Miten lähestyä sadan vuoden takaisia traagisia tapahtumia tuomitsematta ja silti myötätuntoisesti? Lauri Maijalan KOM-teatteriin dramatisoima ja ohjaama Veriruusut on koskettava ja taidokkaasti toteutettu tulkinta rankasta aiheesta, vuoden 1918 kevään sisällissodasta.
Jo Veriruusujen
näyttämöasetelma koskettaa varmasti. Se on yhtä aikaa paljas ja niin voimakas,
että mieleen hiipii pian ajatus siitä, että tulkinta ja sen näyttämölle taikovat
tekijät ovat halunneetkin suunnata teoksen viestin suoraan ja kiertelemättä yleisölle.
Koskettavasti ja suurella ymmärryksellä se katsomoon välittyy.
Veriruusut-teoksen lopussa punakaartin naiset on vangittu, osa jo teloitettu. Päähenkilö
Siikri (Helmi-Leena Nummela) on ottanut taistelutoverinsa vauvan huollettavakseen
ja anelee Hennalan vankileirillä valkoista naista (Eeva Soivio) ottamaan
lapsen. Kaikki suoraan katsomon suuntaan. Jos tämä ei kosketa suomalaista
katsojaa syvältä, niin ei kai sitten mikään.
KOM-teatterin Veriruusut onnistuu välittämään Anneli Kannon alkuteoksen (2008) tunnelman ja
sävyt onnistuneesti näyttämölle. Lauri Maijalan dramatisointi ja ohjaus piirtävät
vahvan ja koskettavan kuvan nuorten tyttöjen lyhyeksi jäävästä taipaleesta
punakaartissa. Maijalan ohjaus koskettaa, mutta välttää hienosti myös
liiallisen sentimentaalisuuden, johon Veriruusujen tulkinta voisi helposti
kompastua. Ei kompastu, vaan kulkee vahvana tulkintana koko kolmituntisen
esityksen läpi.
Näytelmän
dramaturgian kannalta valinta keskittyä vain Kannon teoksen ensimmäiseen ja
viimeiseen osaan – Valkeakoski ja Lahti –
on toimiva. Näin se pystyy selkeästi ja hyvällä draamankaarella
kuvaamaan tyttöjen liittymisen kaartiin, taistelujen loppuvaiheen sekä
tuhoutumisen vankileirillä.
KOM-teatteri, Veriruusut. Valokuva: Marko Mäkinen. |
Maijalan
ohjauksessa Veriruusujen nuoret pääosien esittäjät pääsevät hienosti keskiöön. Tulkinta
on vahvasti nuorten. On hienoa seurata, miten KOM-teatterin vakiporukka tukee
nuoria vierailijoita ja näyttelijäopiskelijoita. Koko näyttelijäjoukko
synnyttää tarkoin piirroin vahvan kokonaisuuden ja saa koko teoksen
hengittämään voimalla.
Helmi-Leena
Nummela tavoittaa hienosti nuoren Siikrin ja tekee varmaotteista
näyttelijäntyötä. Hän tulkitsee epävarman, paperitehtaalle 15-vuotiaana
joutuvan tytön maailmaa niin ajatuksen kuin fyysisen ilmaisunsa kautta herkästi
ja kostettavasti. Nummelan lisäksi muut nuoret näyttelijät (Oona Airola, Antti
Autio, Inka Reyes ja Saga Sarkola) tekevät vahvaa työtä. He saavat roolihahmoihinsa nuorten monet, yhtä lailla epävarmuuden kuin rohkeuden hetket. Heissä näkyy kaikki kaipaus, rakkaus ja pelko. Antti Aution Martti-hahmo
ja hänen herkkävireisesti tulkitsema haikea musiikki koskettavat. Aution
valokuvaaja Sulin on myös hykerryttävä tulkinta.
Jos nuoret
pääosissa onnistuvat, niin yhtä hyvää jälkeä nähdään useissa sivurooleissa.
Juho Milonoff mielivaltaa käyttävänä hyytävänä kirkonmiehenä ja Ursula Salo röyhkeän
härskinä paperitehtaan työnjohtaja Forsströminä ovat vahvasti tyypiteltyjä ja
onnistuneita hahmoja.
Markku Pätilän
lavastus ja katsomoratkaisu ovat oivaltavan toimivia. Katsomoon tullaan ja sieltä
lähdetään näyttämön poikki. Katsomon osien välissä on näyttämölle tuloaukko,
jonka avulla korostuu monessa kohtauksessa teoksen puhuttelevuus ja jopa
tarkasti suoraan katsojille suunnattu aiheen käsittely. Katsoja on osa kaikkea
tapahtuvaa. Pyörivä näyttämö toimii myös mainiosti alustana kuvattaessa
Valkeakosken rankkaa tehdastyötä ja paperirullien siirtelyä.
Veriruusut on
tärkeä ja viisas teos. Yksi pala muistamisen tärkeydessä ja matkassa
ymmärrykseen ja eheytymiseen. Se kertoo tärkeää kansallista tarinaa. Veriruusut on rankka, mutta teatterikokemuksena
vertaansa vailla.
KOM-teatteri: Veriruusut
Ensi-ilta 16.2.2018
Alkuperäisteksti: Anneli Kanto
Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala
Lavastus: Markku Pätilä
Pukusuunnittelu: Tiina Kaukanen
Maskeeraus: Leila Mäkynen
Valosuunnittelu: Tomi Suovankoski
Aänisuunnittelu: Jani Rapo
Rooleissa: Oona Airola, Antti Autio, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Helmi-Leena Nummela, Inka Reyes, Niko Saarela, Ursula Salo, Saga Sarkola ja Eeva Soivio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti