Kaunis ja julma Lokki

Anton Tšehovin Lokki on vangitseva teos. Tulkinnan klassikosta on Kansallisteatteriin ohjannut ja sovittanut Anne Rautiainen. Rautiaisen käsialaa oli myös kaksi vuotta sitten Kansallisessa nähty Bulgakovin romaaniin pohjaava loistava Mestari ja Margarita. Hän on myös ohjannut Kuopion Kaupunginteatteriin Frida Kahlon elämästä kertovan teoksen Frida sekä García Lorcan Bernarda Alban talon. Kaikkia teoksia yhdistää vahva visuaalisuus.

Näytelmän tarina lähtee liikkeelle siitä, kun kuuluisa näyttelijä, Irina Nikolajevna Arkadina (Maria Kuusiluoma) on saapunut veljensä Pjotr Nikolajevitšin (Vesa Vierikko) maalaiskartanoon, mukanaan rakastajansa, kirjailija Boris Aleksejevitš Trigorin (Jussi Lehtonen). Paikalla ovat myös niin hänen poikansa Konstantin (Miro Lopperi) kuin muita paikallisia tuttavia kesäpaikan naapurista.

Konstantin on kirjoittanut kokeellisen teatteriesityksen, jota kokoonnutaan katsomaan joukolla. Äiti tyrmää poikansa teoksen käsittämättömänä tekeleenä, suututtaen Konstantinin pahanpäiväisesti. Ensimmäinen näytös esittelee myös teoksen keskiössä olevat rakkaussuhteet ja kolmiodraamat.

Lokki käsittelee äidin ja pojan suhdetta armottoman tarkkanäköisesti. Samalla, lähes kliinisellä katseella, se tarkastelee myös muiden henkilöiden keskinäisiä suhteita. Nämä Tšehovin ikään kuin suurennuslasin alle nostamat ihmissuhteet ja niiden tarkkanäköinen analyysi tekevät Lokista klassikon. Lokki on varmasti myös yksi niistä teoksista, joissa varsinaisen tekstin ohella alatekstillä eli sillä, mitä jätetään sanomatta, on keskeinen merkitys. Näytelmän henkilöhahmot keskustelevat keskinäisistä suhteistaan harvoin suoraan, vaan pikemminkin puhuen asian ympäriltä, menemättä asiaan.

Rautiainen on saanut omalla visuaalisuutta ja fyysistä näyttelijäntyötä painottavalla tulkinnallaan teokseen annoksen lisää riipaisevuutta. Roolihahmoista pystyy Rautiaisen käsittelyssä aistimaan herkkyyttä ja elämän mukanaan tuoman katkeruuden ja pettymyksenkin läpi nousevaa kaipuuta. Kaipuuta paremmasta elämästä rakastetun vierellä. Traagista on, ettei rakkaus osu kohdilleen oikein kenellekään, vastarakkaus jää saamatta.

Kansallisteatteri, Lokki. Valokuva: Tommi Mattila.

Anton Tšehovin Lokin yksi mielenkiintoisimmista ratkaisuista on, että Tšehov kirjoitti näytelmän kaikkein dramaattisimmat tapahtumat tapahtuviksi näyttämön ulkopuolella, katsojilta piilossa. Tätä asetelmaa Anne Rautiainenkin hyödyntää oivaltavasti. Sekä ensimmäinen että toinen puoliaika alkavat kohtauksilla, joissa ikään kuin kerrotaan teoksen henkilöhahmojen maailmasta itse näyttämötapahtuminen jälkeen.

Rautiaisen tulkinta Lokista saa jo heti alussa kylmät väreet kulkemaan lävitseni. Teoksen tunnelma on hienoviritteinen ja sen jättämä katsomiskokemus on yhtä aikaa riipaiseva ja visuaalisuudessaan kaunis.

Koko teoksen avaa sävellys Alfonsina y el mar (säv. ja san. Ariel Ramírez ja Félix Luna). Espanjaa taitamattomille Rautiainen on suomentanut laulun sanat käsiohjelmaan. Jyrki Koskelon toimittama käsiohjelma taustoittaa muutenkin mainiosti teosta ja Lokin esityshistroriaa. Alfonsina ja meri toimii Rautiaisen tulkinnassa ikään kuin ennalta nähtynä epilogina.

Samaa epilogimaista asetelmaa on myös toisen puoliajan alussa Emmi Parviaisen viiltävästi espanjaksi tulkitsemassa Historia de un amor (säv. ja san. Carlos Eleta Almarán) -laulussa. Molemmat riipaisevat laulut saavat katsojan miettimään, mitä näytelmän hahmoille tapahtuukaan, kun itse esitys päättyy.

Jos Rautiaisen Kolumbiassa viettämä aika kuuluu espanjankielisissä musiikkivalinnoissa, näkyy hänen monipuolinen nukke- ja varjoteatteritaustansa upeassa visuaalisuudessa. Miten hieno on kohtaus, jossa Emmi Parviaisen herkästi tulkitsema Mašan varjo syleilee Konstantin Gavrilovitšia näyttämön takaseinässä! On hienoa nähdä, miten omaäänisen ohjauskielen Rautiainen on kehittänyt hyödyntäen kokemustaan ja monipuolista osaamistaan.

Ja miten loistava Tšehov-tulkitsija on Emmi Parviaisesta Kansallisteatterissa kehittynyt! Muutaman vuoden takainen Vanja-enon Sonja ehkäpä mieliinpainuvimpana. Lokissa Parviainen onnistuu tulkitsemaan epätoivoisesti rakastuneen Mašan herkkävireisesti ja luo herkän ja vereslihalla olevan nuoren naisen koskettavasti.

Maria Kuusiluoma juhlii 25-vuotiasta näyttelijän uraansa Irina Nikolajevnan roolissa. Kuusiluoma tekee tarkkaa työtä ja saa virittelyä hahmoonsa kylmäkiskoisen ja omahyväisen äidin, joka ei näe poikansa tilannetta ja tuskaa.

Lokista tekee kokonaistaideteoksen sen vahva visuaalisuus. Ville Toikan kaihoa ja jopa tuskaa ilmentävä valosuunnittelu ja Katri Renton oivalta, järven rannan laitureita hyödyntävä lavastus korostavat näytelmän teemaan kohtaamattomuudesta. Vaikka laiturit voisivat antaa mahdollisuuden kohdata toinen ihminen läheltä ja suoraan, onnistuvat teoksen hahmot aina vain kiertämään toisensa ja väistämään realiteetit. Lokin ihmisten loputon kaipuu on julmaa katsottavaa.

Anton Tšehov – Lokki
Ensi-ilta Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 18.9.2019

Rooleissa: Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Jussi Lehtonen, Esa-Matti Long, Miro Lopperi (TeaK), Pirjo Määttä, Mika Piispa, Emmi Parviainen, Taisto Reimaluoto ja Vesa Vierikko

Ohjaus ja sovitus: Anne Rautiainen
Suomennos: Jalo Kalima
Lavastus: Katri Rentto
Pukusuunnittelu: Saija Siekkinen
Koreografia: Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu: Ville Toikka
Äänisuunnittelu: Esa Mattila
Videosuunnittelu: Pyry Hyttinen
Naamioinnin suunnittelu: Laura Sgureva-Cox

Hurja ja hurmaava Mestari ja Margarita

Itse Pimeyden Ruhtinas joukkioineen ilmestyy kuin tyhjästä Kansallisteatterin Willensaunaan ja siellä alkaakin pian tapahtua varsin kummia. Maagiset tapahtumat Moskovassa hämmentävät kaupunkilaisia ja vyöryvät eteenpäin pirullisella vauhdilla. Saatana, Monsieur Woland (Marc Gassot) ja hänen taustavoimansa vampyyri Hella (Maria Kuusiluoma) ja Begemot-kissa (Juha Varis) saavat Moskovan sekaisin teoillaan.

