Näytetään tekstit, joissa on tunniste KokoTeatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KokoTeatteri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Pakkovaltaan sopeutumattomat KokoTeatterissa


Helena Kallion käsikirjoittama ja ohjaama Tanssiva agitaattori on sukellus kahden kansalaisoikeustaistelijan ja anarkofeministin elämään. KokoTeatterissa nähtävä teos on täynnä aatteen paloa, mutta myös henkilökohtaista taistelua ja selviytymistä. Kallion teos kertoo kahden anarkistin, yhdysvaltalaisen Emma Goldmanin (1869-1940) ja ranskalaisen Louise Michelin (1830-1905) värikkäistä ja hurjista vaiheista. Keskiössä ovat heidän taistelusta naisten ja työväestön oikeuksien puolesta, vaatimukset naisten seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, ehkäisyn käytöstä ja vapaasta rakkaudesta.

Kallion käsikirjoitus ja ohjaus muodostavat kokonaisuuden, jossa teatteri, musiikki ja fyysinen ilmaisu yhdistyvät moni-ilmeiseksi, vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Teos, jonka päähenkilöt taistelevat peräänantamattomasti kahlitsevia ja repressiivisiä patriarkaalisia valtarakenteita vastaan, tekee vaikutuksen. Esitys on myös erittäin sivistävä. Itselleni päähenkilöt ja heidän tarinansa olivat vain etäisesti tuttuja. KokoTeatterin lämpiössä voi ennen esitystä tai väliajalla tutustua tietoiskuun näytelmän päähenkilöistä.

Tanssiva agitaattori -teoksen keskeisiksi teemoiksi nousevat vapaus ja naisten oikeudet. Nämä teemat ovat tietysti mitä ajankohtaisimpia vielä vuonna 2018 ja Kallion ohjaus nostaakin aiheet monella tapaa pintaa. Teos kirvoittaa mieliin yhtymäkohtia niin länsimaissa viime kuukausina levinneeseen ja kohuttuun #metoo-kampanjaan kuin maailmalla menossa oleviin konflikteihin, joissa vapaus ja usein juuri naisten ja lasten asema ovat uhattuna ensimmäisinä.

KokoTeatteri, Tanssiva agitaattori. Valokuva: Heidi Bergström.

Emma Goldmanin ja Louise Michelin elämästä ja toiminnasta ammentava Kallion käsikirjoitus on monipuolinen ja laaja. Näyttämölle tuodaan paljon asiaa naisten toiminnasta anarkistiliikkeessä ja heidän henkilökohtaisia elämänvaiheitaan. Näytelmän kohtaukset kuljettavat heidän tarinaansa ja poliittista toimintaansa läpi historian aina vankilatuomioita ja maastakarkotuksia myöten Vähempikin olisi ollut riittävästi, nyt esityksen loppua kohden alkaa tulla jo ähky. Pieni tiivistäminen olisi tehnyt draamankaarellekin hyvää.

Anna Veijalainen ja Metsälintu Pahkinen tekevät vahvasti läsnä olevaa työtä. Veijalainen ja Pahkinen onnistuvat tuomaan Emman ja Louisen vaiheikkaat tarinat ja mukana tulevat vaikeudet, kolhut ja haasteet näyttämölle elämänmakuisesti. Mukana on ripaus akrobatiaa ja vahvaa fyysistä ilmaisua, mitä he tanssija-koreografeina ovat mainiosti osanneet hyödyntää roolihahmoja rakentaessaan. Parivaljakko tekee nimiroolien lisäksi koko joukon muitakin rooleja, muun muassa riemukkaat tuomarihahmot. Riitta Paakki pianossa kommentoi tarinaa lyhyin välirepliikein oivallisen musiikin lisäksi.

Aili Ojalon lavastussuunnittelu on niukka, mutta sitäkin toimivampi. Ainu Palmun videoprojisoinnit täydentävät ja taustoittavat näyttämön tapahtumia. Valokuvissa ja lyhyissä videoklipeissä näyttäytyvät niin päähenkilöt kuin aikakauden tapahtumat, mutta myös nykyhetki ja monet maailmalla paraikaa vellovat konfliktit. Mielenosoituksista ja mellakoista kertovia katukiviä ja pitkää katosta riippuvaa näyttävän punaista kangasta hyödynnetään esityksen eri kohtauksissa.

Tanssiva agitaattori -esitys henkii vahvaa aatetta, omistautumista ja peräänantamattomuutta. Se on kertomus ihmisistä, jotka ovat tehneet suuria henkilökohtaisia uhrauksia, mutta saavuttaneet jotain suurempaa. Esityksen yhteydessä KokoTeatterissa järjestetään myös keskustelutilaisuuksia ja taiteilijatapaamisia.


