Ongelmat jätesäkeissä ja muistot muuttolaatikoissa

Voisiko jotain siitä raskaasta taakasta, jota kannamme mukanamme, jo vihdoin jättää taakse? Riemukas, absurdi, ajankohtainen ja kantaaottava. Näin tiivistyy KOM-teatterin keskiviikkona ensi-iltansa saanut, Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama Muuttomiehet.

Näytelmä yhdistää absurdin teatterin riemukkuuden nykymaailman menoa kommentoivaan ja kantaaottavaan teatteriin. Muuttomiehet on ihmiseloa, maailmankaikkeutta ja muuta sen sellaista pohtivaa teatteria. Siis juuri sitä, mitä kunnon KOM-näytelmältä on lupa odottaa.

Muuttomiehet on ”glokaalia” teatteria. Se pohtii yhtä aikaa yksilön elämää muutoksessa ja ympäröivän yhteiskuntamme sietämätöntä tilaa – tilanteessa, jossa kaikki tietävät, että jotain pitäisi muuttaa. Eikä yksikään muuta edes itseään.

Kuva: Noora Geagea

Tieteellisiin muuttoihin vahvalla asenteella erikoistuneilla muuttomiehillä – mainiot Juho Milonoff ja Eeva Soivio – on vahvat ja uskottavat referenssit. Firma on jopa muuttanut aikoinaan itärajaa. Pulju pärjää, onhan se kilpailutuksissa halvin. Nykyisin tietysti joka ikinen muuttolaatikko kulkee mobiiliseurannalla ja palvelut ovat pilvessä. Eikä mikään voi mitenkään mennä vikaan, paitsi että tietysti menee.

Nyt muutolafka on saanut keikan muuttaa kolme asukasta taloon, jota ei kaikkien yllätykseksi ole edes alettu rakentamaan, muuttokuorma toki on jo pihalla. Yksi kuorma, jossa kolmen muuttajan maallinen irtaimisto on sekoittunut. Ja hieman muistotkin.

Onneksi rakennustyömaalle on luvassa esitulostin, jolla voidaan tulostaa ne kaikki varsinaisen tulostimen osat, jotka sitten tulostavat uuden talon elementit. Joten ei hätää. Varsinainen tulostin on jopa 4D. Siinä on 3D-tulostimiin verrattuna mukana aikaulottuvuus. On sitten jakaa myös aikaa.

Kuva: Noora Geagea

Matti Rasin toimiva ja esitystä tukeva lavastus, vaneriset muuttolaatikot, tuo vahvasti mieleen Beckettin Leikin lopun, ja roskalaatikoista nousevat päät. Leikin loppu ja vanhoja vitsejä, kinastellen ja valitellen, toisilleen kertovat ihmiset, jotka lopulta pelkäävät eniten yksinäisyyttä, ei ole kaukana Milonoffin ja Soivion muuttomiehistä. Eikä Leikin loppu ole kovin kaukana nykymaailmastakaan.

Tarvitsisiko tämä maailma ennen kaikkea 3D-tulostimen vastakohdan? Voisiko joku kehittää sellaisen vempeleen, jolla voisi hävittää tavaraa mitään saasteita jättämättä?

Hurmeen kieli on paikoin ilotulistusmaista, taipuisaa ja mukaansa tempaavaa. Näytelmän teksti elää hyvin, vaikka onkin maailmoja syleilevää – ehkä juuri siksi. Teksti käsittelee tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja. Kun Vilma Melasniemen muuttaja pohdiskelee luontosuhdettaan monologissaan, tekisi välillä mieli painaa pause-nappia ja jäädä hetkeksi pohdiskelemaan kuulemaansa.

Eskapismia keski-ikäiselle, keskiluokkaiselle katsojalle tuo Laura Malmivaaran neljännen valtiomahdin viimeinen lenkki, varhaiskantolehdenjakaja. Miten kaunis aamuöinen Helsinki kaikkina vuodenaikoina onkaan… Miten hyvin Malmivaara sen Joponsa kanssa näyttämöllä maalaa.

Muuttokuormissamme ovat aina mukana kaikki muistomme. Kirjeet, valokuvat, otsalamput, kaikki rakkaimmat esineemme. Muistot poismenneistä. Ovatko ne kuitenkin sitä, mikä lopulta muuttolaatikosta murtautuu esiin kun tavara häviää? Entä sitten kun nekin sekoittuvat toisten muuttajien muistoihin, kun muuttoliike sössii kaiken? Kun omista kapiolakanoista ja rakkaimmista huonekasveistaan joutuukin tappelemaan naapurin kanssa? Sinun vain minun?

Näytelmän riemukkaimpiin kohtauksiin kuuluu Pekka Valkeejärven ja Laura Malmivaaran esittämät muuttajat, jotka eroparin tavoin ovat tukkanuottasilla muuttotavaroistaan. Kun selvyyttä ei mitenkään tule siihen mikä oikeasti on kumman, on parempi muuttaa yhteen.

Kuva: Noora Geagea

Onko meillä muka jotakin niin ainutlaatuista, jota kenelläkään toisella ei ole eikä ole ikinä ollut? Ovatko meidän kokemuksemme elämästä niin ainutlaatuisia, ettei kenelläkään muulla ole ikinä vastaavia ollut?

KOM–ensemble tekee vahvaa työtä. Ei ole heikkoja lenkkejä, on vain vahvaa KOM-laatua. Eeva Soivio on muuttomiehenä moni-ilmeinen ja energinen. Vahvimmillaan hänen näyttelijäntyönsä on leikittelevää ja seuraavassa hetkessä jo vakavaa. Soiviosta välittyy vahva muuttomies ja pistetään haisemaan -asenne. Pekka Valkeejärvi kuuluu jo kalustoon, ja on hyväksi havaittu. Mutta ei voi kuin ihailla hänen roolissa pysymistään, loppuun asti. Ei putoilla.

Väliaika jakaa Muuttomiehet kahtia. Siinä missä ensimmäinen puoliaika on erityisesti henkilökohtainen, toinen puoliaika on globaali.

Muuttomiehillä riittäisi työsarkaa muuttaa luonnonriistoon perustava ja sitä tuhoava nykyinen talousjärjestelmämme. Esitys pohtii puoliajan jälkeen, pitäisikö jotakin muuttaa nykymenossa, jotta maailma pelastuisi. Hurme on valinnut Huippuvuoret metaforakseen. Huippuvuoret ovat päältä tyhjät, mutta omaavat syvällä sisällään huikeat luonnonvarat. Huippuvuoret on myös riistetty loppuun. Valaat ja mursut tapettu, kaivokset louhittu syvälle, kuin muistot.

Ilman metateatteria ei nykyisin tehdä ainuttakaan teatteriesitystä. Ei Muuttomiehiäkään. Tässä näytelmässä metan osuus on kuitenkin pientä ja hallittua. Sopivaa.

Muuttomiehet, Kantaesitys KOM-teatterissa 16.9.2015

Teksi ja ohjaus: Juha Hurme
Lavastus: Matti Rasi
Rooleissa: Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela, Eeva Soivio ja Pekka Valkeejärvi

Esitykset KOM-teatterissa 12.12. 2015 asti.