perjantai 10. elokuuta 2018

Turkka kuolee – Teatterikesän odotettu kantaesitys purkaa turkkalaisuuden vaikutusta suomalaiseen teatteriin

Turkka kuolee -esityksen alussa näyttämöllä on kolme kynttilää kuin alttarilla. Valkokankaalle on projisoituna ”Jouko Turkka 1942-2016” ja etunurkassa on Teatterikorkeakoulun juhlasalin puhujanpönttö mikrofoneineen. Onko luvassa tribuutti? Esitelmä Turkan merkityksestä suomalaiselle teatterille?

Vähän tähän tyyliin esitys kyllä alkaa. Ruusu Haarla ja Julia Lappalainen kertovat Turkan taustoja, sekä Seinäjoen, Joensuun ja Helsingin Kaupunginteatterin vuosia ohjaajana ja teatterinjohtajana. Tätäkö tässä nyt on luvassa? Luentoa Jouko Turkasta ja hänen tekemisistään?

Ei sentään. Pian videolta nähdään näyttämön takaa myös Haarlan esittämä Jouko Turkka mielipiteineen tällaisesta esityksestä. Alkaa muodostua kuva näytelmän lähes absurdista päähenkilöstä, 1980-luvun Teatterikorkeakoulun professorista ja rehtorista. Siitä, mitä tapahtui ja miten kaikki tapahtunut oli ylipäänsä mahdollista.

Teatterikesän juhlavuoden kunniaksi Tampereella sai kantaesityksensä uusi kotimainen näyttämöteos Turkka kuolee. Teoksen konsepti ja käsikirjoitus ovat Haarlan ja Lappalaisen. Haarla on lisäksi dramatisoinut ja ohjannut teoksen. Käsikirjoitus pohjaa laajaan lähdeaineistoon ja keskittyy kuvaamaan Turkan myrskyisiä vuosia TeaKissa 1981-1988. Mukana tausta-aineistossa on opinnäyteitä Turkan työstä ja taiteesta, lehtiartikkeleita ja -haastatteluja, Turkan oppilaiden videohaastatteluja ja paljon muuta. Tuoreimpana mukaan on mahtunut myös Maria Roihan kirja Jussi Parviainen – Jumalan rakastaja tältä vuodelta.

Näyttämöllä kaksikko esittelee Turkan teatteritaivalta ja Teatterikorkeakoulun aikaa laajasti muun muassa ajan lehtiartikkelien, kohuotsikoiden ja videoiden kautta. Välillä Haarlan esittämä Turkka pelmahtaa näyttämölle kommentoimaan kaikkea näkemäänsä.

Turkka kuolee. Valokuva: Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä.

Haarlan ja Fabian Nybergin toteuttamilla videolla ääneen pääsevät Turkan oppilaista Satu Silvo, Katja Kiuru ja henkilö, joka ei halunnut nimeään julkistettavaksi, mutta on Turkan ajan tunteville varsin helposti pääteltävissä. Suhdettaan edesmenneeseen teatteriguruun pääsee pohtimaan myös Turkan 80-luvun lopulla ohjaaman kohusarjan, Seitsemän veljeksen, nimekäs näyttelijäjoukko. Mainiosti videolla nuoren polven näyttelijät esittävät parin vuoden takaista muisteloa, jossa Turkan oppilaat kävivät läpi suhdettaan ohjaajaan.

Turkka kuolee -esitys on tulkinta Turkan ajasta Teatterikorkeakoulussa ja hänen merkityksestään suomaiselle teatterikentälle. Se avaa erityisesti nuoremmalle teatterista kiinnostuneelle sukupolvelle Turkan aikaa ja työtä sekä siihen liittyviä ristiriitaisia tulkintoja. Mihinkään kovin räväkkään Turkan ”ruumiinavaukseen” esitys ei yllä. Varsinkin aikakautta tunteville kaikki tuntuu jo kovin tutulta.

Turkka kuolee purkaa myös taas ajankohtaista taiteen miehistä neromyyttiä monella tapaa. Se kysyy oikeutetusti Turkan rajun työtavan hintaa. Miten neromyytti syntyi ja ketkä olivat ja ovat kaiken maksumiehiä vielä tänä päivänäkin? Mikä on Turkan tekojen inhimillinen hinta?

Jos katsoo Turkan johtamis- ja työskentelytapoja TeaKissa nykyhetkestä käsin, niin täytyyhän asioiden vaikkapa nykyopiskelijoiden näkövinkkelistä näyttää lähinnä käsittämättömiltä. Miten voi olla mahdollista, että koulun rehtori huorittelee, käyttäytyy uhkaavasti ja jopa väkivaltaisesti opiskelijoitaan kohtaan?

Osin tausta-aineiston massiivisuudesta johtuen alun perin kaksi ja puolituntinen esitys paisui kolmeen tuntiin ja varttiin. Eikä mikään ihme. Kun Turkan aikaa pohtii ja valottaa on hyväkin kuunnella laajaa otantaa aikalaisia. Vain näin voi syntyä se varsin objektiivinen kuva, jonka Haarla ja Lappalainen onnistuvat esityksessään tavoittamaan. Kuva mestarillisesta teatterintekijästä, jonka työtavat ja persoona synnyttivät erinomaista teatteria, mutta kylvivät ympäristöönsä myös ahdistusta, pelkoa ja henkistä pahaa oloa.

Reilu kolmituntisessa teoksessa on melkoinen tekstimassa hallittavaksi. Ensi-illassa esiintyjät eivät olleet vielä ihan täysin sisäitäneet tekstiä kaikilta osin. Teoksen tulkinta varmasti myös tiivistyy tulevien esityskertojen myötä. Samoin uskon näyttelijöiden ilmaisun hioutuvan ja teoksen näin parantuvan lisäesitysten myötä. Täällä erää esityksestä jäi paikoin hieman raakilemainen vaikutelma, joka toivottavasti jää pois teoksen kypsyessä ja hioutuessa. Turkka kuolee -teosta esitetään Helsingissä Korjaamolla elokuussa 2018 sekä keväällä 2019 Kansallisteatterissa.


Haarla & Lappalainen: Turkka kuolee
Kantaesitys 9.8.2018 Tampereen Teatterikesässä, Frencell-näyttämöllä
Yhteistyössä Tampereen Teatterikesä, Suomen Kansallisteatteri & Tampereen Teatteri

Esityskonsepti ja käsikirjoitus: Ruusu Haarla & Julia Lappalainen
Ohjaus ja dramatisointi: Ruusu Haarla
Näyttämöllä: Ruusu Haarla & Julia Lappalainen
Valosuunnittelu: Fabian Nyberg
Videot: Ruusu Haarla & Fabian Nyberg

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Tampereen Teatterikesä – 50 vuotta!


Tampereella on parhaillaan käynnissä viideskymmenes teatterikesä. 50-vuotisjuhlafestivaali tuo Tampereelle kotimaisen teatteri parhaimmiston lisäksi jälleen myös mielenkiintoisia ulkomaisia vieraita. Perinteikkään teatterifestivaalin virallisia avajaisia vietettiin tiistaina Laikunlavalla, Tammerkosken partaalla. Sinne tervehdyksensä toi tapahtuman taiteellisen johdon lisäksi myös aina hurmaava näyttelijälegenda, vastikään kunniatohtorin arvon saanut, Seela Sella.

Teatterikesän ytimen muodostaa sen pääohjelmisto. Sen on valinnut festivaalin taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Miko Jaakkola ja Aleksis Meaney yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Pääohjelmisto koostuu 20 korkeatasoisesta esityksestä, joista kolmasosa on ulkomailta. Sen lisäksi Teatterikesän ohjelmistossa on tänäkin vuonna seminaareja teatterin ammattilaisille ja runsas kattaus oheisohjelmaa kuten ohjelmateltan tapahtumat, Encorebanan ravintolatapahtumat ja OFF Tampere ohjelmisto, joka kokoaa Teatterikesän yhteyteen laajan kirjon esitystaidetta. Erityispiirteensä juhlavuoden ohjelmistoon tuovat erilaiset 50-vuotisjuhliin liittyvät tapahtumat, muistelot ja näyttelyt.


Seela Sella Tampereen Teatterikesän avajaisissa 7.8.2018. Valokuva: Daniel Paul.


Teatterikesän pääohjelmisto on aihepiiriltään laaja. Tapahtuman juhlavuosi muistaa myös itsenäisen Suomen 100-vuotista taivalta. Ohjelmistossa nähdään muun muassa vuoden 2017 aikana ensi-iltansa saaneita Suomen vuoden 1918 sisällissotaa käsitteleviä näytelmiä. Anneli Kannnon Veriruusut-teos nähdään ohjelmistossa kahtena varsin erilaisena näyttämösovituksena. KOM-teatterin arvostelu- ja yleisömenestys Veriruusut ja Tampereen Työväen Teatterin dynaaminen Tytöt 1918 -musikaali ovat molemmat koskettavia kuvauksia traagisista tapahtumista. Myös OFF Tampere -ohjelmistossa nähdään vuoden 1918 sisällissotaa käsitteleviä esityksiä.

Toisen ajankohtaisen aihepiirin muodostavat #metoo -kampanjaa käsittelevät ja sivuavat esitykset. Amanda Palon ja Olga Palon Kilari on vavahduttava teos seksuaalisesta väkivallasta ja sen aiheuttamista mielenterveysongelmista. Samassa teemassa liikkuu myös hollantilais-suomalaisen Samira Elagozin esitys Cock, cock… Who´s there? Siinä tekijä tutkii miehen ja naisen kanssakäymisen koko spektriä hellyydestä aina seksuaaliseen välivaltaan.

Valta ihmissuhteissa ja vallan väärinkäyttö näkyy myös monessa muussa pääohjelmiston teoksessa. Parisuhteen ja avioliiton tuhoavistakin voimista nähdään Tampereen Teatterin kiitelty tulkinta Maria Jotunin klassikkoromaanista Huojuva Talo ja Hämeenlinnan Kaupunginteatterin väkevä sovitus Ingmar Bergmanin draamasta Kohtauksia eräästä avioliitosta.
Itse odotan innolla unkarilaisen dollardaddy´s -ryhmän Chekhov-esitystä. Maineeseen noussut ryhmä on tarttunut klassikkoteoksiin aivan uudella, yllätyksellisellä otteella. Mitä on odotettavissa, kun Kirsikkapuisto ja Lokki yhdistyvät yhdeksi teokseksi, johon aineksia napataan myös muista Tšehovin näytelmistä?

Toinen tämän vuotisen Teatterikesän kohokohta tulee varmasti olemaan myös odotettu kantaesitys Turkka kuolee. Ohjaaja Ruusu Haarlan ja näyttelijä Julia Lappalaisen yhteisteos nostaa käsittelyyn kiistellyn ja ihaillun Jouko Turkan vaikutuksen suomalaisen nykyteatteriin. Luvassa on varmaankin ainakin miehisen taiteilijaneromyytin purkua ja uusia avauksia suomalaiseen teatteriin vahvasti vaikuttaneen ohjaajalegendan persoonaan ja hänen tekojensa vaikutuksiin nykyteatterin kentällä.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Ryhmäteatterin Yksi lensi yli käenpesän – mielivaltaa näennäisdemokratian sumuverhossa

Ryhmäteatterin Yksi lensi yli käenpesän tuo Suomenlinnaan jälleen kerran taiteellisesti kunnianhimoista kesäteatteria. Katsojan mieleen hiipii ennen esitystä epäilys siitä, onko mielisairaalakuvaus vallasta ja sen väärinkäytöstä liiankin rankka aihe suvi-iltaan. Jo alkumetreiltä esitys kuitenkin imaisee mukaansa ennen kaikkea erinomaisten näyttelijäsuoritusten ja puhuttelevan teemansa kautta.

Juha Kukkosen ohjaus on kuvaus psykiatrisen osaston jokapäiväisestä elämästä. Dale Wassermannin dramatisointi perustuu Ken Kesyn kuuluisaan romaaniin. Monille katsojille kirjaa tutumpi on Miloš Formanin palkittu elokuvaversio vuodelta 1975.

