Tampereen Työväen Teatterin Antigone tuo Antiikin kapinnallisen oivallisesti nykyhetkeen

Antiikin klassikoita esitetään Suomen näyttämöillä harvoin. Tampereen Työväen Teatterissa nähtävä Tiina Puumalaisen sovitus ja ohjaus Sofokleen Antigonesta, (suom. Kirsti Simonsuuri), on esimerkki siitä, että antiikin tragedia 2400 vuoden takaa voidaan tehdä nykykatsojaa kiinnostavaksi tulkinnaksi. Vieläpä erinomaiseksi sellaiseksi.

Työryhmä on tuottanut materiaalia, joka on inspiroitunut myös antiikin Kreikan mytologiasta ja Sofokleen muista Theba-trilogian osista. Työtapa on vaikuttanut esityksen dramaturgiaan ja sen myös tuntee katsomossa. Katsoja aistii hyvin työtavan, työryhmän omistautumisen ja kokeilun kautta löytyneen persoonallisen ja vahvan ilmaisun.

Näistä aineksista Puumalainen on ohjannut rytmillisesti tarkan ja napakan, väliaikoineen parituntisen esityksen. Teppo Järvisen lavastus ja Puumalaisen ja Järvisen naamiot tukevat tulkinnan selkeyttä ja kirkasta, myönteisellä tavalla paljasta ja pelkistettyäkin otetta klassikkoon. Järvisen oivaltava puoliesiripun käyttö ja lähes minimalistiset, moneen tehtävään näyttämöllä taipuvat puulaatikot luovat esitykseen tiukkaa muotokieltä. Sami Rautanevan valaistus täydentää tunnelman ja luo myös huikeita varjoja näyttämölle.

Antigone on rakenteeltaan puhdas Antiikin tragedia. Se keskittyy yhteen paikkaan Thebaan ja kuvaa yhden, traagisen tapahtumasarjan. Näytelmä lähtee liikkeelle veljessodan lopulta. Oidipuksen pojat Eteokles ja Polyneikes ovat kuolleet. Poikien eno, nykyinen kuningas Kreon, (Pentti Helin) kieltää hautaamasta Thebaa vastaan nousseen Polyneikeen ruumista. Hän määrää kuolemanrangaistuksen jokaiselle, joka yrittää tätä.

Kuolleiden soturien sisaret, Antigone (Heidi Kiviharju) ja Ismene (Petra Ahola) tapaavat yöllä. Antigone haluaa haudata Polyneikeen ja nousta näin kuningasta vastaan. Ismene yrittää estellä sisartaan. Seuraavana päivänä vartijat paljastavat kuninkaalle, että Polyneikes on haudattu ja he ovat saaneet Antigoneen kiinni tästä. Kreon hurjistuu ja vaatii sekä Antigoneen että Ismenen surmaamista.

Tampereen Työväen Teatteri, Antigone. Valokuva: Ida Stenros.

Nuori vihainen tyttö, joka haluaa muutosta ja nousee vallanpitäjiä vastaa kuulostaa hyvinkin ajankohtaiselta. Antigoneen hahmossa asettuvat vastakkain toisaalta lainkuulijaisuus ja hallitsijan tahdon kunnioittaminen ja toisaalta rakkaus omaa veljeä kohtaan ja halu haudata hänet kunniallisesti. Näytelmän teemat löytävät vertaisensa nykyhetkestä oivallisesti.

Kreonin maskuliinisen jääräpäistä valtaa vastustava nuori nainen, Antigone on hyvin tunnistettavissa esimerkiksi nykypäivän #metoo -kampanjasta tai Greta Thunbergin ilmastonmuutoksen vastaisesta toiminnasta. Samoin Kreonin ylimielinen, patriarkaatin valtaan järkähtämättömästi takertuva hahmo näyttäytyy yhtä hyvin nykyajan autoritäärisissä vallanpitäjissä. Valtavan ajankohtaisissa teemoissa näytelmä siis liikkuu.

Heidi Kiviharju saa päähenkilö Antigonen hahmossa mainiosti näkymään nuoren naisen uhmakkuuden ja ehdottomuuden. Toisaalta Kiviharju onnistuu tuomaan hahmoonsa myös herkällä tavalla päähenkilön mielenmaisemaa ja pohdintaa rakkaudesta omia veljiään kohtaan, jopa koko ihmisyyden mietiskelyä.

Pentti Helinin kuningas Kreon on toksisesti maskuliininen jääräpää ja hän onnistuu tulkitsemaan myös tuhoon johtavien ratkaisujen tuottaman tuskan ja kauhun. Samuli Mujeen mainion lupsakka vartija tuo esitykseen mukavasti pientä koomisuutta, siinä missä Jari Aholan  riipaisevasti tulkitsema Antigoneen kihlattu Haimon tuo siihen näytelmän traagisimpia hetkiä menettäessään rakkaimpansa.

Sofokles – Antigone
Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen Näyttämöllä 15.10.2019.

Sovitus ja ohjaus: Tiina Puumalainen
Lavastussuunnittelu: Teppo Järvinen
Naamioiden ja pukujen suunnittelu: Tiina Puumalainen ja Teppo Järvinen
Valosuunnittelu: Sami Rautaneva
Äänisuunnittelu ja sävellys: Niklas Vainio
Videosuunnittelu: Sami Rautaneva ja Teppo Järvinen
Kampauksien ja maskeerauksien suunnittelu: Pepina Granholm

Näyttämöllä: Heidi Kiviharju Petra Ahola, Pentti Helin, Kristiina Hakovirta, Jari Ahola, Jaana Oravisto, Samuli Muje, Janne Kallioniemi

Kutkuttavan haastava The Nether kutsuu pohtimaan virtuaalitodellisuuksien eettisiä ulottuvuuksia

Harvoin on mieli niin täynnä kysymyksiä kuin astuessa ulos Tampereen Työväen Teatterin The Nether -esityksestä. Trillerimäinen teos imaisee katsojan pohtimaan virtuaalisten maailmojen etiikkaa. Näyttämöllä nähdään tulevaisuuden dystopia, jossa valtaosa ”elämästä” tapahtuu virtuaalitodellisuudessa.

Vajaan parituntisen, tiiviin näytelmän juoni paljastuu pala palalta. Internet on muuttunut jo lähes kaiken mahdollistavaksi The Netheriksi, mustaakin mustemmaksi virtuaalitodellisuudeksi, jossa käyttäjät voivat vapaasti valita identiteettinsä ja haluamansa maailman. Kaikki kuviteltavissa olevat mielihalut voidaan toteuttaa.

Kaikki alkaa kuulusteluhuoneesta, jossa rikosylikomisario Morris (Suvi-Sini Peltola) tivaa tietoja liikemies Simsiltä (Jari Ahola) virtuaalimaailman Kätköstä. Kätkö, jota pyörittävät salaiset serverit sukellusveneen uumenissa Malesian rannikolla, pitää sisällään maailman, jossa itse valitun identiteetin suojissa voi tehdä karmiviakin asioita ilman laillisia seurauksia.

Kätköstä alkaa paljastua viktoriaanisen ajan tukahtunut todellisuus, jossa viattoman oloinen Iris (Sonja Halla-aho) kohtaa sinne saapuvia vieraitaan. Esityksen myötä alkavat paljastua myös Iriksen identiteetin salaisuudet ja se, mitä Kätkössä tapahtuu ja mistä kaikesta siellä vierailevat oikein vaikenevat.

Mikä kaikki virtuaalisissa maailmoissa onkaan sallittu? Miten alati kehittyvä teknologia ja muun muassa erilaiset pelimaailmat vaikuttavat todellisuuskuvaamme ja ihmissuhteisiimme? Voiko online-virtuaalimaailmoissa tehdä kaikkea sellaistakin, mikä offline-todellisuudessa on rikollista, raakaa tai moraalisesti paheksuttua? Onko kaikki sallittua, jos ketään ei ”oikeasti” vahingoiteta ja verkkomaailmoissa ollaan täysin vapaaehtoisesti?

Tampereen Työväen Teatteri, The Nether. Valokuva: Kari Sunnari.

The Netherin on käsikirjoittanut Jennifer Haley. Hänet tunnetaan jännitysdraamoista, jotka käsittelevät nykyistä teknologian täyttämää aikakautemme ja teknologian hyödyntämisen keskeisiä eettisiä kysymyksiä. Tiina Puumalaisen ohjaus tuo näyttämölle tarkkarytmisen tulkinnan. Sitä mukaa kun teoksen maailmat avautuvat, sen tunnelma muuttuu yhä pakahtuneemmaksi, karmivaksikin. Puumalainen onnistuu hienovaraisella otteella ujuttamaan tulkintaan salatun ja kätketyn tunnelman. Kuin jotakin kavalaa, jonka tietää olevan olemassa, mutta jota ei haluaisi nähdä.

Suvi-Sini Peltolan rikosylikomisario Morris on vahva tulkinta. Hän onnistuu välittämään roolihahmoonsa rikostutkijan halun nähdä ja paljastaa. Peltolan näyttelijäntyö löytää päähenkilöstä kylmän viileän ja ammattimaisen rikostutkijan, josta tihkuu halu selvittää, mitä salattu virtuaalimaailma kätkee. Tutkijan, jolla on missio ja vahva halu paljastaa ja löytää paha. Tutkijan, joka on jo nähnyt liikaakin ja siksi kovettunut.

Teppo Järvisen lavastus ja Eero Auvisen valo- ja videosuunnittelu luovat näyttämölle niin kliinisen kolkon kuulusteluympäristön kuin virtuaalisen epätodellisuudenkin. Auvisen taitava valaistus ja videoprojisoinnit avaavat niin mustan kuin valkoisen näkökulman todellisuuteen sekä luovat väliin demonisen punaisia näkymiä virtuaalisen maailman syövereihin. Auvinen hyödyntää myös pimeyttä näyttämöllä onnistuneesti. Onko todellisuus mustavakoista vai kuitenkin myös harmaan eri sävyjä? Tämän puolen myös Paula Variksen pukusuunnittelu tuo teokseen.

The Nether on hyytävä kuvaus siitä, mikä ei ehkä ole kovinkaan kaukana tulevaisuudessa. Virtuaaliset maailmat muuttuvat yhä todentuntuisemmiksi ja niissä vietetään yhä suurempi osa ajasta. Teos avaa virtuaalisuuteen näkymiä, joita ei ehkä haluaisi kohdata, mutta joita ei voi välttääkään. The Nether ei päästä helpolla otteestaan, mikä on kiistatta teoksen ansioita. Se pakottaa pohtimaan.


Jennifer Haley – The Nether

Suomen kantaesitys 31.8.2018 Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen näyttämöllä

Käsikirjoitus Jennifer Haley
Ohjaus ja suomennos Tiina Puumalainen
Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu Paula Varis
Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Niklas Vainio

Rooleissa Jari Ahola, Suvi-Sini Peltola, Pentti Helin, Sonja Halla-aho ja Juha-Matti Koskela

Yhtä aikaa hervoton ja koskettava Pasi Was Here Tampereen Työväen Teatterissa

Pasi Was Here Tampereen Työväen Teatterissa on naseva ja koskettava kuvaus lähiöiden lapsista. Milko Lehdon ohjaaama ja Veikko Nuutisen käsikirjoittama näytelmä kuvaa hienovireisellä ja elämänmakuisella huumorilla lasten ja nuorten kokemuksia ja tunteita 80- ja 90-lukujen Suomesta. Katsomossa nauretaan, itketään ja samaistutaan.

Nuutisen Pasi Was Here voitti parhaan uuden kotimaisen näytelmätekstin Lea-palkinnon tammikuussa 2018. Se kantaesitettiin KOM-teatterissa helmikuussa 2016 ja on helppo arvella, ettei nyt nähty tulkinta Tampereella jää viimeiseksi. Sen verran oivaltava käsikirjoitus on kuvatessaan taantuvien lähiöiden arkea ja eloa lasten ja nuorten näkökulmasta.

Teos löytää kosketuspintaa varmasti monen katsojan omasta tai heidän tuttaviensa elämästä. Huumori ja nauru vuorottelevat Lehdon tulkinnassa tummempien sävyjen kanssa ja tekevät siitä koskettavan ja huumorintäyteisen lähiöarjen kuvauksen. Super-Mario, joystickin vatkaukset, Bill Cosby Show ja Kuponkiuutisten pelkkään mustaan kalaverkkoon puetut naiset ja kaikki muu hervottoman hauska ajankuva tekevät tulkinnasta riemukkaan ja elämänmakuisen.

Näytelmässä on kaksi aikatasoa. Hemmo (Janne Kallioniemi) elää koulutetun nuoren hispterielämää Helsingin Punavuoren punaviherkuplassa. Hän alkaa kotipuolesta huonoja uutisia saatuaan muistella lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Takaumat vievät hänet Savonlinnan Kellarpellon taantuvaan lähiöön. Paras lapsuudenystävä Pasi (Tuukka Huttunen), lapsuus ja nuoruus kepposineen ja kolttosineen ovat äkkiä vahvasti läsnä näyttämöllä. Lehdon ohjaus tavoittaa myös lasten milloin nolot tai pelottavat vanhemmat, milloin taas vähintäänkin häiriintyneet oloiset ammattikasvattajat.

