Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täällä Pohjantähden alla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täällä Pohjantähden alla. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Vähän annettiin, mutta niin paljon vaadittiin

Suomen historian käänteitä käsiteltäessä naisnäkökulma ei ole kovin yleinen. Arjessa voi ollakin, ei kuitenkaan yleensä taiteessa. Lahden Kaupunginteatterin Väinö Linnan romaanitrilogiaan pohjaava Täällä Pohjantähden alla -teoksen toisessa osassa ääneen pääsevät teoksen juurevat naiset.

Ei teoksen näkökulma pelkästään naisten ole, mutta kääntää sitä tuoreella tavalla naisnäkökulman suuntaan. Näyttämösovituksessa niin Koskelan Elinan (Liisa Loponen), vanhan Alman (Lumikki Väinämö) kuin Ellen Salpakarinkin (Laura Huhtamaa) ääni ja elämänasenne kuuluvat nyt vahvasti.

Täällä Pohjantähden alla –teoksen toinen osa, alaotsikoltaan Mäensyrjänkansan kärsimystie on jopa ensimmäistä osaa, Kuu on torpparin aurinko sisäistetympi sovitus. Teoksen II osassa seurataan pentinkulmalaisten elämää vuodesta 1918 aina vuoteen 1951. Kuten I osankin, on teoksen näyttämölle dramatisoinut Ari-Pekka Lahti ja sen on ohjannut Juha Malmivaara. Oivaltava koreografia on Panu Varstalan.

Tulkinnan aluksi nähdään vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyjä. Plutoonan päällikkö Akseli Koskela (Tapani Kalliomäki) vie vetäytyvät punaiset joukkonsa kotikylänsä kautta kohti Lahtea ja Viipuria. Veljet Aku (Paavo Kääriäinen) ja Aleksi (Jari-Pekka Rautiainen) jäävät kotiin kohtalokkain seurauksin. Mikko Pörhölän tulkitseman Halmeen puhe teloituskomppanian edessä on koskettava ja ajatuksia herättävän pasifistinen.



Lahden Kaupunginteatteri, Täällä Pohjantähden alla, II osa. Valokuva: Robert Seger.

Akselin Hennalan punavankileirin kautta kulkevasta kärsimystiestä muodostuu hänen ja hänen perheensä loppuelämää vahvasti leimaava kokemus. Akseli ja Elina haluaisivat elää pientä elämäänsä ja rakentaa tulevaisuutta ja parempaa huomista lapsilleen. Paljon he eivät saa, sitäkin enemmästä joutuvat luopumaan, kun se heiltä viedään. Ari-Pekka Lahden II osan dramatisointi jättää näyttämölle kaiken keskeisen ja Malmivaaran ohjaus liikuttaa tapahtumia eteenpäin rivakalla ja onnistuneella rytmillä.  
Näytelmän tematiikka nostaa esiin sisällissodan ja sen vaikutusten lisäksi 1920- ja 1930-lukujen työläis- ja maataseutuköyhälistön sekä toisaalta porvariston ja talollisten väliset jännitteet monesta näkökulmasta. Torpparikysymys hiertää ja lopulta ratkeaa, sodanaikainen punaisten ja valkoisten terrori jättää syvät jäljet Pentinkulman väkeen. Jakolinjat eri yhteiskuntaluokkien välillä ovat edelleen syvät.

Teos käsittelee ajankuvaa ja sen problematiikkaa myös heijastamalla suuria kansallisia kipupisteitä kuten Lapuan liikettä ja sen toimeenpanemia muilutuksia sekä Mäntsälän kapinaa. Lopulta talvi- ja jatkosota kaikessa karmeudessaan muuttavat kaikkien elämää Pentinkulmallakin.

Panu Varstalan koreografia on vahvan ilmaisuvoimainen. Se ilmentää henkilöiden tunnemaailmaa ja olotiloja vahvalla liikekielellä ja estetiikalla. Kohtauksessa, jossa Akseli kohtaa suruviestiä tuovan kirkkoherra Salpakarin (Teemu Palosaari), on katsojilla kyynel silmäkulmassa jo ennen kuin sanaakaan on lausuttu. 
Varstalan koreografia on paikoin herkkä, välistä taas hurja ja tulinen. Liikemaisema elää näyttämötapahtuminen mukana. Se ei pelkästään tue kohtauksia, vaan tuo niihin vahvan oman näkemyksen ja ajatuksen. Varstalan koreografia on yksi monista Lahden Kaupunginteatterin syksyn suursatsauksen ehdottomia vahvuuksia sen molemmissa osissa ja on osaltaan luomassa omaleimaista tulkintaa.