Kukkosen tulkinta tuntuu seurailevan vahvasti elokuvaversiota. Ohjaukseen olisi toivonut rohkeampaa uutta näkökulmaa ja tuoreempaa otetta. Nyt tuntuu, ettei ohjaus löydä teokseen riittävästi uutta kosketuspintaa ja kerrontatapaa. Näin katsomiskokemus jää osin etäiseksi. Intensiivinen näyttelijäntyö ja tematiikan ajankohtaisuus nousevat nyt keskiöön ja tekevät esityksestä merkityksellisen ja mielenkiintoisen.

Näytelmässä hoitaja Ratched (Minna Suuronen) on ottanut osastollaan käyttöön uusia, edistyksellisiäkin hoitomenetelmiä. Siitä huolimatta hän johtaa osaston toimintaa autoritarisesti, näennäisdemokraattisen sumuverhon takaa mielivaltaisesti, milloin palkiten, milloin häpeällä leimaten.

Hoidokkeina sairaalassa on koko joukko toinen toistaan persoonallisempia hahmoja. Hoitolaitoksen arkea saapuu sekoittamaan ja haastamaan Randel P. McMurphy (Robin Svartström). Hän saakin herätettyä muut osaston potilaat mielisairaalakoomasta, mutta seuraukset ovat monilta osin myös kohtalokkaat.

Juha Kukkosen ohjauksessa uutta on, että osa alkuteoksen henkilöistä on muutettu naisrooleiksi. Ryhmiskonkari Tiia Louste rakentaa tarkan kuvauksen onnettoman avioliiton vuoksi sairaalassa olevasta professori Hardingista. Lousteen professori on samaan aikaan sekä herkkä ja hauras että vahva, potilasyhteisöä rakentava hahmo.

Ryhmäteatteri: Yksi lensi yli käenpesän. Valokuva: Mitro Härkönen.

Minna Suuronen rakentaa intensiivisen roolinsa lähes konemaisesta, työlleen omistautuneesta Iso Hoitajasta vähin ulkoisin elein, mutta tarkoin ajatuksen piirroin. McMurhpy tuo tullessaan osastolle tuulahduksen vapautta. Tämän Robin Svartströmin tulkitsee osuvan rohkeasti myös fyysisen näyttelijäntyönsä kautta. Hän löytää rooliinsa sopivan häröilyn, jolla haastaa sairaalan hierarkian ja vallankäytön rakenteet.

Janne Siltavuori on lavastanut Suomenlinnan Hyvän omantunnon linnakkeen näyttämölle osuvan kulahtaneen mielisairaalamiljöön, jota Ville Mäkelän laitosmainen loisteputkivalaistus ja siihen läheisesti liittyvä äänimaailma (Jussi Kärkkäinen) täydentävät.

Yksi lensi yli käenpesän on myös kertomus mielisairaanhoidon historiasta ja kehityksestä. Se sijoittuu aikaan, jolloin Yhdysvalloissa puhalsivat uudet tuulet psykiatrisessa hoidossa ja askel avohoidon lisäämiseen oli jo otettu. Tätäkin taustaa vasten Keseyn alkuperäisteksti on osuva. Näennäisen edistyksellisessä ympäristössä potilasdemokratiakin jää lopulta näennäiseksi. Tässä mielessä esityksen teema on tietysti mitä ajankohtaisin. Hierarkkisen vallan väärinkäyttöä löytyy valitettavasti niin taiteen, tieteen, elinkeinoelämän kuin arkielämän piiristä. Tämän tematiikan esitys nostaa käsin kosketeltavasti esiin ja katsojan ajatuksiin.


Ryhmäteatteri
Wessermann – Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
Ensi-ilta Suomenlinnan kesäteatterissa 8.6.2018. Esityksiä 1.9 2018 asti

Ken Keseyn romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Dale Wasserman.
Suomennos: Sami Parkkinen
Ohjaus: Juha Kukkonen

Rooleissa: Robin Svartström, Minna Suuronen, Robert Kock, Wanda Dubiel, Tommi Eronen, Amira Khalifa, Tiia Louste, Samuli Niittymäki, Mikko Penttilä, Alex Anton (TeaK) ja Jutta Järvinen (TeaK).

