Mahdollinen maailmamme lapsuudesta, nykyisyydestä ja tulevaisuudestakin katsottuna

Ovatko muistot totta? Valitsemmeko tiemme vai valitseeko tie meidät? Muun muassa näitä puntaroi Mahdolliset maailmat -näytelmän päähenkilö, Antti Tähtinen, 45 v. (Eero Aho). Antti on Paavo Westerbergin Kansallisteatterin kantaesityksen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja entinen lapsitähti.

Aika, todellisuus ja teatteri alkavat pian sotkeutua toisiinsa päähenkilön sukeltaessa elämänvalintojen ja suurten kysymysten äärelle. Mikä osuus elämäntarinassamme on sattumilla ja mikä valinnoillamme?

Näytelmä kysyy: ”Jos te saisitte palata johonkin merkittävään lapsuuden hetkeen niin mikä se olisi?” Mielenkiintoista on pohtia omalla kohdalla, miltä tuo hetki näyttäisi ja tuntuisi nykyisyydestä tarkasteltuna? Mitä siitä nyt ajattelisi ja miten sitä tulkitsisi? Näyttäisikö se maailman nyt kovinkin erilaiselta kuin aikoinaan? Mahdolliset maailmat pohtiikin aihettaan monikerroksellisesti, useasta kulmasta lähestyen ja valottaen. Näytelmä liikkuu eri aikatasoilla, menneestä nykyisyyteen ja tulevaan.

Mahdolliset maailmat on tarina keski-ikäisestä, työpaineiden ja parisuhteen kariutumisen alhossa elämänvalintojaan pohtivasta entisestä lapsitähdestä. Nuori Antti Tähtinen, 12v. (Marja Salo) käy koekuvauksissa ja tulee imaistuksi teatterin maailmaan saadessaan roolin Galilein elämä –näytelmästä. Nykyhetken teatterimies Antti ajautuu kriisiin sekä näytelmänsä ohjauksen että vaimonsa kanssa. Antin ja hänen läheistensä välillä tuntuu olevan näkymättömiä seiniä. Antin aikuinen tytär on kirjoittanut tunnustuksellisen näytelmän omasta perheestään, jota isä ei hyvällä katsele.

Suomen kansallisteatteri, Mahdolliset maailmat. Valokuva: Stefan Bremer

Se mikä on totta nyt, tässä maailmassa, ei välttämättä ole totta enää pian. Galileo Galilein suurin saavutus liittyy siihen, että hän todisti maan kiertävän aurinkoa, ei päinvastoin. Galilein ajan maailmassa totuus oli toinen. Ovatko nykytotuutemme maailmasta totta enää sadan tai kahdensadan vuoden kuluttua? Filosofiassa ja modaalilogiikassa jokaista erillistä tapaa, jollainen maailmasta olisi voinut tulla, pidetään mahdollisena maailmana. Aktuaalinen maailma, jossa elämme, on siis vain yksi mahdollinen maailma.

Mahdolliset maailmat pohtii muun muassa sitä, miten nykyisen sosiaalisen median aikana rakennamme itsestämme erilaisia kuvia ja rooleja – jokainen on tavallaan oman elämänsä näytelmäkirjailija. Sosiaalisessa mediassa voimme rakentaa itsestämme ja elämästämme täysin rinnakkaisen todellisuuden. Tähän liittyy myös kysymys taiteen tunnustuksellisuuden ja omakohtaisuuden oikeutuksesta. Mitä kaikkea läheistensä elämästä voi tuoda näyttämölle? Mitä voimme sosiaalisessa mediassa kertoa elämästämme ja miten meidän tulisi siellä ottaa läheisemme huomioon? Onko meillä oikeutus kertoa omasta elämästämme mitä vain, missä menee maailmojemme rajat? Onko olemassa vain minun elämäni, vain minun maailmani – johon minulla, ja vain minulla, on rajaton tekijänoikeus?

Antin ja hänen läheistensä maailmoja erottavat näkymättömät seinät. Teatterissa niin sanottu neljäs seinä erottaa erillisiksi maailmoiksi näyttelijät ja katsojat. Mahdolliset maailmat pohtii myös tätä fiktion ja todellisuuden rajapintaa. Onko fiktio lopulta todempaa? Pystyyhän fiktio kiteyttämään todellisuudesta sen kaikein keskeisimmän ja karsimaan pois kaiken oikean elämän hähmäisyyden.

Mahdollisten maailmojen näyttelijätiimin työ on tasaisen vahvaa. Eero Aho Antin aikuisroolissa tuo hahmoon onnistuneesti rosoisuutta ja toisaalta herkkyyttä elämäntilanteen kolhiessa. Marja Salo nuorena Anttina tekee upeaa työtä herkkänä ja koskettavana, aikuisten maailmaan imeytyvänä poikana. Salo onnistuu hyvin pienin elein tuomaan 12-vuotiaan pojan rooliin sen vaatimaa lapsekkuutta. Esko Salmisen mies metroasemalla ja näyttelijä Lasse ovat Salmiselle hyvin sopivia vanhan viisaan ja lempeän miehen rooleja.

Suomen kansallisteatteri, Mahdolliset maailmat. Valokuva: Stefan Bremer

Markus Tsokkisen lavastus on varsin niukka, mutta hyvin toimiva. Päähenkilö Antin nuoruuden Galilein elämän näyttämö pyörii kuin maapallo auringon ympäri ja aikuis-Antin ohjaaman näytelmän liukuportaat ja lavaratkaisut sukeltavat syvälle kellareihin ja metrotunneleihin. Lavalla nähdään muutama upea kohtaus, kuten vaikkapa taaksepäin kulkevat metropenkit tai päähenkilöä läpivalottamaan laskeutuva suuren näyttämön valaistusapparaatti.

Pietu Pietiäisen valosuunnittelu on taitavaa ja luo erilaisia tunnelmia näyttämölle hienosti. Esimerkiksi nuoren Antin Galilein elämä -näytelmän valot ovat kuin taivaan tähtiä.  Timo Teräväinen on tehnyt esitykseen toimivan videosuunnittelun ja elävää videokuvaa käytetään hienosti muun muassa tuomaan katsojan silmien eteen näyttämöllä tapahtuvia kohtauksia ikään kuin valkokankaalle.

Teos ikään kuin yhdistelee sekä teatterin että elokuvan ja television maailmoja. Myös näyttelijäntyössä yhdistyy näin pieni ja suuri – Kansallisteatterin suuren näyttämön vaatima teatraalinen ilmaisu yhdistyneenä lähelle tulevan kameran vaatimaan ilmaisun herkkyyteen. Kaksi mahdollista maailmaan samaan aikaan. Sanna Salmenkallion musiikki ja äänimaailma luovat hienoja tunnelmia, olematta kuitenkaan liian päällekäyviä.

Westerberg viittaa teoksessaan suorasti ja epäsuorasti yhteen viimevuosien parhaimmista yhdysvaltalaisista elokuvista, Alejandro González Iñárritun Birdmaniin. Myös Birdmannissa teatterin tekeminen ja elämänvalinnat nousevat keskeisiksi teemoiksi. Antti Tähtisen viuhahtelu, kokaiinin huuruisten teatterin pikkujoulujen jälkeen yöllisen Helsingin kaduilla, on riemukas – ilman alushousuja ja videolle tallentuneena.

Mahdolliset maailmat on monitasoinen, koskettava ja mukaansatempaava teos, joka puhuttele katsojaa monin eri tavoin. Tosin pientä dramaturgista jäntevöittämistä etenkin toinen puoliaika olisi kaivannut, 10-15 minuuttia pois, terävöittäisi tulkintaa selvästi. Westerbergin uutuusteos täydentää tematiikaltaan osuvasti myös Kansallisteatterin kuluvan näytäntökauden muuta ohjelmistoa. Erityisesti pienen näyttämön Martin Crimpin Onnellisuuden tasavalta ja Heini Junkkaalan Olipa kerran minä pohtivat samantyyppistä aiheita.

Suomen Kansallisteatteri – Mahdolliset maailmat. 

Kantaesitys Suurella näyttämöllä 17.2.2016. Esityksiä 19.5.2016 asti

ROOLEISSA: Eero Aho, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Saara Kotkaniemi, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen, Esko Salminen ja Marja Salo
HARPISTI Lily-Marlene Puusepp / Hanna Kenttämies
OHJAUS Paavo Westerberg
LAVASTUS Markus Tsokkinen
PUKUSUUNNITTELU Pirjo Valinen
VALOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU Sanna Salmenkallio
VIDEOSUUNNITTELU Timo Teräväinen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Laura Sgureva
DRAMATURGIT Eva Buchwald, Minna Leino ja Jukka Viikilä