Tampereen Työväen Teatteri, Pasi Was Here. Valokuva: Kari Sunnari

Sekä Nuutisen teksti että Lehdon ohjaus ovat myös vahvan yhteiskunnallisia. Pasi Was Here nostaa esiin aikakauden lapsiin kohdistuneen henkisen ja fyysisen väkivallan ja sen uhan. Näytelmän kohtauksissa voi aistia menneinä vuosikymmeninä nyttemmin Pisa-ylistetyissä peruskouluissa ja päiväkodeissa vallinneen varsin tavallisen nöyryyttämisen kulttuurin. Pasi was Here antaa äänen suomalaisen koulumaailman synkemmälle puolelle. Teoksen Pasi on lahjakas ja mielikuvitusrikas poika, mutta koti- ja kouluolot eivät pysty tukemaan hänen kehitystään parhaalla mahdollisella tavalla. Pasin luovuus ja mielikuvitus nääntyvät ja tukahtuvat.

On nautinto seurata nelihenkisen näyttelijäjoukon yhteen hitsautunutta työtä näyttämöllä. Tuukka Huttunen onnistuu takomaan Pasin hahmoonsa yhtä lailla nuoren, seksuaalisuuteensa heräävän pojan herkkävireisyyden kuin kaiken energisen, lapsellisen ja luovan koltostelun. Huttusen näyttelijäntyö on tarkkaa ja roolihahmo piirtyy näyttämölle näennäisen vähin, mutta sitäkin ilmeikkäämmin elein.

Tommi Raitolehto saa sekä opettajan että lastentarhanopettaja Sinikka Pillukka Pallukka Pollukan hahmoihinsa jotakin lapsivihamielisen hyytävää. Janne Kallioniemen Hemmon häpeä ja nolous kummallisen ja liioitellun estottoman tutkijaäitinsä (Maija Lang) edessä on käsin kosketeltavaa. Langin fantasiatulkinta 80-luvun pornostara Sarah Youngista joka läven vempeleineen on hilpeä.

Teppo Järvisen lavastuksen päiväkoti, Hemmon koti ja Pasin kodin pannuhuone rakentuvat näyttämölle tarkoin kuvin. Lavastus on sopivan niukka ja jättää näin tilaa näyttelijäntyölle. Näyttämöllä ei ole mitään turhaa ja näin lavastus mahdollistaa nopeatkin vaihdot paikkojen ja aikojenkin välillä. Silti Järvinen on toteuttanut lavastuksen ilmeikkäästi ja 80-luku henkii sopivan reippaasti esineissä kuten taidokkaasti käytetyssä elmukelmussa. Ilmeikäs ja hervoton on myös Paula Variksen kasaripuvustus. Epookkia teokseen luovat myös Sari Raution johdolla toteutetut kampaukset ja peruukit.

Tampereen Työväen Teatterin Pasi Was Here on aikamatka, joka nostaa pintaan muistoja lapsuudesta. Teatterikokemus, jota muistelee välillä hymyssä suin, välillä vakavampia pohdiskellen. Ainakin minulle se on merkki hyvästä teatteriesityksestä.

Tampereen Työväen Teatteri – Pasi Was Here
Ensi-ilta Eino Salmelaisen näyttämöllä 31.1.2018

Rooleissa: Tuukka Huttunen (Pasi), Janne Kallioniemi (Hemmo), Maija Lang (mm. Turnajaiskeppi, Hemmon äiti, Sarah Young), Tommi Raitolehto (mm. Sinikka Pillukka Pallukka Pollukka, Laktoosilerssi, Opettaja, Pasin isä)

Käsikirjoitus: Veikko Nuutinen
Ohjaus: Milko Lehto
Lavastussuunnittelu: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Paula Varis
Valosuunnittelu: Sami Rautaneva
Äänisuunnittelu: Niklas Vainio

Kuka uskaltaa katsoa totuutta silmiin?

Valheita, muunneltua totuutta ja vaihtoehtoisia faktoja. Suurtilallisen kaksi poikaa vaimoineen ja lapsineen on saapunut sukutilalle Missisippiin. Koko porukalla on aika tavalla salattavaa ja peiteltävää. Kissa kuumalla katolla –teoksen päähenkilöillä on omia totuuksia itsestään, toisistaan ja tekemisistään. Big Daddyn (Juha Muje) syntymäpäivillä on painostava tunnelma.

Kissa kuumalla katolla on Tennessee Williamsin klassikko vuodelta 1955. Nyt syntymäpäiväjuhlia vietetään Make America Great Again! -tötsät päässä. Valaistuksessa ja lavastuksessa – ilmapalloja myöten – toistuvat Yhdysvaltain lipun värit. Tuoreen tulkinnan on Tampereen Työväen Teatteriin sovittanut ja ohjannut Miika Muranen.