Lavastus: Janne Siltavuori
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen

Maskeeraussuunnittelu: Ari Haapaniemi

maanantai 21. toukokuuta 2018

Tuho ja toivo – 2081

2081 – Isoveli valvoo päällekirjoittaa vahvasti nykyhetkeä George Orwellin kuuluisaan dystopiakuvaukseen Vuonna 1984. Alkuteoksen maailman elää Ryhmäteatterin näyttämöllä vahvana, mutta nykypäivä tihkuu kaikesta kantaaottavasti läpi.

Ryhmäteatterin nuortenteatterin tulkinnan alku on tehokkaan karmiva. Vuonna 2081 pakolaisia kuljettavaa alusta tulitetaan helikopterista ja se murskataan valtavalla pommilla, ihmisistä lainkaan piittaamatta. Onko mielikuva lopulta kovinkaan kaukana tulevaisuuden mahdollisesta kehityskulusta?

Näytelmän päähenkilö, Winston Smith (mainio Jesse Gyllenbögel) tietää, ettei ideologian rakentamaa totuutta vastaan kannata taistella. Sillä on vain huonot ja vakavat seuraukset. Winstonin kannattaisi ennemminkin näytellä sopeutuvaa, ymmärtävää ja samanmielistä. Teeskennellä muiden mukana uskovansa ideologian iskulauseita, "Sota on rauhaa!", "Vapaus on orjuutta!" tai "Tietämättömyys on voimaa!".

Winston on töissä kaikkivoivassa Totuusministeriössä, joka suoltaa uuskielellä valheita ja valeuutisia, sensuroi totuuden mieleisekseen ja saa jopa täydellisen välinpitämättömyyden luontoa tai kansalaisten yksityisyyttä kohtaan näyttämään arkipäiväisen normaalilta. Kuitenkin epäilys totalitarismin ideologiaa kohtaan ja rakkaus työtoveri Juliaan (Julia Von Lerber) saa hänet pohtimaan kaiken mielekkyyttä ja mielettömyyttä.

Näyttämöllä puolet nuorista on uusia suomalaisia, puolet kantasuomalaisia. Esitys on osa ESR:n rahoittamaa Porukalla pääosaan -hanketta, joka tukee maahanmuuttajataustaisia nuoria taiteen, kulttuurin ja koulunuorisotyön keinoin.

Jonna Wikströmin ohjaus ja sovitus hengittää nuorten mukana ja kuvaa niin alkuperäisteoksen totalitarismin kyynisyyden kuin toivon pilkahdukset. Wikströmin sovitus pohjaa Janne Saarakkalan dramatisointiin Orwellin teoksesta. Wikström on rytmittänyt teoksen oivaltavasti niin, että sen jännite säilyy ja kasvaa teoksen edetessä. Ensimmäinen puoliaika olisi kaivannut pientä tiivistämistä. Vartti pois, niin kerronta ja draamankaari olisivat napakoituneet.

Winstonin ja Julian kielletyn suhteen kuvaus, liittyminen Veljeskuntaan ja taisteluun valvontansa kaikkialle ulottavaa Isoveljeä vastaan imevät katsojan mukaan päähenkilöiden kohtaloon. Lopulta Winston ja Julia päätyvät Rakkausministeriöön ja sen sadististen kuulustelijoiden (hyytävät Milena Novokmet ja Roosa Vuokkola) kidutettaviksi.

Ryhmäteatterin nuortenteattteri: 2081 – Isoveli valvoo. Valokuva: Mitro Härkönen.


Geogre Orwell, oikealta nimeltään Eric Arthur Blair, (1903–1950) osallistui Espanjan sisällissotaan 1936-1939 ja kirjoitti kokemastaan reportterina sanomalehtiin sekä teoksen Katalonia, Katalonia!. Näkijänä Orwell oivalsi jo Espanjassa niin oikeisto- kuin vasemmistodiktatuurien totalitarismin tuhoavuuden.

Wikströmin tulkinnassa nykyhetken poliittinen todellisuus yhdistyy orwellilaiseen ajatukseen totalitarismin indoktrinaatiosta ja tuhoavasta vaikutuksesta yksilöön. Kuitenkin tulkinta henkii myös vahvaa toivoa ja uskoa siihen, ettei tulevaisuus ole vain väistämätöntä ajautumista kohti tuhoa, vaan niin yksilöillä kuin yhteisöilläkin on mahdollisuus vaikuttaa tulevaan.

Ajankohtaisesti katsojaa haastava teos on kuin kotonaan Ryhmäteatterin näyttämöllä. Uuskielellä esityksessä puhutaan niin plushyvästä Sotesta kuin aktiivimallistakin. 2081 – Isoveli valvoo loppuu onneksi kuitenkin syvään toivoon. Nuoret esiintyjät tuovat näyttämölle unelmansa tulevasta niin videolla kuin vahvan fyysisen läsnäolonsa kautta.

Ryhmisnuorten ammattitekijöiden ohjauksessa tekemä varmaotteinen tulkinta on hyytävän ajankohtainen. Tunkkaisen nationalismin ja jopa totalitarismin uusi nousu, puhuttamattakaan luonnon tuhoutumisesta ovat kauhukuvia, joita vastaan voi taistella tekemällä ne aina ja yhä uudelleen näkyviksi. Löytämällä kaikesta huolimatta aina uudelleen toivon.


Ryhmäteatterin nuortenteatteri: 2081 – Isoveli valvoo
Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 16.5.2018. Esityksiä 30.5.2018 asti.

George Orwellin teoksesta Vuonna 1984 dramatisoinut: Janne Saarakkala

Ohjaus ja sovitus: Jonna Wikström
Lavastus ja pukusuunnittelu: Paula Koivunen
Äänisuunnittelu ja musiikin sovitus: Markus Bonsdorff
Valosuunnittelu: Mia Jalerva
Videosuunnittelu: Vilma Vantola
Koreografiat: Kaari Martin
Ohjaajan assistentti: Siiri Karjula
Tuottaja: Noora Lattunen

Näyttämöllä:

Deka Abdi, Qaali Mohamud Abdulahi, Alba Valderrama, Ali Saad, Manar Asad Al-Samarrai, Amos Bonsdorff, Annamaria Kaatonen, Wahedullah Gahlarzeh, Janette Hirvonen, Jesse Gyllenbögel, Julia Von Lerber, Mariel Helovirta, Milana Novokmet, Farhan Muhammed, Javad Nabizada, Nella Backman, Niilo Lahtinen, Adnan Rahim, Roosa Vuokkola


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Nuori Näyttämö -hanke mahdollistaa nuorille pitkäjänteisen teatterin tekemisen


Työväen Näyttämöiden Liiton Nuori Näyttämö -hanke tarjoaa lukiolaisille ja muille nuorille teatterintekijöille mahdollisuuden tehdä teatteria yhteistyössä ammattilaisten kanssa. Se on monessakin suhteessa ainutlaatuinen projekti. Nuori Näyttämö -hankeen nykyinen kierros alkoi 2016, jolloin neljä Suomen eturivin näytelmäkirjailijaa kirjoitti näytelmäkäsikirjoituksen nuorten ryhmille.

Sain tilaisuuden nähdä kaksi esityksistä Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Rasmus Lindbergin näytelmä Ainon aito mä (alkuteos ruotsiksi: Sannas sanna jag) hengittää vahvasti Martinlaakson lukion opiskelijoiden mukana ja valottaa rohkealla otteella Lindbergin teoksen pimeämpiäkin puolia. Martsarin tulkinnan on ohjannut Heli-Maria Suomi.

Porvoolaisen Teatteri Wernerin On isis on kuvaus nuoren miehen kasvusta ja kypsymisestä sekä isyyteen että ihmisyyteen. Nuorten tekijöiden ja ohjaaja Tarja Hiltusen näkemys onnistuu tavoittamaan Veikko Nuutisen tekstistä oleellisen; jotain kipeästä ihmisenä kasvamisesta – niin pian isäksi päätyvän epävarman nuoren miehen, kuin hänen keski-ikäisen isänsä välillä varsin stereotyyppisistä maailmoista.

Muut Nuori Näyttämö -hanketta varten kirjoitetut näytelmät ovat Pipsa Longan Tuntemattoman eläimen jäljet ja Gunilla Hemmingin Carmina.

