Poron peurahengen kirous

Valkoinen peura alkaa lumoavalla peurojen tanssilla. On heti ensi metreiltä selvää, että katsoja on lähdössä maagiselle matkalle tundran maahan. Hanna Kirjavaisen käsikirjoittama ja ohjaama Valkoinen peura — uhririitti ikiroudalle on intensiivinen ja kiehtovuudessaan mukaansatempaava, ikiaikainen tarina. Tarina kertoo poron peurahengen tundran asukeille langettamasta kirouksesta ja siitä vapautumisesta uhririitin avulla. Teos yhdistelee nykytanssia, runoa ja teatteria. Näyttämöllä on paljon aineksia ja se vaatii katsojalta keskittymistä ja antautumista teokselle, ja jo kohta se kietookin katsojan pauloihinsa.

Kirjavaisen tulkinta ei nimestään huolimatta ole toisinto Erik Blombergin 1952 valmistuneesta kulttielokuvasta. Siinä missä Blombergin Valkoinen peura rakentuu kuvan ja musiikin varaan, nousevat Kirjavaisen teoksessa keskiöön runo ja tanssi. Kirjavaisen teos perustuu löyhästi tarinaltaan Blombergin klassikkoelokuvaan ja sitä nähdäänkin esityksessä piskuisesta TV-ruudusta.

Valkoinen peura on Kajaanin Kaupunginteatterin ja helsinkiläisen Routa Companyn yhteistuontanto ja se sai ensi-iltansa Kajaanissa lokakuussa 2016. Sitä esitetään myös helsinkiläisessä KokoTeatterissa joulukuussa 2016 ja Syktyvkarissa, Komin tasavallassa Venäjällä, tammikuussa 2017. Alun perin teoksessa piti olla mukana teatterintekijöitä Komin tasavallasta, mutta heidän mukaantulonsa peruuntui. Tämä on jollakin tavalla tietysti vaikuttanut myös lopputulokseen.

Runollisesti teos koostuu kahdeksasta laulusta, jotka ovat hypnoottisen hakkaavalla rytmillä esitettyjä, monotonisuudessaan mukaansatempaavia tarinoita. Laulut kertovat nykyversioina noidutun tytön ja komilaisen kyläyhteisön tarinaa. Mistään muusta kuin rahasta piittaamaton öljynporaus turmelee haurasta arktista ekosysteemiä ja alkuperäiskansan harjoittamaa perinteistä poronhoitoa.

Kyläisten kumisaappaat öljy tahrii, ilmassa leijuu ja ihoa ärsyttää ties mitä kemikaaleja. Kaiken yllä on hämmennys ja pelko tulevasta sekä suru elinpiirin tuhoutumisesta. Toisaalta hämmentää sekin, että öljy tuo mukanaan uuden elämänmuodon mukavuuksineen. Tundra on kuitenkin kirouttu ja saasteilla luontoa on loukattu syvästi. Etelän öljyinsinööri, joka suhtautuu kiroukseen kintaalla viitaten, joutuu itsekin lopulta sen uhriksi. Äitimaa omansa ottaa, ikirouta iäisin. Kun kyläyhteisö on jo muut keinot käyttänyt, turvaudutaan lopulta ikiaikaiseen peurarituaaliin henkien lepyttämiseksi ja luontosuhteen korjaamiseksi.

Kajaanin Kaupunginteatteri ja Routa Company: Valkoinen peura. Valokuva: Ia Samoil.

Kirjavaisen toteutus antaa äänen myös paikallisille asukkaille. Niille, jotka joutuvat sietämään asuinympäristössään öljynporauksen ja sen katastrofaaliset, korjaamattomat tuhot. Anna Nykyrin suunnittelemina videoprojisointeina näyttämöllä nähdään 2014 Pohjois-Komissa kuvattuja paikallisten asukkaiden haastattelua elämästään ja kokemastaan. Haastettelut ovat videolla mykkiä, mutta teoksen näyttelijät tulkitsevat niitä näyttämöllä eleytyen haastateltavien elämään ympäristötuhon keskellä.

Tekijäjoukko tuo lavalle vaikuttavan uhririitin, joka onnistuu yhdistämään liikeen runon kieleen, jossa on jotakin hyvin vetoavaa ja suomalaisia juuria tutisuttavaa ugrilaista lumoa.  Sari Palmgren, Kira Riikonen, Hanna Kirjavainen ja työryhmä ovat luoneet vahvan koreografian.  Teoksen liikekieli, nykytanssin ja fyysisen teatterin yhdistelemänä, on pakottoman oloista ja ilmeikästä. Se onnistuu myös liikkeen keinoin kertomaan vakavaa tarinaa luonnon- ja asuinympäristöjemme tuhoutumisesta ja ihmiskunnan välinpitämättömyydesta sen kaiken edessä.