Tanssiva agitaattori – KokoTeatteri
Ensi-ilta 7.2.2018. Esityksiä 28.3.2018 asti.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Helena Kallio
Rooleissa: Anna Veijalainen ja Metsälintu Pahkinen
Pianossa: Riitta Paakki
Lavastus: Aili Ojalo
Puvut: Sanja Kangas
Valo- ja videosuunnittelu: Ainu Palmu
Grafiikat ja tuotannolliset tehtävät: Heidi Bergström
Valokuvaaja: Jaakko Vuorenmaa

perjantai 6. lokakuuta 2017

Intohimoa, uskottomuutta ja silkkaa vihaa


Jutun loppu on Graham Greenen vuonna 1951 kirjoittama, osin omaelämäkerrallinen romaani. KokoTeatterin dramatisointi on teoksen suomenkielinen kantaesitys ja Anna Veijalaisen ohjaus osa KokoTeatterin 20-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa. KokoTeatterin näyttämöllä nähdään perinteinen tulkinta intohimosta, uskottomuudesta ja raastavan tuhoavasta mustasukkaisuudesta.

Tarinan naispäähenkilö Sara (Miina Turunen) on naimisissa. Hän on lähes pakkomielteinen oman uskonsa ja katolilaisuutensa kanssa. Eletään toisen maailmansodan aikaa Lontoossa. Jutun loppu on kertomus kolmiodraamasta, jossa Sara löytää itsensä suhteesta aviomiehensä ystävän kanssa. Suhde päättyy, mutta miksi? Osin takautumina etenevä kertomus paljastaa katsojalle kaiken vähä vähältä.

Veijalaisen tulkinta on ennen kaikkea kertomus raastavasta mustasukkaisuudesta. Saran rakastaja Bendrix (Konsta Mäkelä) riutuu tuskaisessa olotilassaan. Yllätyin teosta katsoessani, ettei mieleeni ollut jäänyt alkuperäisteoksen vahva uskonnollisuus ja Saran vahva katolilaisuus. Uskonnollisuuskin on osa Greenen omaa tarinaa. Hän itse kääntyi katolilaiseksi 1920-luvulla. Molempien näytelmän päähenkilöiden suhde uskoon sävyttää Veijalaisen ohjausta vahvasti.

Sekä Turusen että Mäkelän työskentely näyttämöllä löytää nyansseja sekä kiihkeistä rakastelu- että riitelykohtauksista. Esityksen loppua kohti molempien näyttelijäntyö tiivistyy vielä asteen intensiivisemmäksi. Patoutumien ja kulissien murtuessa sekä Turunen että Mäkelä ovat parhaimmillaan. Turunen tuskaisena naisena, jonka elämä pirstaloituu. Mäkelä uskonsa menettäneenä ja mustasukkaisena, itseään halveksivana miehenä, joka lopulta suorastaan tihkuu vihaa. Mäkelä saa pettyneen ja jopa mieleltään nyrjähtäneen oloiseen Bendrixin rooliin aimo annoksen intensiivistä, sysimustaa katkeruutta.

Lavastaja Minna Walleniuksen luomassa näyttämökuvassa sota-ajan Lontoon on sumuinen ja perinteinen. Hän on tuonut näyttämölle peribrittiläisen porvariskodin sisustuksen; perinteiset matot, muhkeat nojatuolit ja huonekasvit. Rekvisiitta, kuten esimerkiksi sherrykarahvi, bakeliittipuhelimet ja kirjoituskone täydentävät epookkia. Samoin Senja Kankaan suunnittelema puvustus istuu ajankuvaan hyvin.

KokoTeatteri, Jutun loppu. Valokuva: Anna Aalto.

Näytelmän musiikki soi tapahtuminen mukana milloin kiihkeästi milloin haikeasti. Musiikin on säveltänyt ja orkesteria johtaa Timo Hirvonen. Musiikki sopii teokseen ja nousee katsojakokemuksessa paikoin etusijalle vaipuen kuitenkin kohta taas sopivasti taustalle. Jazz-henkinen, ajankuvaan istuva musiikki tuo paikoin elokuvamaisenkin vivahteen näyttämötulkintaan. Hirvosen musiikki myös pitkälti kannattelee koko teosta eteen päin.

Anna Veijalainen on tehnyt teoksesta hyvin perinteisen tulkinnan, joka luottaa Greenen tekstiin ja näyttämökuvan epookkiin. Se tukeutuu puhedraaman voimaan ja tekstin puhuttelevuuteen. Luottaako se siihen liikaa ja liiankin perinteisin keinoin ja näin etäännyttää katsojan?

Ohjaus olisi kaivannut riskinottoa ja uusien näkökulmien etsiminen teokseen olisi tehnyt siitä elävämmän ja puhuttelevamman. Nyt Jutun loppu jää hyvin tehdyksi toisinnokseksi alkuperäisromaanista. Jäin kaipaamaan ohjaukselta uutta ja näkemyksellisempää otetta teokseen ja sen aihepiiriin. Tällaisena se jättää valitettavasti nykykatsojan kylmäksi päähenkilöidensä tarinan dramaattisuudestaan huolimatta.

KokoTeatteri – Graham Green: Jutun loppu
Suomenkielinen kantaesitys 20.9.2017

Dramatisointi ja ohjaus: Anna Veijalainen
Rooleissa: Miina Turunen ja Konsta Mäkelä
Sävellys ja orkesterin johto: Timo Hirvonen
Muusikot: Arttu Takalo, Timo Hirvonen ja Jussi Lehtonen
Lavastus: Minna Wallenius
Valo- ja videosuunnittelu: Jere Kolehmainen
Pukusuunnittelu: Sanja Kangas
Äänitehosteet: Pirkko Tiitinen