Jo ensi metreillä on selvää, että nyt ollaan hyvän teatterin äärellä. Näyttämöllä nähdään teatterin taikaa, suorastaan mustaa magiaa. On puhuva kissa, Moskovan taivaalla lennetään ja raitiovaunu tekee sutjakan u-käännöksen!

1900-luvun neuvostoajan ehdottomiin klassikoihin kuuluva Mihail Bulgakovin rikas ja monitulkintainen Mestari ja Margarita (romaanisuomennos Saatana saapuu Moskovaan) nähdään nyt Kansallisteatterissa rytmiltään vetävänä ja onnistuneena tulkintana. Sen on dramatisoinut ja ohjannut Anne Rautiainen ja näytelmäversion dramaturgina on toiminut myös Ewa Buchwald. Rautiainen yhdistää tulkintaansa klassikosta myös nukketeatteria. Näytelmän lavastuksen, nuket ja pukusuunnittelun on tehnyt Janne Siltavuori.

Mestari ja Margarita on sen verran monisyinen kudelma, että sen tulkintayritykset jäävät väistämättä joltain osin ohuiksi. Se on teos, joka kannatta ehdottomasti itse nähdä ja lukea. Tulkintoja löytyy varmasti yhtä monta kuin katsojia ja lukijoita. Minkäänlaiseen tyhjentävään tulkintaa Rautiainenkaan ei tietysti pyri, mutta hän on nostanut keskiöön mielenkiintoisia näkökulmia klassikkoon ja saa teoksen elämään näyttämöllä. Rautiaisen ohjaus on rytmillisesti tehokas.

Romaanin rakenne on varsin mutkikas, mutta dramaturgia onnistuu tiivistämään näyttämölle keskeisen. Tietysti rajauksiakin on ollut pakko tehdä. Alkuperäisteoksessa on kolme keskeistä päälinjaa ja nämä Rautiainen on säilyttänyt myös näyttämöversiossaan. Ensinnäkin on ironinen neuvostoyhteiskuntaa ruotiva Saatanan vierailu Moskovassa, joka Kansallisteatterin tulkinnassa saa mainion hullunkurisia ja ilveileviä piirteitä.

Suomen Kansallisteatteri – Mestari ja Margarita. Valokuva: Tuomo Manninen.

Miksi Saatana on tullut Moskovaan? Ei katsomaan niinkään sitä, miten kaupunki ja sen asukkaat ovat ulkoisesti muuttuneet vaan miten he ovat muuttuneet sisäisesti. Monsieur Woland saa hurjia aikaan ja jahtaa joukkioineen huijareita, valehtelijoita ja pettureita. Heitähän Moskovassa näyttää riittävän. Esitys nostaa esiin ja ironisoi monia nuoren neuvostoyhteiskunnan ongelmia kuten asuntopulaa ja ulkomaan valuutan hallussapitoa ja loputonta keinottelua näillä. Pimeyden voimat saavat ihmisiä katoamaan ja he saattavat tuosta vain kulkeutua aivan toiselle puolelle maata. Historiasta tiedämme, että juuri tätä Neuvostoliitossa tapahtuikin.

Pimeyden Ruhtinas on kuin moskovalaisten peili. Bulgakov varmastikin myös näki ja tiesi tarkalleen, mitä 1920- ja 1930 -lukujen Neuvostoliitossa tapahtui ja sen, miten totalitarismi ei perustunut totuuteen, vaan täydelliseen illuusioon. ”Valhetta alusta loppuun” – kuten Saatana toteaa Begemot-kissan puuhista.

Toinen tarinan taso löytyy Jerusalemin tapahtumista, Pontius Pilatuksen (Juhani Laitala) pohtiessa tekojaan ja syyllisyyttään filosofi Jesuan (Ilja Peltonen) kuoleman johdosta. Rautiaisen ohjauksessa välittyy hyvin empaattinen ote Pilatuksen pohdintoihin ja hahmoon. Repliikki ”Pelkuruus on kuolemansynneistä suurin” tiivistää hyvin hänen traagisia mietteitään omasta pelkuruudestaan. Bulgakov kuvasi historialliset tapahtumat hyvin realistisesti, niin Rautiaisen ohjauskin. Tästä rakentuukin teoksen oivallisen ironinen rinnastus fantasian ja realismin välillä.

Näytelmän kolmannen keskeisen osan muodostaa Mestarin (Ilja Peltonen) ja Margaritan (Annika Poijärvi) runollisen kaunis rakkaustarina. Mestari on tuskaisessa kirjoittamisprosessissaan rakentamassa teosta juuri Pontius Pilatuksesta. Kirjailija joutuu jo teoksensa käsikirjoituksen vuoksi vaikeuksiin ja lopulta moskovalaiseen mielisairaalaan, jonne myös näytelmän alussa Saatanan kohdannut runoilija Ivan Nikolajevitŝ on päätynyt. Näin lavalla nähdään sekä Saatanan että Jeesuksen vuoksi sairaalassa toipuvia. Mainiosti Janne Siltavuoren lavastuksen sairaalasänkyjen päädyt asettuvat vastakkain. Katsojan mieli alkaa pohtia hyvän ja pahan yhtäaikaista olemassa oloa. Näytelmän Mestari, kuten itse Bulgakovkin, päätyy polttamaan käsikirjoituksensa.

Suomen Kansallisteatteri – Mestari ja Margarita. Valokuva: Tuomo Manninen.

Pietu Pietiläisen valo- ja videosuunnittelu rakentaa kokonaisia maailmoja Willensaunan intiimiin tilaan. Hän hyödyntää pimeyttä niin, että välillä hahmot ilmestyvät todellakin tyhjästä. Välillä yksi valospotti riittää ja löytää hahmonsa. Loppupuolen takaa-ajo kohtauksen taskulamppujen valokeilat risteilevät lavalla ja katsomossa suloisen kurittomasti.

Marc Gassotin Woland on herrasmiesmäinen viileyden ja synkeyden perikuva. Piruilu ja kujeilu välittyvät hyvin Gassotin rakentamasta Saatanasta. Hän saa hahmoonsa myös näytelmän ironiaa siitä oikeudenmukaisuudesta, jota Bulgakov on Saatanan hahmoon kirjoittanut. Maria Kuusiluoman Hella-vampyyri nauraa kätkättää pirullisella ja ilkikurisella äänellä, kun hän muun joukkion mukana on tekemässä yliluonnollisia taikojaan. Kuusiluoman Hella on sopivan burleski hahmo. Juha Variksen Begemont on kissamaisen ovela ja sopivasti kiero.

Kansallisteatterin Mestari ja Margarita jää mieleen ja kotimatkalla pimeässä syysillassa näytelmän teemat tulvivat mielessä. Toisaalta gogolmainen satiiri ja toisaalta Bulgakovin myötätunto ihmiskuntaa kohtaan nousevat tulkinnassa päällimmäisiksi. Tuo yhdistettynä tarinan upeaan mielikuvituksellisuuteen ja onnistuneeseen tulkintaan takaavat teatterinautinnon.

Mihail Bulgakov – Mestari ja Margarita
Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 6.9.2017

Rooleissa: Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis
Ohjaus ja dramatisointi: Anne Rautiainen
Suomennos: Ulla-Liisa Heino
Lavastus, nuket ja pukusuunnittelu: Janne Siltavuori
Valo- ja videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Äänisuunnittelu: Jani Peltola
Koreografia: Sonya Lindfors
Naamioinnin suunnittelu: Krista Karppinen
Dramaturgi: Eva Buchwald

Sinä marssit vierelläni!

Frida Kahlon elämän ensimmäinen onnettomuus tapahtuu kun hän on palaamassa kotiin kommunistinuorten mielenosoituksesta. Raitiovaunun ja bussin törmätessä metalliputki lävistää Fridan kehon tuhoisasti. Liikenneonnettomuus ja sen aiheuttama kipu ja tuska leimaavat koko hänen loppuelämäänsä. Se toinen, pahempi onnettomuus tapahtuu kun Frida tapaa taiteilija Diego Riveran. Tämä onnettomuus leimaa Fridan loppuelämää vielä pahemmin. Fridalle Diego on luonnonvoima, joka vain tapahtuu.

Kuopion kaupunginteatterin Frida kertoo meksikolaisen taiteilija Frida Kahlon (1907-1954) vaiheikkaan tarinan nuoresta, aloittelevasta taiteilijasta aina hänen kuolemaan asti. Anne Rautiaisen käsikirjoittama ja ohjaama esitys tuo näyttämölle niin Fridan toiminnan Meksikon kommunistisessa puolueessa yhdessä puolisonsa Diego Riveran kanssa kuin Stalinin epäsuosioon ajautuneen Trotskin maanpaon ja myöhemmän salamurhan Meksikossa. Näytelmä on tarina Fridan kasvamisesta taiteilijaksi ja tarina elämän läpi jatkuvasta fyysisestä kivusta ja kamppailusta, joilla oli keskeinen vaikutus myös Fridan taiteeseen. Ennen kaikkea Rautiaisen Frida kertoo kuitenkin Fridan ja Diegon raastavasta ja repivästä parisuhteesta.

Anne Rautiaisen vahva näkemys aiheeseen ja tematiikkaan on aistittavissa katsomoon asti. Harvoin saa myöskään nauttia teatteriesityksen visuaalisuudesta yhtä paljon. Kuopion kaupunginteatterin Fridassa eri osatekijät käsikirjoituksesta puvustukseen ja lavastukseen, valaistuksesta äänimaailmaan loksahtavat kohdalleen ja näyttämöllä nähdään upea kokonaistaideteos.

Frida. Kuopion kaupunginteatteri. Valokuva: Sami Tirkkonen

Yksi teoksen avainkohtauksia on kun isä opettaa onnettomuudesta sängyssä toipuvalle tyttärelleen, miten hengittämällä peiliin, voi huuruun piirtää oven. Frida avaa tuo oven ja löytää sitä kautta mielikuvituksen ja vapauden, mikä tuo lohtua toipilaalle. Tämä on yksi taiteen tärkeimmistä tehtävistä.

Tulkinnan visuaalisuus maalaa näyttämölle Fridan elämän tärkeimpiä vaiheita. Liikenneonnettomuus, yhtä aikaa intohimoinen ja tuhoava rakkaus ja ennen kaikkea Fridan taide näkyvät näyttämöllä upeina Jarmo Jääskeläisen suunnittelemina videoprojisointeina. Ne luovat teokseen huikeita tunnelmia ja tuovat Frida Kahlon taiteen katsojan silmien eteen. Juha Westmanin valosuunnittelu ikään kuin poimii näyttämöltä keskeisen, fokusoi kaiken tärkeän. Vaikka kaikki ympärillä olisi mustaa, voi sisällä olla vahvat värit. Antti Puumalaisen toteuttama äänimaailma, yhdessä musiikin kanssa, kuuluu vahvana läpi esityksen.

Näytelmää tukee erinomaisesti siinä käytetty, lähes yksinomaan espanjankielinen musiikki. Antti Puumalaisen (kitara) ja Ritva Grönbergin (laulu) duo luo vahvoja tunnelmia. Valittu musiikki, joukossa useita espanjankielisen maailman klassikkoja, on mukana lavalla nähtävissä, Fridan elämän keskeisissä tapahtumissa. Espanjaa osaamaton katsoja pystyy hyvin eläytymään musiikin tunnelmiin, niin vahvasti Grönberg ja Puumalainen ne tulkitsevat. Itse espanjantaitoisena havahduin siihen, miten hienosti Sergio Ortegan ja Quilapayún-yhteen El pueblo unido jamás será vencido -laulun sanat osuvatkaan juuri Frida Kahlon elämäntaisteluun ja lopulta voittoon taiteilijana. Juuri ennen kuolemaansa Frida saa kuin saakin yksityisnäyttelyn Ciudad de Méxicoon. Kävelemään hän ei enää pysty, mutta hänet kannetaan sinne sängyssään. ¡Venceremos!

Frida. Kuopion kaupunginteatteri. Valokuva: Sami Tirkkonen

Virpi Rautsiala tuo Fridan hahmoon sekä herkkyyttä, lämpöä ja elämän iloa että toisaalta kipua ja repivää tuskaa. Hän onnistuu roolissaan yhtä lailla vahvan ja suorasukaisen kuin herkän ja elämän rusikoiman Fridan tulkinnassa. Rautsialan näyttelijäntyö on keskittynyttä ja tarkkaa. Fridan rooli lyö näyttelijä Virpi Rautsialan kanveesiin useamman kerran. Vahvimmillaan hänen tulkintansa onkin tuskaisena, petettynä Fridana Diegon kohdellessa vaimoaan julmasti. Myös Ilkka Pentin Diego Rivera on onnistunut tulkinta. Pentti saa hahmoonsa yhtä aikaa siinä tarvittavaa lämpöä ja sikamaisuutta. Kuolema luurangon hahmossa vierailee näyttämöllä usein, onhan kuolemasta täpärästi selviäminen Fridan elämän keskeisempiä kokemuksia. Sari Harjun pantomiimi (Frida 2) toimii näyttämöllä hienosti. Rautiainen on hienosti antanut aikaa ja tilaa tälle Dos Fridas –tulkinnalleen.

Meksikon värit tulevat näyttämölle Marie Antikaisen toteuttaman lavastuksen ja puvustuksen kautta. Lavastus on varsin niukka, mutta antaa näin tilaa näyttämön toiminalle ja usein pimeä, musta näyttämö korostaa puvustuksen värejä. Lavastuksessa on hienoja yksityiskohtia. Juuri onnettomuuden jäljiltä kipsattu Frida iskee kipsinvalkoisia torson muotoisia piñatoja, jolloin niiden sisältä näyttämölle valuu surrealistisesti kukkia Meksikon kirkkaissa väreissä. Se juuri aidon värinen pöytäliina…

Kuopion kaupunginteatterin Frida koskettaa ja ylevöittää. Tätä varten taide on olemassa.

Frida
Kuopion kaupunginteatteri, Minna-näyttämö. Kantaesitys 9.4.2016.


Käsikirjoitus ja ohjaus: Anne Rautiainen
Lavastus ja puvustus: Marie Antikainen
Koreografia: Liisa Ruuskanen
Valosuunnittelu: Juha Westman
Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen
Projisoinnit, videosuunnittelu: Jarmo Jääskeläinen

Frida: Virpi Rautsiala
Diego: Ilkka Pentti
Frida 2: Sari Harju
Laulaja: Ritva Grönberg
Kitaristi: Antti Puumalainen
Lupe: Annukka Blomberg
Isä: Tapani Korhonen
Trotski / lääkäri: Karri Lämpsä
Alejandro / Breton: Mikko Paananen
Rockefeller / Siqueiros: Antti Launonen
Jacqueline Breton / Cristina: Riina Björkbacka
Natalia Trotski / Fridan äiti: Katri-Maria Peltola
Kommunistisen puolueen jäseniä: Tapani Korhonen, Annukka Blomberg, Mikko Paananen
Tanssijat (Savonia AMK:sta): Riina Aallikko, Terhi Hartikainen, Sanni Kriikku, Saara Kämäri ja Riikka Tolonen.