Huominen Eurooppa

Skotlantilainen David Greig kirjoitti näytelmän Eurooppa (Europe) vuonna 1994. Näytelmä on siis jo yli kahdenkymmenen vuoden takaa, mutta tuntuu Kellariteatterin tulkinnassa niin tuoreelta, että se voisi olla viime viikolla kirjoitettu. Sekä Greigin teksti että Vihtori Rämän ohjaus Kellariteatterin näyttämölle ovat erittäin ajankohtaisia ja puhuttelevia.

Teoksen tapahtumapaikkana on pieni itä-eurooppalainen kaupunki, oikeastaan kylä, joka on jäänyt Eurooppaa ravistelleen muutoksen ja rautaesiripun murtumisen jalkoihin. Kylän olemassaolon tarkoituksen määritellyt raja on yhtäkkiä vain poistunut ja sen myötä sekä rajavartijat että tulli. Junat eivät enää pysähdy, asema on lakkautettu ja teollisuus ja kaivokset hiipuvat. Miehet jäävät työttömiksi. Asemalle majoittuu vierasmaalaisia siirtolaisia. Asemasta muodostuu sitä kautta odotustila, eräänlainen välitila. Ratakiskot sinänsä jatkuvat ja junia tulee ja menee ohitusraiteella Budapestiin, Varsovaan, Amsterdamiin... Ne eivät vain enää pysähdy, pois ei enää pääse.

Greigin teksti pohtii lokaalisuuden ja globaalisuuden rinnakkaista olemassaoloa. Asemalle saapuu kaksi sotaa pakenevaa ja turvaa etsivää siirtolaista, Sava (Katri Tihilä) ja Katja (Tinni Torikka). Kyläläisten suhtautuminen heihin vaihtelee laidasta laitaan. Toiset tarjoavat suojaa ja lohtua, toiset nyrkkiä ja polttopulloa.

Helsingin Kellariteatteri, Eurooppa. Valokuva Panu Poutanen.

Vihtori Rämä on ohjannut Helsingin Kellariteatteriin ajassa kiinni olevan, kantaaottavan ja ajatuksia herättävän tulkinnan Greigin Euroopasta. Teos pohtii pääteemoissaan nyky-Euroopan tilaa, Euroopaan suuntautuvan pakolais- ja siirtolaisvirran vaikutuksia sekä kantaväestön reaktioita ympärillä tapahtuvaan muutokseen. Mutta hienoja temaattisia sivupolkujakin näytelmässä on, kuten vaikkapa rakkaus ja parisuhde.

Paikoitellen Kellariteatterin tulkinta Euroopan kohtalosta lähestyy dystopiaa. Taantuma ja rakennemuutos vievät työpaikat ja ne vähätkin jäljelle jäävät siirtyvät Kolmanteen maailmaan tai menevät Eurooppaan vyöryville siirtolaisille. Mutta ei teos vakavista ja tärkeistä teemoistaan huolimatta ryppyotsainen tai synkkä ole. Päinvastoin. Rämä ja koko tekijäryhmä ovat onnistuneet ottamaan näytelmään hauskan ja välillä ironisen ja koomisenkin otteen. Niin läheltä se ihmisten motiiveja ja käyttäytymistä peilaa, että katsomossa nauraa välillä myös omalle asenteelleen.

Esityksen taiteellisesta suunnittelusta vastannut työryhmä on onnistunut toteutuksessaan. Helsingin Kellariteatterin sali on pitkulainen, tai oikeastaan tällä katsomon asettelulla leveä, ja sitä kautta haasteellinen, holvikaarineen toki hyvin kaunis tila. Tila on mahdollistanut hienosti toimivan näyttämötoteutuksen ja lavastuksen. Sivuseinästä toiseen kulkevat kiskot ja kattoon viritetty valkoinen kangas saavat aikaan rautatietunnelimaisen vaikutelman. Tunnelin päässä näkyy valoa - kohti syöksyvän veturin valot. Kiskojen päällä, omilla pyörillään kulkee ikään kuin resiinana taso, jota näytelmässä onnistutaan hyödyntämään monipuolisesti. Omilla pyörillään liikkuu myös oivaltava, itä-eurooppalaista kylää kuvaava pienoisrautatie. Kiskot lähtevät seinästä ja päätyvät seinään. Nykyitä-Euroopassa näky on kiskoja pitkin jalan kulkevat pakolaisvirrat.

Helsingin Kellariteatteri, Eurooppa. Valokuva Panu Poutanen.

Senja Rajalin onnistuu roolissaan asemapäällikkö Fretinä tekemään tiiviiseen ja punnittuun ilmaisuun pohjaavan roolin. Rajalin saa hahmoonsa uskottavuutta sekä fyysisen ilmaisunsa että hyvän äänenkäyttönsä kautta. Rajalin onnistuu tuomaan asemapäällikkö Fretin hahmoon vahvasti sekä alkutyrmistyksen muutoksen edessä että myöhemmän, kohtalotoveruuden kautta syntyvän yhteenkuuluvaisuuden ja ystävyyden Savan  kanssa. Tämä onkin Greigin teoksen koskettavimpia teemoja.

Johannes Mäkinen tulkitsee Berlin-hahmonsa raikkaasti ja kuitenkin hyvin vahvalla ja varmalla otteella. Rämä on rakentanut kaikki näytelmän roolit vahvan fyysisen ilmaisun kautta. Mäkinen on omaksunut ohjaajan näkemyksen erittäin hyvin ja saa Berlinin hahmon tuntumaan aidolta ja uskottavalta. Hän saa tulkintaansa jotain hyvin herkkää, joka tekee Berlinin hahmon käytöksen ja ratkaisut ymmärrettäviksi, vaikkei tietysti hyväksyttäviksi. Mäkinen tuo lavalle onnistuneen tulkinnan pettyneestä, työttömäksi jääneestä ja parisuhteessakin karille ajautuvasta miehestä, joka hakee lohdusta pullosta ja siirtolaisvastaisesta ääriliikkeestä.

Näytelmän eräänlaiseksi johdannoksi käsiohjelmaa myöten on otettu Gösta Sundqvistin säveltämä ja sanoittama ja Tanjalotta Räikän Suomen Euroviisukarsinnoissa (sic!) 1989 esittämä kappale Huominen Eurooppa. Siitä tulee myös näytelmän epilogi.

Nyt on aika maksaa, tämä makea elämä ihmisten
(Nyt kun aurinko laskee)
Joku silti jaksaa, vielä yrittää uskoa ihmeeseen
Nyt kun enää viimeiseen auringonlaskuun on aikaa

Kenties huomenna ei ole Eurooppaa, eikä maailmaan
Silti rakkaus elämään ei kuolla saa,
Jos se kuolla saa minä häpeäisin.

Eurooppa-näytelmä on hieno osoitus siitä, että Kellariteatterin ohjelmisto on yhä taiteellisesti kunnianhimoista. Kellariteatteri onnistuu myös edelleen kokoaman riveihinsä lahjakasta nuorta tekijäjoukkoa.

Helsingin Kellariteatteri: Eurooppa.

Ensi-ilta 11.6.2016. Esityksiä 20.8.2016 asti. Kellariteatterin kotisivu.

Ohjaus: Vihtori Rämä

Näyttämöllä: Maija Hartikainen, Johannes Mäkinen, Senja Rajalin, Katri Tihilä ja Tinni Torikka

Taiteellinen suunnittelu: Roosa Himma, Noora Pietilä, Nicolas "Leissi" Rehn, Vihtori Rämä, Vilma Vantola ja Heta Yli-Tepsa

Tuotanto: Hanna Rekola