Liisa Loposen vahva tulkinta Elinan roolissa pääsee II osassa paremmin oikeuksiinsa. Loposen Elina elää vahvasti niin Akun ja Aleksin teloitukset, oman miehensä vankileiriajan kuin Koskelan tilan arjen ja lasten kasvatuksen. Loponen saa ilmaisuunsa näyttämöllä tiivistä voimaa ja läsnäoloa. Laura Huhtamaan Ellen Salpakari rakentuu juuri koreografian kautta erinomaisesti vähitellen ajatuksissaan yhä radikaalimmaksi muuttuvaksi pruustinnaksi. Huhtamaa löytää näyttelijäntyöhönsä roolihahmoonsa sopivan voimakkaan ja hänen ajatusmaailmaansa alleviivaan tason. Hän saa roolihahmon ajatuksen hurjine mielipiteineen näkymään katsomoon asti.
Tapani Kalliomäki Akselina ja Jarkko Lahti sekä Ilmari Salpakarina että punapäällikkö Hellberginä tekevät I osan tapaan vahvat ja fyysisesti ilmeikkäät roolisuoritukset. Samoin Ritva Sorvali muutamassa sivuroolissa, muun muassa Elias Kankaanpäänä, tekee riemukkaan meheviä tulkintoja.

Yhdessä tai erikseen. Lahden Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -teoksen osat ovat itsenäisiä ja kestävät varmasti katsomiskokemuksen molemmat erillisinä näytelminäkin, mutta koskettava katsomiskokemus täydentyy osiensa summana.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, II osa Mäensyrjän kansan kärsimystie
Ensi-ilta Lahden Kaupunginteatterin Suurella Näyttämöllä 15.11.2017

SOVITUS Ari-Pekka Lahti
OHJAUS Juha Malmivaara
KOREOGRAFIA Panu Varstala
LAVASTUS Minna Välimäki
PUKUSUUNNITTELU Pirjo Liiri-Majava
VALOSUUNNITTELU Kari Laukkanen
ÄÄNISUUNNITTELU Kai Poutanen
MUSIIKKI Hannu Kella


ROOLEISSA Lahden kaupunginteatterin näyttelijäkunta: Hiski Grönstrand, Jori Halttunen, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Maiju Saarinen, Ritva Sorvali, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarkko Lahti (vier.)

MUUSIKKO Hannu Kella

maanantai 9. lokakuuta 2017

Reippaan poliittinen Täällä Pohjantähden alla


Sekä Väinö Linnan romaani että Lahden Kaupunginteatterin näyttämösovituksen ensimmäinen osa – Kuu on torpparin aurinko kuvaavat syvää ihmisten välistä eriarvoisuutta Suomen itsenäisyyttä edeltäneissä vaiheissa. Molemmissa keskiössä on myös se, miten tuo eriarvoisuus oli yksi keskeisiä syitä vuoden 1918 traagisiin tapahtumiin. Sattumalta Lahden Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -näytelmän ensi-iltapäivänä 5.10.2017 Suomen hallitus hyväksyi sisäisen turvallisuuden strategian, jossa suurimmaksi turvallisuusuhaksi nostetaan eriarvoistuminen ja suomalaisten jakautuminen menestyjiin ja häviäjiin. Onko Suomi, maailman vakain maa, luisumassa takaisin sadan vuoden takaiseen syvään kahtiajakoon?

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on upea ja monitahoinen romaani. Se on kuvaus, josta moni suomalainen löytää pohdittavaa ja vastauksia omaan ja sukunsa historiaan. Täällä Pohjantähden alla alkaa olla osa suomalaista identiteettiä. Se on myös poliittinen teos, joka ilmestyessään haastoi koko siihenastisen tavan käsitellä vuoden 1918 tapahtumia ja niiden jättämiä syviä haavoja. Nyt Lahden Kaupunginteatterissa nähdään samalla tavalla poliittinen dramatisointi. Näyttämöteoksen ensimmäinen osa kertoo Pentinkulman väen tarinan vuoden 1918 traagisiin tapahtumiin asti ja seuraa romaanin tavoin tiiviisti Koskelan perheen vaiheita. Toinen osa, joka tuo näyttämölle Linnan romaanin myöhemmät tapahtumat, saa ensi-iltansa Lahdessa 15. marraskuuta 2017.

Tarina on varmasti suurelle osalle katsojista tuttu sekä luettuna että elokuva- tai näyttämöversioina. Monella katsojalla on klassikosta vahva mielipide, mikä tekee sen dramatisoinnista aina monella tavalla haastavaa. On hienoa, että tulkinnan Lahteen dramatisoinut Ari-Pekka Lahti ja sen ohjannut Juha Malmivaara eivät ole lähtenee poistamaan teoksen vahvaa poliittista otetta. Päinvastoin. Se, mikä on Linnan teoksessa poliittista, on sitä nyt näyttämölläkin. Tulkinta välittää vahvasti myös alkuperäisteoksen vahvaa humaania otetta. Se ymmärtää kaikkia osapuolia ja heidän motiivejaan.

Kansakunnan hetki hetkeltä syvenevä vastakkainasettelu tuntuu ja näkyy tulkinnassa konkreettisesti. Se on tulkinnan ehdoton vahvuus. Välillä se synnyttää toki myös hieman selittävän, tavallaan didaktisen tunnelman, mutta toisaalta se on ymmärrettävää. Toivottavasti tämän näytelmän näkee myös moni nuorempi katsoja, jolle Linnan romaani tai Suomen historian tapahtumat eivät ole niin tuttuja.