Tunnelma on pakahtunut. Salaisuudet, valheet ja ahneus alkavat tihkua pala palalta ulos päähenkilöistä. Sisimmässään päähenkilöt ovat rikki ja haavoittuneet henkisesti. Tämän Murasen tulkinta nostaa teoksessa pintaan. Ihmisiä, jotka kaiken valheen keskelläkin hakevat toisiaan ja lohtua läheisyydestä. Trump-viittaukset jäävät lopulta hieman päälle liimatun tuntuisiksi ja liiankin alleviivaaviksi. Williamsin teksti on itsessään niin vahvaa, psykologista draamaa, että se kantaa. Varsinkin kun sitä nyt kannattelee osaava näyttelijätiimi.

Näytelmän keskiössä on kaksi paria. Brick, Big Daddyn poika (Tuukka Huttunen) on vanheneva urheilutähti omine salaisuuksineen. Surunsa hän yrittää hukuttaa pulloon. Margaret (Heidi Kiviharju) on nainut rahaa, mutta on pettynyt avioliittonsa. Big Mama (Tuire Salenius) emännöi sukutilaa ja yrittää pitää lankoja käsissään ja kulisseja pystyssä. Big Daddy on äärimmäisen kyllästynyt teeskentelyyn ja valheisiin ympärillään. Näytelmän aikana sekä Big Daddy että Maggie nostavat tapetille Brickin ja Skipperin (Valtteri Lehtinen) suhteen todellisen luonteen, mutta asia on liian arka. Brick ei pysty sitä kohtaamaan. Toisaalta ainoastaan Brick pystyy kertomaan isälleen totuuden.

Tampereen Työväen Teatteri, Kissa kuumalla katolla. Valokuva: Kari Sunnari.

Juha Mujeen näyttelijäntyön ominaispiirteeseen on aina liittynyt tarkka rytmi. Niin nytkin. Muje tekee roolinsa tarkasti muita kuunnellen ja keskittymisen voi aistia katsomoon asti. Muje onnistuu saamaan Big Daddyn hahmoon sekä sopivan annoksen röyhkeää äijämäisyyttä että myös pelkoa tulevasta. Juha Siltasen suomennos on elävää nykykieltä ja istuu hyvin erityisesti Mujeen suuhun.

Tuire Salenius tuo Big Maman hahmoon uskottavaa typertynyttä olemusta rankkojen uutisten äärellä. Salenius saan tulkintaansa mainiosti myös Big Maman vahvuutta. Tuukka Huttusen Brick on vereslihainen ja ahdistunut. Huttunen onnistuu saamaan varsin pienin elein Brickin hahmoon hämmennystä ja ristiriitaa. Hänen tulkintansa pusertuu tiiviiksi.

Reija Hirvikosken lavastus on keskittynyt olennaiseen. Ollaan nuoren parin makuuhuoneessa valtavan parisängyn äärellä. Seinät ovat paperia – kaikki talossa olevat kuulevat ja tuntuvat tietävän toistensa salaisuudet. Paperikulissit alkavat rikkoutua kun meno yltyy ja päähenkilöt yrittävät saada happea tai mieluiten paeta tilannetta. Valaistuksen suunnitellut TJ Mäkinen ja äänisuunnittelun teokseen tehnyt Niklas Vainio onnistuvat hyvin tuomaan teokseen painostavan ja tukahduttavan helteen tunteen. Valot polttavat ja kaskaat sirittävät.

Marjaana Mutasen pukusuunnittelu tukee toteutusta. Näyttävä ja kiiltävä ulkokuori, niin amerikkalaisena ja ajankuvalle uskollisena kuin vain voi, sulkee sisälleen valheet ja salaisuudet. Pala teatterihistoriaa on, että lavalla nähdään Mujeita kolmessa polvessa.

Tampereen Työväen Teatteri – Kissa kuumalla katolla.
Ensi-ilta Eino Salmelaisen näyttämöllä 31.1.2017.

Käsikirjoitus – Tennessee Williams
Suomennos – Juha Siltanen
Ohjaus – Miika Muranen
Lavastussuunnittelu – Reija Hirvikoski
Pukusuunnittelu – Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu – TJ Mäkinen
Äänisuunnittelu – Niklas Vainio

Rooleissa:
Big Daddy Pollitt – Juha Muje
Big Mama – Tuire Salenius
Brick – Tuukka Huttunen
Margaret – Heidi Kiviharju
Cooper – Samuli Muje
Mae – Miia Selin
Maen ja Cooperin lapset – Annika Peltola/Isla Kulmala, Elisa Heinänen/Emilia Eerola, Aapo Salonen/ Severi Muje
Sookey ja Skipper – Valtteri Lehtinen
Pastori Tooker – Jari Leppänen
Tohtori Baugh – Matti Pussinen-Eloranta