Tuotantoeläinten haikailu selkeämmästä huomisesta

Ajat ovat ankeat ja epävarmat. Epämääräisetkin. Siihen ovat havahtuneet jo maatilan possu, lammas, kana, poni ja kissakin. He haikailevat selkeitä vastauksia, suuria kertomuksia ja uljasta historiaa. Jotakin, mikä selittäisi kaiken tämän jatkuvan ja hämmentävän epävarmuuden.

Ryhmäteatterin Farmi – Orwellin eläinidylli -näytelmän on ohjannut Linda Wallgren ja dramatisoinut Sinna Virtanen. He kirjoittavat käsiohjelmatekstissä ”epämääräisestä vaivaantuneisuuden ja hämmennyksen tilasta”. Sitä onkin aistittavissa ympäröivässä yhteiskunnassamme monin eri tavoin ja monissa eri paikoissa.

Farmin on käsikirjoittanut työryhmä Sinna Virtanen, Linda Wallgren, Juha Hurme ja Henriikka Tavi. Ja aikamoisen faabelin he ovatkin Helsinginkadun näyttämölle tuoneet. Teos pohjaa väljästi George Orwellin romaaniin Eläinten vallankumous, joka aikoinaan satiirin keinoin kritisoi stalinistista neuvostoyhteiskuntaa.

Näyttämöllä vallankumouksesta on vierähtänyt jo aikaa ja sen tehneet sankarit ovat enää potretteina seinillä. Joka aamu farmin eläimet heräävät samanlaisten rutiinien saattelemina. Keitetään teetä, pyöräytetään terveellinen smoothie, luetaan päivän lehti. Rutiinit toistuvat turvallisesti päivästä toiseen. Kaikki haluavat, aina uudestaan ja uudestaan, kuulla suurta tarinaa ja niinpä maatilaa johtava possu (Tiina Weckström) lukee muille tilan eläimille Orwellin Eläinten vallankumousta. Kaikilla eläimillä on oma tapansa suhtautua sekä tarinaan että maailmaan, kuten myös omat luonteenpiirteensä.

Ryhmäteatteri, Farmi –Orwellin eläinidylli. Valokuva: Ilkka Saastamoinen.

Joanna Haartin kana on hykerrettävän kanamaisesti toteutettu, neuroottinenkin hahmo. Samuli Niittymäen musta kissa toistaa maatilan eläinten seitsemää käskyjä kuin mantraa, mutta jo kohta puhe muuttuu yrityskonsulttien höpö-höpöksi. Poni (Milla-Mari Pylkkänen) elää omissa maailmoissaan, eikä oikeastaan halua todellisuutta kohdatakaan. Joel Mäkisen lammas noudattaa yhteisiä toiveita ja käskyjä, ei nouse totuttaja kaavoja vastaan. On lammasmainen ja konservatiivinen.

Kaisu Koposen lavastus ja Ville Mäkelän valo- ja videosuunnittelu tuovat osaltaan näyttämölle teoksen hassua ja leikillistä sadunomaisuutta. Tuomas Skopa on säveltänyt hypnoottisen musiikin, joka tukee tulkinnan ajatusta kaiken jatkuvasta toistumisesta.

Ryhmäteatterin tulkinnassa on jotakin vastaansanomattoman kaunista unenomaisuutta, ihastuttavan absurdikin se paikoin on. Silti tuntuu, että kaikki näyttämöllä nähtävä ja kuultava on täyttä totta ja ajassamme kiinni. Kaikki haluaisivat kuulla tarinaa paremmasta tulevasta. Tarinoita ja historiaa nyky-yhteiskunnassa meille syöttää jo jokainen yrityskin, jopa yksittäisillä brändeillä ja tavaroilla on uljaat historiansa. Elämme aikamoisessa kulutuskapitalismin tarinatyranniassa.