Pääkaupungissa Helsingin Kaupunginteatteri ja Suomen Kansallisteatteri yhdistivät voimansa ja tarjosivat teatterin tekemisen mahdollisuuden kolmelletoista uusmaalaiselle nuorten ryhmälle. Festivaalin esityksiä nähtiin Helsingin lisäksi Kemissä, Kotkassa, Mikkelissä, Varkaudessa ja Tampereella.

Ryhmät pääsivät työstämään ja harjoittelemaan esityksiään syksyllä 2017 ja toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 4.-6.5.2018, koettiin jännittävä hetki, kun yhteensä 27 nuorten ryhmää pääsi vihdoin esittämään tulkintansa ammattinäyttämöillä ympäri Suomea. Päätösfestivaali järjestetään elokuussa Tampereen Teatterikesän yhteydessä, jolloin ohjelmassa on myös tulevaisuuteen katsova nuorten teatterifoorumi.

Nuoret saavat hankkeessa kokemuksen tehdä teatteria ”oikeilla” näyttämöillä, hyödyntäen ammattiteattereiden teknisiä mahdollisuuksia. Osa tekijöistä on nyt näyttämöllä ensimmäistä kertaa, osa on tehnyt teatteria niin sanotusti pienestä asti. Nuori Näyttämö antaa nuorille ainutlaatuisen tilaisuuden pitkäjänteiseen työskentelyyn ammattilaisten kanssa.

Martinlaakson lukio produktio Ainon aito mä on monella tapaa koskettava tarina nuoren Ainon itsetutkistelusta ja itsensä löytämisestä. Tulkinta korostaa päähenkilö Ainon persoonan eri puolia – herkkää ja kovaa minää, jotka ottavat teoksessa mittaa toisistaan. Yhtä lailla esityksessä esille nousee Ainon suhde vanhempiinsa, erityisesti autoritäärisen ja jopa väkivaltaiseen isään sekä vanhempien ajattelun taustalla vahvasti vaikuttavaan ahdasmieliseen uskonnolliseen yhteisöön.

Tekijäjoukko saa eloon sekä isän että uskonveljien kurinpalautukset ja Ainon – tuon pirunpennun – loputtoman syyllistämisen, jopa ahdistavalla voimalla. Nuoret löytävät tekemiseensä vahvan yhteisöllisyyden, ja tulkinta antautuu pohtimaan hyvän ja pahan vastakkainasettelua intensiteetillä. Heli-Maria Suomen ohjaus saa tulkintaan napakasti etenevän, tiiviin rytmin.

Esityksen taiteilijakummina on toiminut Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijä Heidi Herala.

Veikko Nuutinen sai alkuvuodesta parhaan uuden kotimaisen näytelmätekstin Lea-palkinnon näytelmästään Pasi was Here. Nuori Näyttämö -festivaaleilla Teatteri Wernerin tulkinta Nuutisen näytelmästä On isis – komedia isyydestä, löytää kosketuspintaa sekä tulevan isän että koko sukupolvienvälisen isä- ja miesketjun erilaisuudesta ja samuudesta. Railakkaan tulkinnan isäksi tulevan miehen sisäisestä sekamelskasta, suhteesta omaan isään ja jopa omaan tulevaisuuteen on ohjannut Tarja Hiltunen. Nuutisen käsikirjoitus on oivaltava ja Hiltusen tulkinta löytää useassa kohden jopa absurdin riemukkaita tasoja. Antti Varjolan tulkitsemat Faija ja Suomalaisen teatterin mieskuva -hahmot ovat hykerryttäviä.

Esityksen taiteilijakummina on toiminut näyttelijä Marjut Toivanen Helsingin Kaupunginteatterista.

Molemmissa näkemissäni Nuori Näyttämö -festivaalin teoksissa pystyy aistimaan tuoreuden ja nuorten innon päästä tekemään teatteria, näyttämään osaamistaan ja ennen kaikkea itseilmaisun voiman. On hienoa nähdä nuorten koskettavia ja niin monella tavalla teatterin kyytiin imaisevia tulkintoja. Ennen kaikkea ilahduttaa aistia vahva yhteisöllisyys ja nuorten herkkyys teatterin tekemiselle.