Ei esitys kuitenkaan mitenkään liian ryppyotsaisesti tähän suhtaudu, vaan siinä on mukana myös lempeyttä ja huumoria sekä aimo annos inhimillisyttä tärkeän sanoman kera.  Palmgren ja Riikonen onnistuvat tuomaan hahmoisinsa tundran kylän kansanhahmoina riipaisevaan lämpöä hämmennyksään kaiken edessä. Yksi teoksen vaikuttavampia osia on vangitsevasti toistuva runonlaulanta ja sen aikana näyttämöllä usein nähtävä näyttelijöiden horkkamainen värinä. 

Kokonaisuus on vaikuttava. Valkoinen peura lumoaa katsojansa ja vielä kotimatkalla huomaa pohtivansa näkemäänsä ajatusten tapaillessa runon hakkavaa poljennoa. Toivottavasti teos saa vielä runsaasti lisäesityksiä.


Kajaanin Kaupunginteatteri — Routa Company: Valkoinen Peura — uhririitti ikiroudalle
Ensi-ilta 8.10.2016. Esitykset KokoTeatterissa Helsingissä 15.-17.12.2016

Ohjaus Hanna Kirjavainen (vier.)

Esiintyjät Marjut Maristo (vier.), Heikki Törmi ja Asko Vaarala Kajaanin Kaupunginteatterista sekä Sari Palmgren ja Kira Riikonen Routa Companysta

Koreografia työryhmä
Videosuunnittelu Anna Nykyri (vier.)
Skenografia Riitta Raunio
Äänisuunnittelu Miikka Ahlman
Valosuunnittelu Hanna Käyhkö
Tarpeisto Soile Savela ja Minna Hyvönen
Kampaukset Tarja Torniainen

Älkää, älkää, en minä mitään pahaa

Jos Tuntematon sotilas joskus kannattaa nähdä, niin nyt kannattaa. Kajaanin kaupunginteatterin Tuntematon sotilas on upea, koskettava ja paikoin lyyrinenkin tulkinta Linnan romaanista. Juha Luukkosen ohjaus ja dramatisointi on väkevän pasifistinen. Kajaanin kaupunginteatterin ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto perustuu Linnan Sotaromaaniin, siihen sensuroimattomaan Tuntemattomaan sotilaaseen. Linnan Sotaromaani julkaistiin vuonna 2000 ja se sisältää alkuperäiskäsikirjoituksesta aikoinaan poistettuja, Suomen ylintä sodanjohtoa ja sotaa itseään arvostelevia osia sekä toisaalta yhteiskuntaluokkien vastakkainasettelua painottavia jaksoja, jotka nyt saavat tulkintansa myös näyttämöllä.

Upeasti saavatkin.

Linnan alkuperäinen, sodanvastainen kritiikki pääsee nyt lavalle. Muuan muassa kuuluisa Lahtisen sodanvastainen ja sodanjohtoa reippaalla otteella rusikoiva, vahvan poliittinenkin monologi ottaa nyt tulta uudella, raikkaalla tavalla.

Luukkosen ohjauksessa puheenvuoron saavat nyt myös ne tuntemattomat sotilaat, joiden ääni on muissa kirjasta tehdyissä näytelmä- ja elokuvasovituksissa usein jäänyt sankaritarinoiden alle. Toki Rokka, Hietanen, Lehto, Lahtinen, Kariluoto ja kaikki muut teoksen tutut hahmot ovat lavalla, mutta näkökulma on tuore ja uusi. Luukkosen ohjaus nostaa keskiöön miesten pelon, sodan kauhun sekä sotimisen ja tappamisen mielettömyyden. Kajaanin kaupunginteatterin tulkinta on voimakkaan humaani, sodanvastainen puheenvuoro.

Kajaanin kaupunginteatteri, Tuntematon sotilas. Valokuva: Aki Loponen

Luukkonen käyttää kertojanomaisia katkelmia limittäin draamallisen toiminnan kanssa. Dramatisointi yhdistää sekä kronologisen tarinan eteenpäinviennin että päähenkilöiden oman kertomuksen kuvauksen taitavasti. Välillä keskeiset tapahtumat, kuten Lehdon kuolema, paloitellaan pieneksi, vähä vähältä kasvavaksi kokonaisuuksiksi. Näytelmän episodimaiset kohtaukset toimivat hyvin ja mahdollistavat henkilöhahmojen syväluotauksen näyttämöllä. Luukkonen on valinnut tulkintaansa teemat – pelon, ahdistuksen ja sodan mielettömyyden – ja kuljettaa niitä hienosti alusta loppuun.

Konekiväärikomppanian hahmot saavat tulkinnassa uudenlaisen, psykologisesti syvemmän käsittelytavan. Ratkaisu avaa raikkaasti miesten luonnetta ja persoonaa ja esimerkiksi Lehdon hahmo näyttäytyy katsojalle uudella tavalla. Ratkaisu mahdollistaa myös sen, että pitkän sodan vaikutukset henkilöhahmojen psyykein kehittymiseen on mahdollista tulkita näyttämöllä hienosti.

Esityksessä on upean lyyrisiäkin kohtauksia, jotka saavat katsojan herkistymään. Esimerkiksi Eerolan (Janne Kinnunen) kuolema joukkosidontapaikalla tai Veran (Satu Lipponen) ja Hietasen (Jukka Peltola) tanssi Petroskoissa ovat upeaa nähtävää ja koettavaa.

Riitta Raunion lavastus ja pukusuunnittelu tukevat hienosti esityksen dramaturgisia ratkaisuja. Näyttämöltä kulkevat kapeat, puiset sillat salin takaosaan – sekä katsomon keskellä että molempia sivustoja pitkin. Näitä hyödynnetään etenkin taistelukohtauksissa. Tämä tuo kohtaukset ja niiden jännityksen – miesten pelon ja kauhun – hyvin lähelle katsojaa. Keino on hyvin tehokas. Näyttämön eteen rakennettua juoksuhautaa hyödynnetään myös monessa kohtauksessa hyvin ja salin seinien naamioverkot viimeistelevät tunnelman.

Kuoleman hetket on näyttämöllä toteutettu valon, äänen ja liikkeen kautta kauniisti. Katsojan näkökulmasta on jopa lohdullista, että kuolema tulee jokaisen kohdalle samalla tavalla kauniina. Esityksen valo- ja videosuunnittelun on tehnyt Hanna Käyhkö. Äänisuunnittelu on Sinikka Isoniemen ja Juho Lukinmaan. Sodan jyly ja pauke kaikessa uhkaavuudessaan ja pahaenteisyydessään on taustalla silloin kun pitääkin. Musiikkia on esityksessä käytetty rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ja se tuokin moniin kohtausiin uudenlaisia näkökulmia.

Esityksen näyttelijäkaartin työ on tasaisen vahvaa. Jukka Peltola tulkitsee hienosti Hietasen, jonka sota muuttaa lupsakasta ja joviaalista kyyniseksi ja pettyneeksi. Peltola saa puristettu Hietasen hahmoon sekä sopivaa herkkyyttä että aidonoloista pettymystä ja katkeruutta. Mika Silvennoinen tulkitsee ja tavoittaa terävän vaikuttavasti Riitaojan pelon ja kauhun. Luukkosen ohjaus antaa upeasti tilaa tälle pelolle ja kaikelle sodan kauhulle.

Kajaanin kaupunginteatteri, Tuntematon sotilas. Valokuva: Aki Loponen

Niko Karjalaisen Lehto avautuu täysin uusiin ulottuvuuksiin ja Karjalainen onnistuu tuomaan Lehdon hahmoon juuri oikeanlaista suomalaisen nuoren miehen uhoa. Sitä uhoa, johon pelko hukkuu. Seppo Kaisanlahti on humaani ja omiaan puolustava Koskela. Kaisanlahden Koskela on lempeä ja ymmärtäväinen, kuten rooli vaatii.

Esko Vatula auktoriteettivastaisena Rokkana on vakuuttuva ja hän saa hahmoon myös aimo annoksen isällisyyttä, varsinkin opastaessaan vartiomies Hauhiaa. Vatulan Rokka vakuuttaa myös kuulussa suoaukiolla tapahtuvassa venäläissotilaiden teurastuksessa. Vatula onnistuu välittämään hienosti sen psyykkisen mekanismin, jolla omaa mieltään voi ainakin yrittää suojella tappamiskäskyä täyttäessään ja sen jälkeen.

Kajaanin Tuntematon on vavahduttava näytelmä, jonka sodanvastaisuus puhuttelee. Hahmot tulevat nyt lähelle katsojaa. Kaikki on tietysti myös niin valitettavan ajankohtaista.


Kajaanin kaupunginteatteri. Tuntematon sotilas. Ensi-ilta 20.2.2016.
Esityksiä 20.5.2016 asti. Näytelmän kotisivu

Dramatisointi ja ohjaus: Juha Luukkonen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Riitta Raunio
Video- ja valosuunnittelu : Hanna Käyhkö
Äänisuunnittelu: Sinikka Isoniemi ja Juho Lukinmaa

Rooleissa: Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Seppo Kaisanlahti, Niko Karjalainen, Janne Kinnunen, Satu Lipponen, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Heikki Törmi, Teija Töyry, Asko Vaarala ja Esko Vatula