Ilo äkisti koskettaa

Näyttelijä Eeva Soivion isoveli, 17-vuotias Juha Soivio katosi elokuussa 1989 laivamatkalla Sundsvallista Vaasaan. Matkaseurueen havainnot hänestä päättyvät noin kello yhdentoista aikaan illalla. Sen jälkeen ei mitään. Vain suuri hiljaisuus – kukaan ei osaa sanoa yhtään mitään.

Mustarastas eli kadonnut veli -esityksen jälkeen KOM-teatterin aulassa on koko joukko toisiaan halaavia ja silmäkulmiaan pyyhkiviä katsojia. Oma tuntemukseni on, että olen juuri saanut olla mukana katsomassa jotain erityistä ja elävää. On helppo aistia, että Mustarastas on koskettanut monia syvästi. Ei ihme, niin kipeiden asioiden äärellä ollaan.

Teoksen ovat käsikirjoittaneet Eeva Soivio ja Lauri Maijala. Maijala on myös ohjannut teoksen. Esityskonseptin luomiseen on osallistunut myös sen teknisestä toteutuksesta vastaava Jani Rapo.

Liikkeelle lähdetään faktoista. Käydään läpi isoveljen ja hänen kaveriensa tekemisiä Vaasa-Sundsvall-Vaasa -laivamatkalta. Alkupuolen Soivio on hiljaa koulupöytänsä äärellä. Teos pohjautuu haastatteluihin, poliisin kuulustelupöytäkirjoihin, lehtiartikkeleihin sekä Soivion aiheesta kirjoittamaan novelliin. Moniäänisen monologin henkilöt kuullaan äänitteiltä.

Sitä mukaa kun katoamisillan tietoa tulee, Soivio kiinnittää takanaan olevaan ilmoitustauluun nuppineuloilla laivamatkaan ja katoamiseen liittyviä henkilöitä, paikkoja sekä esineitä esittäviä paperinukkeja ja -kuvia. Toteutus on kaunis ja toimiva, Se korostaa sitä, miten 13-vuotias tyttö on faktatiedon äärellä sanaton. Miten viranomaisten dokumentit kertovat kaiken ja eivät kuitenkaan yhtään mitään.

Sitten Soivio alkaa puhua. Puhua siitä, miltä hänestä tuntui. Miten joka kerran puhelimen soidessa, heräsi toivo. Siitä mitä on surra, kun ei ole vainajaa. Miten paljon, paljon myöhemmin kuvittelee näkevänsä veljensä raitiovaunussa – sen 17-vuotiaan veljensä. Siitä, miten suru surraan, ja miten se lopulta äkisti muuttuu iloksi. Miten surusta voi luopua ja tilalle nousee ilo. Sanat ovat voimaannuttavia.

KOM-teatteri, Mustarastas eli kadonnut veli. Valokuva: Tomi Suovankoski

Eeva Soivion näyttelijäntyö on tuntuvan läsnäolevaa. Kun on kyse näin omakohtaisesta teoksesta, tarvitaan näyttelijäntyötä kaksin verroin lisää. Katsojat seuraavat tarkan herkeämättä, väpäjääkö käsi levysoittimella tai kostuuko silmäkulma. Vajaa puolitoistatuntinen mennään sellaisella intensiteetillä, että katsomossa lähinnä pyörryttää.

Teatteriohjaaja ja ohjaajantaiteen professori Saana Lavaste kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessa Teatteritaide ja moottoripyörän kunnossapito: ”Monien teatteriammattilaisten, kuten näyttelijöiden, näytelmäkirjailijoiden ja ohjaajien, yksi tärkeimmistä työkaluista on henkilökohtaisuus. Tämä tarkoittaa kykyä tehdä tarkkoja havaintoja itsestään ja ympäristöstään ja käyttää niitä hyväkseen työssään.”

Mustarastaan toteutuksessa Soivio käyttää hyväkseen tarkkoja havaintoja perheestään ja itsestään. On vaikea kuvitella, voisiko esitys olla enää henkilökohtaisempi. Teos myös osoittaa henkilökohtaisuuden voiman teatterissa ja taiteessa ylipäänsä. Henkilökohtainen on hyvin yleistä ja koskettaa näin kaikkia.

KOM-teatterin aulanäyttämökonsepti on osoittautunut toimivaksi ja teatteri on tuonut sinne taiteellisesti kunnianhimoista ja korkeatasoista ohjelmistoa. KOM-aulassa jo nähdyt Hamletinkone ja Sotilaspoika olivat yhteiskunnallisia ja koskettivat. Nyt aulassa nähdään koskettava ja hyvin henkilökohtainen Mustarastas. Näytelmän nimi viittaa Johanna Iivanaisen esittämään (san. Sinikka Svärd) lauluun Mustarastas laulaa, joka kertoo herkällä tavalla surusta toipumisesta ja siitä luopumisesta.

KOM-teatteri: Mustarastas eli kadonnut veli
Kantaesitys 20.4.2017 KOM-teatterin aulanäyttämöllä.

KÄSIKIRJOITUS: Eeva Soivio ja Lauri Maijala
OHJAUS: Lauri Maijala
NÄYTTÄMÖLLÄ: Eeva Soivio
ÄÄNISUUNNITTELU JA JULISTEKUVA: Jani Rapo
VALAISTUS: Tomi Suovankoski