Yksi tulkinnan hienouksia on, että katsoja voi tulkita teosta monesta näkökulmasta. Itselleni se toi vahvasti mieleen työyhteisöt. Sen miten toistellaan epätoivoisesti kirjoitettuja sääntöjä, miten sahataan oksaa kollegan alta, puukotetaan selkään, hamutaan valtaa ja kaivataan selkeyttä muutoksen ja epävarmuuden tilalle. Pelätään suurta tuntematonta ja sitä, mitä epävarma huominen voisi aiheuttaa. Halutaan nostaa kissat pöydille ja peräänkuulutetaan hyvää johtajuutta ja kaiken avoimuutta, mutta itse ei olla valmiita toimimaan minkään eteen yhtään mitenkään.

Olisiko kuitenkin uskallettava rohkeasti kohti sitä suurta tuntematonta?


Ryhmäteatteri, Farmi – Orwellin eläinidylli
Ensi-ilta Helsinginkadun näyttämöllä 6.10.2016. Esityksiä 17.12.2016 asti.

Käsikirjoitus: Juha Hurme, Henriikka Tavi, Sinna Virtanen ja Linda Wallgren
Dramaturgia: Sinna Virtanen
Ohjaus: Linda Wallgren

Rooleissa: Joanna Haartti, Joel Mäkinen, Samuli Niittymäki, Milla-Mari Pylkkänen ja Tiina Weckström Sävellys: Tuomas Skopa
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Lavastus: Kaisu Koponen
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Maskeeraus: Riikka Virtanen

Oppituntien lyhyt riemu ja loputon tuska

Mitä tapahtuu kun saman kylän koululaiset huomaavat ajautuvansa toisiaan vastaan? Meidän luokka on syvän inhimillinen kertomus kymmenestä pienen puolalaisen kylän koululuokan oppilaasta. Tarina lähtee liikkeelle vuodesta 1935. Luokan oppilaista puolet on juutalaisia, joita sodan puhjettua odottaa toinen toistaan karmeampi kohtalo. Ne, jotka välttyvät ajautumasta äärimmäisiin tekoihin huomaavat olevansa kaiken edessä täysin voimattomia. Väkivallan tekojen leima seuraa tekijöitään läpi elämän eivätkä tapahtumat kylässä sotavuosina jätä lopulta ketään muutakaan rauhaan.

Satu Rasilan Espoon kaupunginteatteriin ohjaamassa väkevässä ja onnistuneen tiheätunnelmaisessa tulkinnassa päähenkilöiden elämäntarinat kasvavat pala palalta. Hahmot ovat hyvin aidonoloisia kaikkine vaikeuksineen, joita sota ja osalle heistä holokaustista selviytyminen tuovat eteen.

Teos piirtää näyttämölle koskettavia, jopa riipaisevia elämäntarinoita ja pakottaa katsojansa pohtimaan, miten itse toimisi vastaavissa tilanteissa. Meidän luokka on hyvin ajankohtainen nostaessaan katsojan pohdittavaksi sen, miten suhtautua ja toimia tilanteessa, jossa ajaudutaan äärimmäisyyksiin ja lopulta väkivaltaan. Se on kipeä muistutus siitä, miten nopeasti yhteiskunta voi ajautua tilanteeseen, jossa yhtäkkiä väkivalta nostaa päätään.

Tarina kuvaa alussa pienten koululaisten toiveita, unelmia ja kasvua nuoriksi aikuisiksi. Tulee sota, Neuvostoliiton ja Saksan miehitykset. Ensimmäinen puoliaika keskittyy käsittelemään neuvosto- ja saksalaismiehityksen aikaa ja sen seurauksia nuorten näkökulmasta. Neuvostomiehityksen aikana ihmisiä vainotaan, pahoinpidellään ja heitä katoaa. Saksalaisten miehitettyä itä-puolalaisen kylän, nuoria juutalaisia perheineen aletaan vainota, natsien myötäilijät samalta luokalta ovat äkkiä heidän vainoajia. Jokainen joutuu pakosta valitsemaan puolensa tavalla tai toisella.

Espoon kaupunginteatteri, Meidän luokka. Valokuva: Yehia Eweis.

