keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Kaunis ja julma Lokki

Anton Tšehovin Lokki on vangitseva teos. Tulkinnan klassikosta on Kansallisteatteriin ohjannut ja sovittanut Anne Rautiainen. Rautiaisen käsialaa oli myös kaksi vuotta sitten Kansallisessa nähty Bulgakovin romaaniin pohjaava loistava Mestari ja Margarita. Hän on myös ohjannut Kuopion Kaupunginteatteriin Frida Kahlon elämästä kertovan teoksen Frida sekä García Lorcan Bernarda Alban talon. Kaikkia teoksia yhdistää vahva visuaalisuus.

Näytelmän tarina lähtee liikkeelle siitä, kun kuuluisa näyttelijä, Irina Nikolajevna Arkadina (Maria Kuusiluoma) on saapunut veljensä Pjotr Nikolajevitšin (Vesa Vierikko) maalaiskartanoon, mukanaan rakastajansa, kirjailija Boris Aleksejevitš Trigorin (Jussi Lehtonen). Paikalla ovat myös niin hänen poikansa Konstantin (Miro Lopperi) kuin muita paikallisia tuttavia kesäpaikan naapurista.

Konstantin on kirjoittanut kokeellisen teatteriesityksen, jota kokoonnutaan katsomaan joukolla. Äiti tyrmää poikansa teoksen käsittämättömänä tekeleenä, suututtaen Konstantinin pahanpäiväisesti. Ensimmäinen näytös esittelee myös teoksen keskiössä olevat rakkaussuhteet ja kolmiodraamat.

Lokki käsittelee äidin ja pojan suhdetta armottoman tarkkanäköisesti. Samalla, lähes kliinisellä katseella, se tarkastelee myös muiden henkilöiden keskinäisiä suhteita. Nämä Tšehovin ikään kuin suurennuslasin alle nostamat ihmissuhteet ja niiden tarkkanäköinen analyysi tekevät Lokista klassikon. Lokki on varmasti myös yksi niistä teoksista, joissa varsinaisen tekstin ohella alatekstillä eli sillä, mitä jätetään sanomatta, on keskeinen merkitys. Näytelmän henkilöhahmot keskustelevat keskinäisistä suhteistaan harvoin suoraan, vaan pikemminkin puhuen asian ympäriltä, menemättä asiaan.

Rautiainen on saanut omalla visuaalisuutta ja fyysistä näyttelijäntyötä painottavalla tulkinnallaan teokseen annoksen lisää riipaisevuutta. Roolihahmoista pystyy Rautiaisen käsittelyssä aistimaan herkkyyttä ja elämän mukanaan tuoman katkeruuden ja pettymyksenkin läpi nousevaa kaipuuta. Kaipuuta paremmasta elämästä rakastetun vierellä. Traagista on, ettei rakkaus osu kohdilleen oikein kenellekään, vastarakkaus jää saamatta.

Kansallisteatteri, Lokki. Valokuva: Tommi Mattila.

Anton Tšehovin Lokin yksi mielenkiintoisimmista ratkaisuista on, että Tšehov kirjoitti näytelmän kaikkein dramaattisimmat tapahtumat tapahtuviksi näyttämön ulkopuolella, katsojilta piilossa. Tätä asetelmaa Anne Rautiainenkin hyödyntää oivaltavasti. Sekä ensimmäinen että toinen puoliaika alkavat kohtauksilla, joissa ikään kuin kerrotaan teoksen henkilöhahmojen maailmasta itse näyttämötapahtuminen jälkeen.

Rautiaisen tulkinta Lokista saa jo heti alussa kylmät väreet kulkemaan lävitseni. Teoksen tunnelma on hienoviritteinen ja sen jättämä katsomiskokemus on yhtä aikaa riipaiseva ja visuaalisuudessaan kaunis.

Koko teoksen avaa sävellys Alfonsina y el mar (säv. ja san. Ariel Ramírez ja Félix Luna). Espanjaa taitamattomille Rautiainen on suomentanut laulun sanat käsiohjelmaan. Jyrki Koskelon toimittama käsiohjelma taustoittaa muutenkin mainiosti teosta ja Lokin esityshistroriaa. Alfonsina ja meri toimii Rautiaisen tulkinnassa ikään kuin ennalta nähtynä epilogina.

Samaa epilogimaista asetelmaa on myös toisen puoliajan alussa Emmi Parviaisen viiltävästi espanjaksi tulkitsemassa Historia de un amor (säv. ja san. Carlos Eleta Almarán) -laulussa. Molemmat riipaisevat laulut saavat katsojan miettimään, mitä näytelmän hahmoille tapahtuukaan, kun itse esitys päättyy.

Jos Rautiaisen Kolumbiassa viettämä aika kuuluu espanjankielisissä musiikkivalinnoissa, näkyy hänen monipuolinen nukke- ja varjoteatteritaustansa upeassa visuaalisuudessa. Miten hieno on kohtaus, jossa Emmi Parviaisen herkästi tulkitsema Mašan varjo syleilee Konstantin Gavrilovitšia näyttämön takaseinässä! On hienoa nähdä, miten omaäänisen ohjauskielen Rautiainen on kehittänyt hyödyntäen kokemustaan ja monipuolista osaamistaan.

Ja miten loistava Tšehov-tulkitsija on Emmi Parviaisesta Kansallisteatterissa kehittynyt! Muutaman vuoden takainen Vanja-enon Sonja ehkäpä mieliinpainuvimpana. Lokissa Parviainen onnistuu tulkitsemaan epätoivoisesti rakastuneen Mašan herkkävireisesti ja luo herkän ja vereslihalla olevan nuoren naisen koskettavasti.

Maria Kuusiluoma juhlii 25-vuotiasta näyttelijän uraansa Irina Nikolajevnan roolissa. Kuusiluoma tekee tarkkaa työtä ja saa virittelyä hahmoonsa kylmäkiskoisen ja omahyväisen äidin, joka ei näe poikansa tilannetta ja tuskaa.

Lokista tekee kokonaistaideteoksen sen vahva visuaalisuus. Ville Toikan kaihoa ja jopa tuskaa ilmentävä valosuunnittelu ja Katri Renton oivalta, järven rannan laitureita hyödyntävä lavastus korostavat näytelmän teemaan kohtaamattomuudesta. Vaikka laiturit voisivat antaa mahdollisuuden kohdata toinen ihminen läheltä ja suoraan, onnistuvat teoksen hahmot aina vain kiertämään toisensa ja väistämään realiteetit. Lokin ihmisten loputon kaipuu on julmaa katsottavaa.

Anton Tšehov – Lokki
Ensi-ilta Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 18.9.2019

Rooleissa: Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Jussi Lehtonen, Esa-Matti Long, Miro Lopperi (TeaK), Pirjo Määttä, Mika Piispa, Emmi Parviainen, Taisto Reimaluoto ja Vesa Vierikko

Ohjaus ja sovitus: Anne Rautiainen
Suomennos: Jalo Kalima
Lavastus: Katri Rentto
Pukusuunnittelu: Saija Siekkinen
Koreografia: Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu: Ville Toikka
Äänisuunnittelu: Esa Mattila
Videosuunnittelu: Pyry Hyttinen
Naamioinnin suunnittelu: Laura Sgureva-Cox

1 kommentti:

  1. Kaiken visuaalisen suitsutuksen jälkeen haluan todeta, että ohjaa ei pystynyt tuomaan esille edes miksi näytelmän nimi on Lokki.
    Katsojat eivät ole pääsääntöisesti tehneet väitöskirjaa Tsehovista.
    Sama kikkailu koskee Kolmea sisarta
    Minusta ohjaajan ei pitäisi unohtaa,kenelle teos esitetään
    eli tavalliselle pulliaiselle,joka kustantaa esityksen.

    Tsehovin ystävä

    VastaaPoista