Lavalla nähdään tarkka kuvaus Suomen itsenäisyyteen ja kansalaissotaan johtaneista yhteiskunnallisista ja poliittisista tapahtumista. Suuria ja historiallisia tapahtumia peilataan Pentinkulman tavallisten ihmisten elämän kautta. Näyttämöllä ovat tietysti mukana myös päähenkilöiden ja koko kylän väen henkilökohtaiset pienet ja suuret asiat, elämän ilot ja surut.

Koreografian Malmivaaran ohjaukseen on tehnyt Panu Varstala. Lahden Kaupunginteatterin tulkinta on erittäin fyysinen ja sisältää paljon modernin tanssin liikekieltä. Varstalan koreografia on monipuolinen. Se tuo näyttävyyttä ja sopivaa mahtipontisuutta näyttämön joukkokohtauksiin ja työväenliikkeen voimankoitoksiin maalaisporvariston kanssa. Yhtä lailla Varstala löytää herkkyyttä kahdenvälisiin kohtaamisiin tai päähenkilö Akseli Koskelan (Tapani Kalliomäki) välillä tuskaiseen painiskeluun ja katkeriin pettymyksiin.

Lahden Kaupunginteatteri, Täällä Pohjantähden alla – I osa, Kuu on torpparin aurinko. Valokuva: Robert Seger.

Tapani Kalliomäki rakentaakin tulkintansa vahvasti fyysiseen ilmaisuun. Hän löytää näyttelijäntyöhönsä nyansseja niin Elina Kivivuorta (Liisa Loponen) tavoittelevana torpparin poikana kuin punapäällikkönä. Parhaimmillaan Kalliomäki onnistuu teoksen loppupuolen kiihkeissä tapahtumissa. Hän luo näyttämölle Akselin voimakastahtoisen vakaumuksen. Kalliomäki esiintuo ilmaisussaan vahvasti päähenkilön tuntoja torppareiden ja työväestön oikeuksien vaatijana.

Varstalan koreografia on erittäin taitava ja kannattelee teosta monin paikoin. Se löytää monista henkilöhahmoista niiden keskeisimpiä piirteitä. Koskelan Jussin (Aki Raiskio) työteliäisyys kanavoituu kahden lapion ja miehen yhteiseksi matkaksi. Jääkäri Ilmari Salpakarin (Jarkko Lahti) sotilaallinen into ja vakaumus näkyvät näyttämöllä ryhdikkäänä marssina. Myös Laura Huhtamaan liikekielessä Ellen Salpakarina näkyy yhtä lailla typerrys ja tuska pojan lähtiessä jääkärikoulutukseen Saksaan kuin riemu Pohjanmaan valkoisten vastarinnasta.

Esityksessä on mukana paljon sekä teokseen sävellettyä musiikkia (Hannu Kella) että tunnettuja työväenlauluja kuin Jääkärimarssikin. Musiikki ja koreografia rakentavat tulkintaan vahvaa selkärankaa. Myös Kai Poutasen äänimaailma tuo teokseen muun muassa kansalaissodan uhkaavaa jylyä.

Karismaattinen Ritva Sorvali tekee parikin hienoa sivuroolia. Sivurooli ei kylläkään ole tämän teoksen kohdalla ihan oikea ilmaus, koska iso osa näyttelijäjoukosta on lavalla joukkokohtauksissa monin paikoin koko esityksen ajan. Sorvalin hahmot Hieroja-Priita ja Töyryn emäntä ovat vahvasti tyypiteltyjä ja onnistuneita hahmoja. Myös Jarkko Lahti sekä fanaattisena punapäällikkö Hellberginä että jääkärikoulutukseen suuntavana Ilmari Salpakarina onnistuu luomaan vaikuttavat roolihahmot.

Minna Välimäen lavastus on varsin pelkistetty ja perustuu keskeisesti puun käyttöön ilmaisemassa vahvaa suomalaisuutta. Näyttämö on pitkälti tyhjä. Katosta roikkuvat puiden juurakot symboloivat katsojalle raivaajasukupolvien juurevuutta.

Lahdessa nähdään vahva ja tunteikas tulkinta Linnan klassikosta. Malmivaaran ohjaus välttää kuitenkin hyvin liiallisen tunteilun, eikä hukkaa esityksen puhuttelevaa sanomaa. Esityksen rytmi nojaa vahvasti fyysiseen ilmaisuun, mikä on sen keskeinen vahvuus.


Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla – I osa, Kuu on torpparin aurinko.
Ensi-ilta 5.10.2017 Lahden Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

DRAMATISOINTI Ari-Pekka Lahti
OHJAUS Juha Malmivaara
KOREOGRAFIA Panu Varstala
LAVASTUS Minna Välimäki
PUKUSUUNNITTELU Pirjo Liiri-Majava
VALOSUUNNITTELU Kari Laukkanen
ÄÄNISUUNNITTELU Kai Poutanen
MUSIIKKI Hannu Kella

ROOLEISSA Lahden kaupunginteatterin näyttelijäkunta: Hiski Grönstrand, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Maiju Saarinen, Ritva Sorvali, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarkko Lahti (vier.)

MUUSIKOT Hannu Kella, Martti Peippo