Toinen puoliaika käsittelee enemmän jäljelle jääneiden henkilöiden selviytymistä ja elämän vaiheita. Yhdenkään luokan oppilaan elämä ei näyttäydy ruusuisena, vaan on täynnä vaikeita muistoja ja elämän eteen tuomia hankaluuksia. Meidän luokka tuo näyttämölle hienoja henkilökuvia. Joku selviää läpi harmaan kiven kun taas toinen on opportunistinen takinkääntäjä. Myös holokaustissa kuolleet luokkakaverit elävät muiden muistoissa vaikuttaen sodan läpi selvinneiden elämään kuka mitenkin.

Yksi Tadeusz Słobodzianek kirjoittaman Meidän luokka -näytelmän vahvuuksista on, että se nostaa henkilöiden ristiriitaisetkin luonteenpiirteet ja toiminnan katsojan tarkasteltaviksi ja arvioitaviksi kiihkottomasti. Se ei alleviivaa. Suhtautuminen näytelmän henkilöiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin jää jokaisen katsojan pohdittavaksi. Teos ikään kuin toteaa, mitä tapahtui, miten kaikkeen ajauduttiin ja mitä siitä lopulta seurasi. Väkivaltaan syyllistyneiden on toki kannettava tekojensa raskaat seuraukset.

Markus Tsokkisen lavastus on varsin pelkistetty. Kaksi liikkuvaa puulavaa, kivikko ja näyttämötilaa reunustavat puiset seinät tallin ylisineen ovat toimivia. Ensimmäisen puoliajan traagisissa tapahtumissa lavastus luo omalta osaltaan – savuineen ja sumuineen – vaikuttavaa ja yhtä aikaa karmivaa tunnelmaa näyttämön tapahtumille. Kalle Ropposen valosuunnittelu varjoineen täydentää näyttämökuvan. Teoksen äänisuunnittelusta ja musiikista vastaa Kristian Ekholm. Musiikki ja äänimaailma kuulostavat lasten lauluissa riemukkailta, mutta äkkiä jo hyvin uhkaavilta, kun näyttämön tilanteetkin sitä ovat.

Espoon kaupunginteatteri, Meidän luokka. Valokuva: Yehia Eweis.

Näyttelijäryhmän työ on intensiivistä. On ilo seurata ensemblen työtä, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen, toisiaan tukien ja kuunnellen. Erinomaisen näyttelijäntyön kautta Meidän luokkaan syntyy sen tarvitsema vahva ja yhtä aikaa herkkä tunnelma, joka pysäyttää katsojan kuulemaan ja katsomaan upeaa teosta ja sen sanomaa.

Ensimmäisellä puoliajalla Markus Riuttu tulkitsee Jakub Kacin -hahmon samaan aikaan sekä herkästi että sopivan uhmakkaasti. Wanda Dubielin vahvan eloisa Dora tekee vaikutuksen kaikessa kärsimyksessään. Seela Sellan kyky tulkita roolihenkilönsä ajatuksia ja toimintaa vähäeleisesti – mutta niin, että ajatus on selkeä – on ihailtavaa.

Meidän luokka pysäyttää katsojan pohtimaan, miten on mahdollista, että tuo kaikki käsittämätön tapahtui. Se myös muistuttaa meitä vastuustamme muistaa ja haastaa ymmärtämään kaiken mitä tapahtui, jotta emme anna sen tapahtua enää koskaan.


Tadeusz Słobodzianek, Meidän luokka
Ensi-ilta Espoon kaupunginteatterissa 21.9.2016.


Teksti Tadeusz Słobodzianek
Suomennos Tapani Kärkkäinen
Ohjaus Satu Rasila
Lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu Kristian Ekholm
Maskeeraus Kaarina Kokkonen

Rooleissa Wanda Dubiel, Raimo Grönberg, Susanna Haavisto, Samuel Karlsson, Seppo Maijala, Matti Onnismaa, Jukka Rasila, Markus Riuttu, Seela Sella ja Timo Torikka