Sudenmorsian hehkuu tiiviinä ja tarkkanäköisenä

Teatteri Avoimissa Ovissa nähdään tiiviiksi elaboroitu ja ajatuksia herättelevä tulkinta suomalais-virolaisen Aino Kallaksen tunnetuimmasta romaanista Sudenmorsian (1928). Kallaksen teos on ajaton ja lumoava kertomus. Tarina vierauden kokemuksesta, kielletystä rakkaudesta ja kolmiodraamasta on tietysti yleismaailmallinen, mutta Kallaksen kertomus rakentuu myös paljolti hänelle tutun Hiidenmaan uskomuksista, historiasta ja myyteistä.

Heini Tolan dramatisointi ja tarkka ohjaus tiivistävät Sudenmorsiamesta esiin keskeisen. Tolan tulkinta klassikosta puristuu tiiviiksi avaten näin teoksen keskeisen sisällön kirkkaana katsojalle. Mikä on naisen itsemääräämisoikeus ja kuka sen saa määritellä? Miten kohdata ja kestää vierauden ja ulkopuolisuuden kokemus?

Sudenmorsian kertoo Aalosta (Maija Andersson), metsänvartija Priidikin (Sauli Suonpää) kauniista vaimosta. He rakastuvat ja alkavat elää arkeaan, mutta monotonien arki lamauttaa eikä Aalo voi vastustaa yön vapauttavaa kutsua. Diabolus Sylvarum, Metsän Henki muuttaa hänen ihmissudeksi. Metsästä Aalo löytää rakkauden ja luovuuden, koko elämänhalunsa.

Teatteri Avoimissa Ovissa nähtävä tulkinta on kielellisesti kiehtovaa kuultavaa. Vaikka tekstiä ei ole paljon, on se sitäkin väkevämpää ja vaikuttavampaa. Jo alkuteoksen kieli on omintakeista. Kallaksen romaani on runollinen, ikiaikainen kertomus ja tuon alkuperäisteoksen tunnelman Tolan ohjaus onnistuu siirtämään hienosti näyttämölle myös kielen tasolla.

Teatteri Avoimet Ovet, Sudenmorsian. Valokuva: Mitro Härkönen.

Sudenmorsian on Kallaksen teoksista varmasti myös omaelämäkerrallisin. Hänen omat ristiriitansa ja ulkopuolisuuden kokemukset taiteilijaelämän ja porvarillisen diplomaatinrouvan roolin välillä sekä monivuotinen suhde runoilija Eino Leinoon heijastuvat Sudenmorsiamen symboliikassa vahvasti. Mitä kaikkea taiteilijantyö ja inspiraation etsiminen yksilöltä vaativat ja miten vapautua luovuutta kahlitsevista ympäristön vaateista? Kenen ehdoilla oman elämän voi rakentaa?

Kuten Tolan ohjauksen, on Raisa Kilpeläisen toteuttaman lavastuksen ja valosuunnittelun estetiikka myös tiivistä, lähes minimalistista. Suvi Isotalon musiikki ja äänisuunnittelu ovat osa esitystä ja sen rakentamaa tunnelmaa. Sähkökitara ja koskettimet soivat teoksessa välillä uhmakkaina ja välillä myötäeläen, ikään kuin tulevaa ennakoiden.

Maija Anderssonin Aalo on ilmeikäs ja vahva tulkinta. Hän rakentaa roolihahmonsa varsin pelkistetylle ulkoiselle ilmaisulle ja saa näin sisäisen ajatuksen näkymään kirkkaana. Anderssonin näyttelijäntyö on tarkkaa ja hän löytää nyanssit hienopiirteisesti. Sauli Suonpää tulkitsee onnistuneesti Priidikin tuskan ja pettymyksen. Molemmat roolit rakentuvat näyttämölle myös vahvan fyysisen ilmaisun kautta.

Teatteri Avoimien Ovien Sudenmorsiamessa on jotakin hehkuvaa ja kiehtovaa. Sitä katselee välillä lähes lumoutuneena teoksen ristiriidoista ja onnistuneen tulkinnan tavasta lähestyä kaikkea tätä ratkaisematonta. Sudenmorsian elää ja soi näyttämöllä kiehtovasti.


Sudenmorsian – Teatteri Avoimet Ovet
Ensi-ilta 13.2.2018. Esityksiä 26.4.2018 asti.

Teksti: Aino Kallas
Dramaturgia ja ohjaus: Heini Tola
Lavastus ja valosuunnittelu: Raisa Kilpeläinen
Musiikki: Suvi Isotalo
Koreografinen konsultaatio: Jenni Nikolajeff

Rooleissa: Maija Andersson, Suvi Isotalo, Sauli Suonpää

Samat haaveet, samat unelmat

Haaveita ja unelmia. Niistä rakentuu porvarisperheen piika Ida Redsvenin (Maija Andersson) ja työläinen Juho Koskelaisen (Miika Laakso) orastava rakkaus. Idan ja Juhon rakkaus leimahtaa syksyllä 1917 Suomen itsenäisyyden alla heidän jonottaessaan ruokaa. Nuorten työväenaatteen innoittama kertomus kulkee läpi juuri itsenäistyneen nuoren valtion aina järkyttäviin kevättalven 1918 tapahtumiin.

Kaiken nähneet Erottajan ja Dianapuiston lyhtypylväät (Paavo Kerosuo ja Karoliina Kudjoi) todistavat ja kertovat nuorten tarinan sekä Helsingin kevään 1918 kohtalokkaat tapahtumat. Teatteri Avoimien Ovien Erottaja 1917—1918 on tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Teos on myös vahva ajankuva Helsingistä, sen kaduista, aukioista ja toreista.

Anneli Kannon ja Heini Tolan käsikirjoitus pohjaa tositapahtumiin ja todellisiin henkilöihin. Ohjaus on Tolan. Ida Redsvenin tarina löytyy Tuomas Hopun kirjasta Vallatkaa Helsinki. Ida tulee maalta palvelijaksi Oscar ja Julia Rosenqvistin (Jukka Pitkänen ja Outi Vuoriranta) porvarisperheeseen Eiraan. Maailmojen ja yhteiskuntaluokkien ero on selvääkin selvempi. Ei sivistynyt porvarisperhe Idaa huonostikaan kohtele, muttei ole tyytyväinen tai innoissaan nuoren palvelijansa heräävästä työväenaatteessa. Tapahtumat alkavat suistua kohti vääjäämätöntä loppuaan.

Teos käsittelee ajankohdan valtavia luokkaeroja ja sitä, miten vastakkainasettelujen ja vihapuheen kautta lopulta päädytään aseelliseen yhteenottoon. Erottajia ihmisten välillä on paljon. Jos yhteiskuntaluokka erottaakin, voi eroja löytää myös vastaleirien sisällä muun muassa suhtautumisessa väkivaltaan – sen ihannoinnista totaaliseen vastustamiseen.

Päähenkilön ratkaisut ja valinnat ovat uskottavia ja toisaalta niihin liittyy ajalle tyypillistä kohtalonomaista vääjäämättömyyttä. Monen vastaavassa tilanteessa samana aikana eläneen naisen vaihtoehdot olivat yhtä vähissä. Haaveet ja unelmat ovat useimmiten samanlaisia; mies ja lapsia sekä työtä ja turvattu toimeentulo. Erottaja 1917—1918 -esityksessä näin on sekä Idan että Julian kohdalla. Näytelmä nostaa keskiöön ihmisten yhteiskuntaluokasta riippumatta hyvin samantyyppiset haaveet ja unelmat.

Teatteri Avoimet Ovet, Erottaja 1917—1918. Valokuva: Mitro Härkönen.

Kannon ja Tolan teksti kertoo päähenkilönsä tarinaa vivahteikkaasti, mutta väliin häiritsee tekstin liiallinen didaktisuus. Alun johdanto tuntuu pitkähköltä, samoin turhalta tuntuvat sadan vuoden takaisten paikkojen ja katujen selittäminen nykynimillä. Esitys on toki suunnattu niillekin, joiden historian tai Helsingin tuntemus ei ole kummoinen. Silti selittämistä olisi tekstissä voinut jättää hiemaa vähemmälle. Käsikirjoitus toimii toisaalta hyvin liikkuessaan eri aikatasoissa ja seuratessaan Idan ja Juhon elämää sekä ennen sisällissotaa että kuulusteluissa sodan jälkeen.

Maija Andersson tulkitsee Idan roolin herkästi. Hänen onnistuu rakentamaan roolihenkilöstään näyttämölle monipuolisen kuvan yhtä aikaa epävarmana ja toisaalta vahvasti tulevaan luottavana nuorena. Naisena, jonka ajan tapahtumat imaisevat vääjäämättömään imuunsa. Andersson rakentaa Idansa tiiviiseen ilmaisuun, jossa sisäinen ajatus näkyy hyvin.

Miika Laakso saa Juhon rooliin vahvaa vakaumuksen tuntua, mutta myös Idan tavoittavaa paremmasta unelmoijaa. Outi Vuorirannan tulkitseman rouva Rosenqvistin ja Idan kohtaamisissa ja luokkarajat ylittävässä ystävyydessä on toivoa herättävää ymmärrystä. Erityisesti toisella puoliajalla molempien näyttelijäntyö on selkeän kirkaspiirteistä ja Vuoriranta saa hahmoonsa hienosti sen hämmennyksen, jonka ajan tapahtumat myös porvarisnaisen päälle kaatavat.

Suvi Isotalon musiikki ja äänimaailma tukevat esityksen rytmiä ja jämäköittävät hyvin sen kulkua. Symbaalit tuovat kertomukseen rytmiä, kuin uhkaavaa tulta, ja rytmittävät näin näyttämön tapahtumia. Laulut istuvat kokonaisuuteen ja musiikki sekä muu äänimaailma luovat Erottajan näyttämölle vahvoja tunnelmia.

Ida Redsvenin tarina saa onnistuneen tulkinnan Teatteri Avoimissa Ovissa ja lähes autenttisten tapahtumapaikkojensa ytimessä. Hienoa, että 100 vuoden takainen tarina nähdään viimein näyttämöllä. Sen sanoma ei voisi olla ajankohtaisempi. Äärimmäinen vastakkainasettelu on aina tuhoavaa ja vaarallista.


Teatteri Avoimet Ovet: Erottaja 1917—1918
Ensi-ilta 12.9.2017

Käsikirjoitus: Anneli Kanto, Heini Tola
Ohjaus: Heini Tola
Lavastus: Veera-Maija Murtola
Musiikki: Suvi Isotalo
Valosuunnittelu: Luca Sirviö
Rooleissa Maija Andersson, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso, Jukka Pitkänen, Outi Vuoriranta

Nuoren naisen synkkä salaisuus

Teatteri Avoimien Ovien Anna Liisa on tiheätunnelmainen ja onnistunut päivitys Minna Canthin viimeiseksi jääneestä näytelmästä. Teoksen moraaliset teemat syyllisyydestä, häpeästä, totuuden kohtaamisesta ja rajojen rikkomisesta sekä yksilön vastuusta ovat ajankohtaisia aiheita vielä tänäänkin. Ne koskettivat jo aikalaisia teoksen kantaesityksessä vuonna 1895.

Yhtälailla Anna Liisan kasvutarina tekee vaikutuksen nykykatsojaan, niin vahvoja sekä tarina että Heini Tolan dramatisoima ja ohjaama tulkinta ovat. Klassikosta tehty modernisointi on viiltävä ja koskettava. Sitä paitsi näytelmän teemat eivät ole Canthin ajoista tippaakaan vanhentuneet, ei edes miehisen vallan käyttö naista alistamaan. Jopa kunniamurhat ovat arkipäivää Suomessa ja maailmalla.

Anna Liisa (Helmi-Leena Nummela) on lähes hajoamassa suuren salaisuutensa taakan alla. Yhteisö on määrännyt hänet rooliin, jossa hän ei itse päätä mistään, ei edes omasta kehostaan. Ja kun tuo salaisuus uhkaa paljastua, alkavat läheiset ympärillä näytellä peliä, jossa ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain häpeän peittämiseksi.

Näytelmä on riipaiseva tarina nuoren naisen kohtalosta: rakkaudesta, raskaudesta ja vastasyntyneen lapsensa tukehduttamisesta. Hänen suuri rakkautensa Mikko (Kai Bäckström) on lähtenyt maailmalle, koska Anna Liisan isä (Jukka Pitkänen) ei hyväksynyt suhdetta. Neljä vuotta on kulunut ja koko tuon ajan Anna Liisa on kantanut raskasta salaisuuttaan. Juuri kun hän on menossa naimisiin Johanneksen (Paavo Kerosuo) kanssa, Mikko palaa takaisin. Parikymppinen Anna Liisa joutuu äkisti kohtaamaan raskaan menneisyyteensä ja ottamaan vastuun omasta elämästään ja teoistaan.

Teatteri Avoimet Ovet, Anna Liisa. Valokuva: Mikko Mäntyniemi.

Anna Liisa kuvaa nuoren tytön psyykeä ja sen murtumista. Se on myös kertomus kyläyhteisön valheellisuudesta. Tola on häivyttänyt tulkinnastaan sekä uskonnon että oikeastaan yhteiskuntaluokatkin. Mikkohan on alkuperäisteoksessa talon renki eikä näin siis voi kelvata talollisen tytön mieheksi. Ohjaajan ratkaisu on toimiva, koska näin teos tulee huomattavaksi lähemmäksi tämän päivän suomalaista katsojaa. Tolan dramatisointi on tiivistänyt alkuperäisteosta ja hän on jättänyt teokseen sen kuusi keskeistä henkilöä. Vaikka tulkinta näyttämöllä on uusi ja moderni, on Tola säilyttänyt Canthin voimakkaan ja vahvan dialogin.

Helmi-Leena Nummelan Anna Liisa on tuskaisen vereslihainen tulkinta. Hänen näyttelijäntyönsä on intensiivistä ja saa päähenkilön sielunmaiseman välittymään katsojalle terävästi. Nummela rakentaa roolin taitavasti ja vähäeleisesti ja juuri siksi Anna Liisasta rakentuukin näyttämölle koskettava hahmo. Karoliina Kudjoi Anna Liisan äitinä ja Jukka Pitkänen isänä onnistuvat tulkitsemaan riipaisevasti tytön pettyviä ja vihaisia vanhempia, jotka kuitenkin tarjoavat lopulta myös anteeksiantoa ja armoa.

Teatteri Avoimet Ovet, Anna Liisa. Valokuva: Mikko Mäntyniemi.

Teoksen modernin musiikin on säveltänyt Suvi Isotalo ja mukana on myös tanssia ilmentämässä erityisesti Anna Liisan ja Mikon intohimoista suhdetta. Veera-Maija Murtolan lavastus on minimalistista. Näyttämön takaseinä on täysin valkoinen, sivuseinät mustia. Järvenrannan kaislat näyttämön takaseinällä, muutama tuoli ja pari liikuteltavaa mustaa lavaa ovat lähes ainoat lavasteet. Mustan ja valkean kontrastia Murtolan lavastus ja videoprojisoinnit hyödyntävät taitavasti. Näyttelijöiden varjot valkeassa seinässä yhdessä sinne heijastetun ja muotoaan alati muuttavan mustan varjon kanssa muodostavat hienoja kuvia ja luovat teokseen uhkaavaa tunnelmaa.

Anna Liisan rohkeus kohdata totuus vapauttaa hänet ja antaa mielenrauhan. Canthin teoksen yksi suuruuksista on siinä, ettei päähenkilö ajaudu itsetuhoon vaan että hän kasvaa näytelmän aikana moraalisesti rohkeaksi ja uskaltautuu vastustamaan yhteisön sosiaalisisia pidäkkeitä silläkin uhalla, että joutuu sen hyljeksimäksi.


Teatteri Avoimet Ovet: Anna Liisa. Ensi-ilta 14.9.2016. Esityksiä 13.12.2016 asti.

Teksti: Minna Canth
Dramaturgia ja ohjaus: Heini Tola
Lavastus: Veera-Maija Murtola
Musiikki: Suvi Isotalo
Valosuunnittelu: Antti Kujala
Koreografinen konsultaatio: Marjo Kuusela

Rooleissa:

Anna-Liisa: Helmi-Leena Nummela
Mikko: Kai Bäckström
Johannes: Paavo Kerosuo
Äiti: Karoliina Kudjoi
Isä: Jukka Pitkänen
Husso: Petriikka Pohjanheimo