Onko oikein hankkia lapsia tällaiseen maailmaan? Oletko laskenut, paljonko lapsi ehtii elämänsä aikana saastuttaa? Entä sitten, kun hän aikanaan lisääntyy? Lisääntyvän hiilijalanjälki on eksponentiaalinen, ja sinäkö kannat vastuun? Lapsia syntyy eniten sinne, minne niitä ei niin pitäisi. Senhän me tiedämme, mutta emme uskalla sanoa ääneen.
Duncan Macmillan: ”Parhaimmillaan teatteri ottaa kantaa.”
Perjantaina sai Kansallisteatterin Omapohjassa ensi-iltansa Duncan Macmillanin kirjoittama Keuhkot. Se on äärimmäisen intiimi näytelmä. Juha Jokela on suomentanut ja ohjannut Kansallisteatterin Omapohjaan hienon tulkinnan. Suomennos on erittäin hyvin näyttelijöiden suuhun istuvaa kieltä ja Jokelan ohjaus on tarkkaa.
 |
| Valokuva: Stefan Bremer |
Ollaan suurten elämänvalintojen äärellä.
Tuntiin ja neljäänkymmeneen minuuttiin mahtuu lähes koko parisuhteen kaari – lapsi ja sivusuhteet siihen päälle. Mitä, jos aloitetaan kaikki riidalla Ikean kassajonossa?
Nykyihmistä on helppo parodioida. Kun ihan kaikki ongelmoidaan. Kaikki on loputonta kelausta siitä, miten täällä pitäisi olla. Keuhkot ei kuitenkaan ole parodia, vaan vahvaa realismia ja ajankuvaa. Roolihahmoille on kuitenkin pakko nauraa, niin aitoja ja tutunoloisia he ovat.
Olenko tarpeeksi hyvä ihminen, kun äänestän, pyöräilen, kierrätän, teen hyväntekäväisyystyötä? “Siis, teenhän mä, mä olen osallistunut kerran siihen hyväntekeväisyysjuoksuun ja aion osallistua uudestaankin!”
Ollaan pelkistetyssä mustassa kuutiossa. Valoja tai ääntä ei käytetä kuvaamaan ajan tai paikan muutoksia. Pukuvaihtoja ei ole, ei mitään rekvisiittaa. Mitä jää teatterissa jäljelle, kun ei ole lavasteitakaan? Jää paljas, intiimi näyttelijäntyö.
 |
| Valokuva: Stefan Bremer |
Ria Kataja on nainen. Mikko Nousiainen on mies. Katajan ja Nousiaisen työtä on ilo katsoa. Se on hyvin intensiivistä.
Kataja rakentaa roolinsa hyvin uskottavasti. Hänen kehonkielensä tukee hahmoa. Katajan hienovireisesti tulkitsema nainen on hieman epävarma, välillä hysteerinenkin. Aika usein itkettää ja on pakko käydä vähän kävelyllä. Haukata happea. Nousiaisen esittämä mies on kirjoitettu vakavamammaksi. Myös Nousiainen tekee vakuuttavan, keskittyneen roolin.
Näytelmän teksti rajaa aiheensa heteromiehen ja –naisen lapsenhankintaan, ydinperheesen. Vaikka adoptio mainitaan, se ei ole teema, sateenkaariperheista puhumattakaan. Toisaalta, ollaan naisen ja miehen rakkaussuhteen äärellä. Rajaus on väkevä.
Duncan Macmillan: Keuhkot
Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Omapohjassa 18.9.2015
Suomennos ja ohjaus: Juha Jokela
Rooleissa: Ria Kataja ja Mikko Nousiainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti