Tainaronin asukkaat vaikuttavat hyönteisiltä siipineen, kiteisine ulkomuotoineen ja valtavine silmineen, mutta heistä löytyy monella tapaa tuttuja ja inhimillisiä piirteitä. Tainaron on täynnä niin outoja ohikulkijoita, roikkujia, pimeässä pörrääviä tulikärpäsiä kuin säntillisen työtelijäitä mittareita.
Tainaron on maailma, jossa on yhtä aikaa paljon tuttua ja toisaalta muutos on dramaattinen. Kaikki mihin olemme tottuneet on toisenlaista ja käsittämätöntä. Siellä kaikki on epävarmaa ja muutos jatkuvaa.
Tarinan kertoja (Kati Outinen) on saapunut mystiseen, jatkuvassa muutoksessa olevaan tuliperäiseen Tainaroniin. Päähenkilö ihmettelee uutta maailmaansa ja ympäristöään. Lumoutuukin siitä. Oppaana hänellä on Jäärä (Aino Venna). Teos perustuu päähenkilön kirjeisiin tuntemattomalle vastaanottajalle, joissa hän kertoo näkemästään ja pohtii kokemaansa ihmetellen. Vastauksia kirjeisiin ei koskaan tule.
Leena Krohnin samannimiseen romaaniin pohjaavan teoksen ovat näyttämölle dramatisoineet Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi. Rossi on myös ohjannut näytelmän. Krohnin taidokas ja unenomaisen tyylikäs kieli elää näyttämäsovituksessa. Esitys luottaa vahvasti tekstiin ja lopputuloksena nähdään intensiivinen, jopa lyyrinen tulkinta.
Alkuteoksen kirjeistä näyttämöllä nähdään valikoima, osa on ollut pakko jättää pois. Hämeen-Anttilan ja Rossin dramaturgia saa teoksen hengittämään näyttämöllä välillä kiihkeämmin ja välillä se taas hiljentää rytmiään, ikään kuin ihmettelemään kaikkea ympärillä näkyvää.
Kansallisteatteri - Tainaron. Valokuva: Kastehelmi Korpijaakko |
Rossin ohjaus luo teoksen kirjeistä näyttämökuvia, joissa hahmottuvat Tainaronin moninaiset asukkaat. Kati Outisen kertoja ihmettelee niin yöllisiä juhlivia tulikärpäsiä kuin jatkuvasti synnyttävää äkeää kuningatarta. Outinen tekee roolinsa vähäeleisen suvereenisti ja saa roolihahmonsa ihmetyksen välittymään katsojalle. Hänen tulkitsemassaan hahmossa näkyy utelias ja leikkisäkin puoli ja samaan aikaan Outinen välittää roolissaan taivasti hämmenneystä muodonmuutoksesta, vaikeutta päästää irti kaikesta menneestä ja siitä, mitä jokainen kantaa mukanaan.
Aino Vennan säveltämä ja esittämä musiikki virtaa teoksen läpi. Venna musiikki ja monikieliset sanoitukset soivat kauniisti ja tuovat mieleen myös sen, miten jokainen meistä on tainaronilaisten tapaan jatkuvassa ja vääjäämättömässä muutoksessa.
Milla Martikaisen lavastus ja valomaailma luovat näyttämölle salamyhkäisen todellisuuden. Näyttämöllä nähdään joko joukko hyönteisrobotteja ja Martikaisen luomat valaisimet ovat myös saaneet mielikuvituksellisia muotoja. Näyttämökuva on sopivasti hämärä ja usvainen. Martikaisen ja Vennan videoprojisoinnit täydentävät teoksen mystisen tunnelman.
Näin esityksen ennakkonäytännössä.
Leena Krohn – TAINARON
Kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 29.8.2018
Yhteistyössä Helsingin juhlaviikot
Näyttämöllä: Kati Outinen ja Aino Venna
Ohjaus: Essi Rossi
Dramatisointi: Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi
Esitysdramaturgia: Essi Rossi ja Iida Hämeen-Anttila
Lavastus ja valosuunnittelu: Milla Martikainen
Videoiden suunnittelu ja toteutus: Milla Martikainen ja Aino Venna
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Musiikki ja videoiden toteutus; Aino Venna
Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen
Naamioinnin suunnittelu: Krista Karppinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti