keskiviikko 8. elokuuta 2018

Tampereen Teatterikesä – 50 vuotta!


Tampereella on parhaillaan käynnissä viideskymmenes teatterikesä. 50-vuotisjuhlafestivaali tuo Tampereelle kotimaisen teatteri parhaimmiston lisäksi jälleen myös mielenkiintoisia ulkomaisia vieraita. Perinteikkään teatterifestivaalin virallisia avajaisia vietettiin tiistaina Laikunlavalla, Tammerkosken partaalla. Sinne tervehdyksensä toi tapahtuman taiteellisen johdon lisäksi myös aina hurmaava näyttelijälegenda, vastikään kunniatohtorin arvon saanut, Seela Sella.

Teatterikesän ytimen muodostaa sen pääohjelmisto. Sen on valinnut festivaalin taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Miko Jaakkola ja Aleksis Meaney yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Pääohjelmisto koostuu 20 korkeatasoisesta esityksestä, joista kolmasosa on ulkomailta. Sen lisäksi Teatterikesän ohjelmistossa on tänäkin vuonna seminaareja teatterin ammattilaisille ja runsas kattaus oheisohjelmaa kuten ohjelmateltan tapahtumat, Encorebanan ravintolatapahtumat ja OFF Tampere ohjelmisto, joka kokoaa Teatterikesän yhteyteen laajan kirjon esitystaidetta. Erityispiirteensä juhlavuoden ohjelmistoon tuovat erilaiset 50-vuotisjuhliin liittyvät tapahtumat, muistelot ja näyttelyt.


Seela Sella Tampereen Teatterikesän avajaisissa 7.8.2018. Valokuva: Daniel Paul.


Teatterikesän pääohjelmisto on aihepiiriltään laaja. Tapahtuman juhlavuosi muistaa myös itsenäisen Suomen 100-vuotista taivalta. Ohjelmistossa nähdään muun muassa vuoden 2017 aikana ensi-iltansa saaneita Suomen vuoden 1918 sisällissotaa käsitteleviä näytelmiä. Anneli Kannnon Veriruusut-teos nähdään ohjelmistossa kahtena varsin erilaisena näyttämösovituksena. KOM-teatterin arvostelu- ja yleisömenestys Veriruusut ja Tampereen Työväen Teatterin dynaaminen Tytöt 1918 -musikaali ovat molemmat koskettavia kuvauksia traagisista tapahtumista. Myös OFF Tampere -ohjelmistossa nähdään vuoden 1918 sisällissotaa käsitteleviä esityksiä.

Toisen ajankohtaisen aihepiirin muodostavat #metoo -kampanjaa käsittelevät ja sivuavat esitykset. Amanda Palon ja Olga Palon Kilari on vavahduttava teos seksuaalisesta väkivallasta ja sen aiheuttamista mielenterveysongelmista. Samassa teemassa liikkuu myös hollantilais-suomalaisen Samira Elagozin esitys Cock, cock… Who´s there? Siinä tekijä tutkii miehen ja naisen kanssakäymisen koko spektriä hellyydestä aina seksuaaliseen välivaltaan.

Valta ihmissuhteissa ja vallan väärinkäyttö näkyy myös monessa muussa pääohjelmiston teoksessa. Parisuhteen ja avioliiton tuhoavistakin voimista nähdään Tampereen Teatterin kiitelty tulkinta Maria Jotunin klassikkoromaanista Huojuva Talo ja Hämeenlinnan Kaupunginteatterin väkevä sovitus Ingmar Bergmanin draamasta Kohtauksia eräästä avioliitosta.
Itse odotan innolla unkarilaisen dollardaddy´s -ryhmän Chekhov-esitystä. Maineeseen noussut ryhmä on tarttunut klassikkoteoksiin aivan uudella, yllätyksellisellä otteella. Mitä on odotettavissa, kun Kirsikkapuisto ja Lokki yhdistyvät yhdeksi teokseksi, johon aineksia napataan myös muista Tšehovin näytelmistä?

Toinen tämän vuotisen Teatterikesän kohokohta tulee varmasti olemaan myös odotettu kantaesitys Turkka kuolee. Ohjaaja Ruusu Haarlan ja näyttelijä Julia Lappalaisen yhteisteos nostaa käsittelyyn kiistellyn ja ihaillun Jouko Turkan vaikutuksen suomalaisen nykyteatteriin. Luvassa on varmaankin ainakin miehisen taiteilijaneromyytin purkua ja uusia avauksia suomalaiseen teatteriin vahvasti vaikuttaneen ohjaajalegendan persoonaan ja hänen tekojensa vaikutuksiin nykyteatterin kentällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti