi Omori

Työelämän lisäksi Titanic ironisoi osuvasti sekä Svenskiksen asemaa suomenruotsalaisen kulttuurielämän lippulaivana että parinkymmenen vuoden takaista James Cameronin ohjaamaa samannimistä Hollywood-elokuvaa. Paljon on Pettersson tuonut tematiikkaa lavalle, mutta kokonaisuus on silti hallittu. Petterssonin tapana on rakentaa esityksensä työryhmän kanssa kokeillen ja improvisoiden. Se näkyy Titanicissa tuoreena ilmaisuna, jossa ohjaaja on selvästikin antanut näyttelijöilleen tilaa löytää rooliinsa sopiva ilmaisu. Titanicin näyttelijöistä kukaan ei lopulta ole enempää pääroolissa kuin kukaan toinenkaan. Työryhmän näyttelijäntyö on tasaisen vahvaa. Ensembe-hengen ja työnilon voi aistia katsomoon asti.

Lavalla nähdään työryhmä rakentamassa Svenska Teaterniin Titanic-näytelmää. Titanicin katastrofi on ajallisesti turvallisen, yli sadan vuoden välimatkan päässä. Estonian katastrofi olisi varmasti aivan liian lähellä, että siihen voisi yhdistää kaiken laivassa tapahtuvan banaalin söpöilyn. Mukana on paljon metateatteria, teatteria teatterissa. Pettersson on myös aiemmissa teoksissaan (esim. Dark Side of the Mime, Kaspar Hauser ja How the West was Won) pohtinut teatterin tekemisen mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia. Niin nytkin.

Näytelmä lähtee liikkeelle paljon puhuvalla kohtauksella, jossa nuoret näyttelijät ”hukkuvat” etunäyttämön orkesterisyvennyksen laskeutuessa alas. Nuoret löytävän itsensä pian teatterin uumenista ja sen sokkeloisista käytävistä ja portaista. Teatterilaiva on heti alkajaisiksi imaissut heidät syövereihinsä. Videokamera seuraa näyttelijöitä pitkin teatteria ja kuvaakin pian heidän haaveitaan ja unelmiaan, kuten saada näyttelijän töitä Tukholmasta tai vapautta orjuuttavien laitosteattereiden kahleista. Kaikki nuoret haluaisivat tietenkin näytelmän pääroolit – Jackin tai Rosen.

Svenska Teatern, Titanic. Valokuva: Yoshi Omori

Esityksen videografian ja lavastuksen on toteuttanut Ville Seppänen. Videototeutus on oivaltava ja hyödyntää tilaa hyvin. Videoa hyödynnetään myös niin, että näyttämöllä nähtävä kohtaus voi välittyä katsojalle myös videokuvan kautta, kuten erinomaisesti toteutetussa Jackin ja Rosen rakastelukohtauksessa. Näyttelijän kannalta toteutus on kuin tehtäisiin yhtä aikaa sekä Titanic-elokuvaa että -näytelmää. Seppäsen lavastus on myös toimiva ja rakentaa näyttämölle hienoja tiloja laivahytistä aina teatterinjohtajan toimistoon.

Petterssonin Titanic tekee vaikutuksen juurikin työelämätematiikkansa ja ironisuutensa puolesta. Jos ruotsin taito arveluttaa, on esityksiin luvassa tekstitys suomeksi huhtikuusta alkaen.


Svenska Teatern: Titanic
Kantaesitys Suurella näyttämöllä 16.3.
Näytelmän kotisivu 

Käsikirjoitus ja ohjaus: Akse Pettersson
Lavastus ja videografia: Ville Seppänen
Musiikki/sävellys: Kasperi Laine
Äänisuunnittelu: Tom Kumlin
Maskeeraus ja hiukset: Pirjo Ristola


Näyttämöllä: Riko Eklundh, Marcus Groth, Emil Grudemo El Hayek, Jon Henriksen, Anna Hultin, Mari-Helen Hyvärinen, Julia Högnabba, Samuel Karlsson, Stella Laine, Elisa Makarevitch, Dennis Nylund, Amanda Nyman, Lilian Pettersson, Tom Rejström, Anders Slotte, Johan Storgård

Hypnoottinen matka helvetistä paratiisiin

Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle on Cloud Feet Companyn tuottama musiikin, tanssin ja lausunnan kohtaaminen Paavalin kirkossa, Vallilassa. Esitys yhdistää tanssia, suomeksi ja italiaksi lausuttuja katkelmia Danten Jumalaisesta näytelmästä sekä musiikkia. Se on unenomainen kokemus, jossa liike, ääni ja hiljaisuus löytävät toisensa.

Danten 1300-luvun alussa kirjoittama Jumalainen näytelmä on monitulkintainen, eurooppalaisen kulttuuriperintömme keskeisimpiin teoksiin kuuluva runoeepos. Se voidaan nähdä matkana puhdistumiseen ja synnistä vapautumiseen. Se on toki myös kuvaus ihmisestä maailmankaikkeudessa ja matka helvetistä kiirastulen kautta paratiisiin – vaikeuksista voittoon.

Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle tervehtii kauneudella jo ennen alkamistaan. Katsojat astuvat sisään korkeaan kirkkosaliin, jonne Janne Teivainen on toteuttanut upean valaistuksen. Tuskin mitään parempaa paikkaa onkaan Helsingissä Italian ja Danten keskiajan maailmaan, kuin italialaishenkinen, 1920-luvun klassismia edustava Paavalin kirkko. Alttarilla odottaa tanssija Helena Romppanen kuin morsiamena. Hän on meditatiivisesti polvillaan valtavan, valkoisen mekon kanssa. Kasvot yleisöön suunnattuna, silmät kiinni.

Cloud Feet Company, Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle. Valokuva Esa Kytösaho.

Esityksen tekevät ja luovat lausujat Gabrielle Goria ja Mirjami Heikkinen, tanssija Helena Romppanen sekä muusikot Eero Hämeenniemi ja Jarno Julkunen. Goria ja Heikkinen lausuvat katkelmia Jumalaisesta näytelmästä rytmittäen hienosti intensiteettiä. Välillä Danten eeppinen runous ottaa ilmaa lausujien kiivaastakin ilmaisusta, välillä teksti soljuu rauhassa eteenpäin. Lausujat hyödyntävät upeasti myös koko tilaa, liikkuen välillä kirkkosalissa, pysyen välillä paikallaan saarnatuolissa tai alttarilla. Danten teksti elää lausujissa hienosti. Eino Leinon suomennoksen kieli on omaleimaista ja vähintään yhtä maagista kuin alkuperäinen tekstikin.

Muusikot Hämeenniemi ja Julkunen loihtivat tilaan musiikillisesti harmonisen ja kauniin äänimaailman. Instrumentit sopivat hyvin Jumalaisen näytelmän tekstiin ja luovat osaltaan teokseen unenomaisen meditatiivista tunnelmaa.

Kirkkosali on suorakulmainen, lukuun ottamatta alttaripäädyn apsista. Tanssija Helena Romppasen suoritus on häkellyttävä. Hän pyörii alttarilla ympyrää tauotta ja yhteen suuntaan koko esityksen ajan – lausunnan, musiikin ja hiljaisuuden vuorotellessa. Tuloksena on vahva ja vangitseva vaikutelma. Pyörivä liike pyöreän kattokupolin alla luo voimakkaan tilallisen kokemuksen. Teos yhdistelee hienolla tavalla erilaisia kontrasteja – valoja ja varjoja, valkoista ja mustaa, musiikkia ja hiljaisuutta. Useassa kohdin valaistus saa aikaan voimakkaita varjoja kirkkosalin vaaleille seinille, Romppasen pyöriessä valtavassa valkoisessa mekossaan ympyrää. Ei voi olla ihailematta hänen kykyään pyöriä ympyrää 55 minuutin ajan kertaakaan pysähtymättä.

Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle on pysähdyttävä, hiljentävä ja vaikuttava esitys. Sen jälkeen olo on jopa puhdistunut ja ennen kaikkea esityksen kauneudesta vaikuttunut.


Cloud Feet Company

Jälleen näimme tähdet – A riveder le stelle
Sunnuntaina 13.3. 2016 klo 19.00 Paavalinkirkko
Esitys on osa Kirkko soikoon -tapahtumaa 11.–20.3.2016

Lausujat: Gabrielle Goria ja Mirjami Heikkinen
Tanssija: Helena Romppanen
Muusikot: Eero Hämeenniemi renessanssiurut, Jarmo Julkunen renessanssikitara
Valosuunnittelu: Janne Teivainen

Malja kuolleille ideologioille!

Vuosi 2018 – sisällissodasta 100 vuotta – ja Suomi ajautuu ennennäkemättömään vastakkainasettelun tilaan. Rajat ovat kiinni, perusporvarit ovat näivettäneet maan, kansallissosialistit ovat osa hyväksyttävää julkista keskustelua. Hyökkäyksissä pakolaiskeskuksiin jo useita ihmisiä on saanut surmansa. Punaviherkuplan suvakit ajautuvat ottamaan käyttöön väkivaltaisia menetelmiä.

Näistä, lähes dystopiaa lähestyvistä kuvista lähtee liikkeelle Ville Muhosen, Taimi Nevaluoman ja työryhmän Ylioppilasteatterille kirjoittama ja Ville Muhosen ohjaama Unelmia – musiikkisuruttelu vastakkainasettelun Suomesta. Näytelmä on arvokas ja rohkea puheenvuoro. Se on rohkeuden ja suvaitsevaisuuden puolella.

Näytelmä on räväkän poliittinen kuvaus ajastamme ja nyky-Suomesta, pienin lisämaustein.  Hyytävintä onkin ehkä se, että näytelmän kuvaama todellisuus tuntuu jopa yhdeltä mahdolliselta tulevaisuuden vaihtoehdolta. Sen kuvaama todellisuus on lopulta varsin pieni askel eteenpäin nykyhetkestä.

Ylioppilasteatteri, Unelmia – musiikkisuruttelu vastakkainasettelun Suomesta. Valokuva: Mitro Härkönen

Poliittista teatteria, etenkään poliittista musiikkiteatteria ei Suomessa juuri tehdä. Ylioppilasteatterilla on tässä kuitenkin vahvoja ja kunniakkaita perinteitä ja Unelmia sopiikin mainiosti 90 vuotta täyttävään teatteriin. Teos alkaa pysäyttävällä Isis-soturin esittämällä alkukuvalla ja viittauksella Lapualaisoopperan kuuluisaan lauluun ”Jumalauta, näillä lakeuksilla ei Jumalauta pilkata Jumalaa!".

Tekijäryhmä on selvästi valinnut puolensa ja niinpä uusnatsit ja pakolaisvastaiset ääriainekset saavatkin tuta. Unelmia ei kuitenkaan jätä nauramatta myöskään niin sanotulle vastapuolelle – punavihreälle suvakkikukkahattutätikaartille. Kaiken tämän näytelmä tekee lempeän humoristisella otteella ja myös syvästi ihmistä ymmärtäen. Näytelmän eräässä, jopa herkkyyttä löytävässä kohtauksessa perin inhimillisen oloiset roolihahmot, uusnatsi ja suvakki, rakastuvat toisiinsa Kaisaniemen puistossa.

Kohtaus, jossa perussuomalaiset kärkipoliitikot muistelevat puolueen nousun hetkiä ja päätyvät seksiorgoihin on kyllä todella hervotonta katsottavaa ja koettavaa.

Näyttelijäryhmän työ on intensiivistä, tosin ei ihan tasavahvaa. Joukosta löytyy myös erittäin hyviä suorituksia. Vilma Kinnusen Jumala on vahva, varma ja vakuuttava tulkinta. Kinnunen saa tulkintaansa luontevaa ilmaisua pienten eleiden ja nyanssien avulla.

Ylioppilasteatteri, Unelmia – musiikkisuruttelu vastakkainasettelun Suomesta. Valokuva: Mitro Härkönen

Teoksen esiintyjät ovat kaikki  laulutaitoisia ja suurin osa on esiintymisessään myös varmanoloisia. Itse olisin kaivannut esitykseen jopa hieman enemmän musiikillista antia. Timo Metsäpeuran sävellykset olivat sen verran hyvää kuultavaa, että muutama laulu lisää ei olisi ollut pahitteeksi.

Teoksen parasta antia ovat keskustelut Timo Soinin (Anssi Niemi) ja Jumalan (Vilma Kinnunen) välillä. Jumala tulee ärsyttävälläkin tavalla kyseenalaistamaan ja tivaamaan Timolta hänen maailmankuvansa ja näkemystensä oikeutusta. Jumala yrittää taivutella ja vaatiakin Soinia kantamaan vastuuta. Pizzaa mussuttava Soini ja Jumala käyvät pitkiä, pohtivia keskustelua ja Jumala tuntuu lopulta varsin pettyneeltä koko touhuun. Koko maailman menoon, jossa luonto ja ihmiskunta ovat tuhon tiellä. No – Jumalalta löytyy toki iltapuvun taskusta suunnitelma B.

Ylioppilasteatteri, Unelmia – musiikkisuruttelu vastakkainasettelun Suomesta. Valokuva: Mitro Härkönen

Dramaturgisesti näytelmä kaipaisi pientä jäntevöittämistä. Noin vartin tiivistäminen ja muutaman kohtauksen poisjättäminen parantaisivat esitystä.

Ville Muhosen videosuunnittelu on toimiva. Varsinkin kohtaus, jossa juoksutetaan nopeassa tahdissa kuvia, lähtien pakolaisten täyteen ahdetuista veneistä, pakolaisleireistä ja Lahden Ku Klux Klan -ääliöistä aina hakaristiksi muovautuvaan siniristilippuun ovat sykähdyttävää katsottavaa. Myös someraivo saa hienon tulkinnan yhtä aikaa sekä näyttämöllä että videolla tapahtuvana kohtauksena.

Ylioppilasteatteri on tuonut studionäyttämönsä lavalle ajassa kiinni olevaa poliittista musiikkiteatteria – melko harvinaista herkkua Suomessa.

Ylioppilasteatteri: Unelmia – musiikkisuruttelu vastaikkainasettelun Suomesta.
Ylioppilasteatterin studio, Aleksanterinkatu 23
Ensi-ilta la 27.2.2016

Muut esitykset: ti 1.3. / ke 2.3. / pe 4.3. / la 5.3. / to 10.3. / pe 11.3. / la 12.3. / su 13.3. / ti 15.3. / ke 16.3. / pe 18.3. / la 19.3.

Teksti: Ville Muhonen, Taimi Nevaluoma sekä työryhmä
Ohjaus: Ville Muhonen

Rooleissa: Tiina Ekola, Robert Katz, Vilma Kinnunen, Marius Laiho, Kiia Laine, Taimi Nevaluoma, Anssi Niemi, Judith Regwan

Sävellys Timo Metsäpeura
Koreografia Ville Haikola
Lavastus Rasmus Strandell
Pukusuunnittelu Monica Rusanen
Valosuunnittelu Perttu Lähdesmäki
Äänisuunnittelu Saku Nurmiranta
Videosuunnittelu Ville Muhonen