Nuori Näyttämö -festivaali: 4. - 6.5.2018

Rasmus Lindberg: Ainon aito mä
Martinlaakson lukio
Ohjaus: Heli-Maria Suomi
Tuottaja: Heli Groschup

Veikko Nuutinen: On isis
Teatteri Werner                                 
Ohjaus: Tarja Hiltunen

lauantai 5. toukokuuta 2018

Napakka Paniikki


Kolme ystävystä sukeltaa tunne-elämän ja miehenä olemisen syviin syövereihin. Mika Myllyahon Paniikki – miehiä hermoromahduksen partaalla saa nyt uuden, rytmillisesti napakan ja huumoriltaan mukaansa tempaavan tukinnan Teatteri Kultsassa.

Näytelmän ohjannut Jorma Tapola on saanut puristettua sen puolitoistatuntiseksi, sopivasti eteneväksi paketiksi, joka keskittyy osuvan hilpeästi päähenkilöidensä mielenliikkeisiin ja erilaista maailmankuvien lempeään törmäykseen.

Myllyahon mainio teksti pureutuu miehenä olemisen vaikeuksiin ja kriiseihin. Yhtenä iltana Leo (Jouni Puumalainen) pelmahtaa yllättäen ystävänsä Maxin (Jalmari Jalonen) asunnolle ja vaatii tältä terapiaa, koska avopuoliso on vihjannut, että hänen kannattaisi hieman selvitellä elämäänsä. Pian mukaan miehenä olemisen eri puolia setvimään saadaan vielä kolmas kaveruksista, Joni (Nestori Välitalo). Tästä saa alkunsa melkoinen itsetutkiskelumatka, jonka aikana pohditaan muun muassa tunteiden ilmaisemisen vaikeutta ja miehenä olemisen eri puolia.

Teatteri Kultsa, Paniikki. Valokuva: Timo Seppälä.

Paniikki sai kantaesityksensä vuonna 2005 Ryhmäteatterissa ja sitä on esitetty sen jälkeen monilla näyttämöillä ympäri Suomea, mikä ei ole ihme. Näytelmässä on hersyvää huumoria, mutta se onnistuu olemaan myös kiinnostava sukellus ja tulkinta kolmen erilaisen miehen mielenmaisemasta. Myös Jorma Tapolan tulkinta Teatteri Kultsassa pakottaa päähenkilöt kohtaamaan omat ja ystävien tunteet ja myös puhumaan niistä. Teksti on oivalta, hurmaava ja draamallisesti toimiva kokonaisuus.

Teatteri Kultsan näyttelijäkolmikon yhteistyö näyttämöllä on sujuvaa ja he löytävät roolihahmojensa persoonan ja luonteenpiirteet mainiosti. He tuovat hahmoihinsa kelpo annoksen hykerryttäviä piirteitä ja saavat hahmonsa eloon taitavasti. Teoksen hahmojen koskettavuus ja hauskuus syntyvät pitkälti näyttelijätiimin työn kautta.

Teatteri Kultsa on jo perinteikäs, vuonna 1959 perustettu, helsinkiläinen harrastajateatteri. Monet jäsenistä ovat tehneet teatteria Kultsassa pitkään ja teatteri on kerännyt vuosien varrella oman uskollisen katsojakuntansa taiteellisesti kunnianhimoisella ohjelmistolla.

Näin esityksen ennakkonäytöksessä.


Mika Myllyaho: Paniikki  – miehiä hermoromahduksen partaalla 
Ensi-ilta Teatteri Kultsassa 21.4.2018. Esityksiä 26.5. asti.

Rooleissa:
Max (Graafinen suunnittelija) -Jalmari Jalonen
Leo (Insinööri) - Jouni Puumalainen
Joni (Toimittaja) -Nestori Välitalo

Ohjaaja: Jorma Tapola
Tuottajat: Katja Honkanen, Marko Wilskman
Lavastaja: Marika Kahra
Puvustus: Susanna Nyström
Äänisuunnittelu: Esa Lindroos
Valosuunnittelu: Jani Vehkalahti
Tekniikka esityksissä: Virve Laasonen, Heini Reynolds, Jorma Tapola