Teatteri Jurkan Syleilyssä aistii lämpöä, mutta se ei puhuttele

Tommi Eronen nähdään jälleen Teatteri Jurkan monologissa. Syleily, alaotsikoltaan puolitotuuksia pimeässä, on keski-ikäisen miehen sukellus elämäänsä, sen tärkeisiin tapahtumiin ja muistoihin. Eronen pysähtyy katsomaan elämäänsä taaksepäin. Hän on itse käsikirjoittanut selvästikin omakohtaisen, tunnelmaltaan vivahteikkaan tekstin. Monologin on ohjannut Ilari Johansson.

Monessakin mielessä eletyn elämän paikat nousevat keskiköön. Kauneimpana ehkäpä lapsuuden Luumäki ja sieltä takaisin menetettyyn Karjalaan alati kaipaava isoäiti. Saku Kaukiaisen valosuunnittelu ja videoprojisoinnit luovat kauniin taustan kesäisine koivuineen Jurkan pieneen huoneteatteriin. Kesäinen lapsuuden mökkitunnelma on käsin kosketeltavissa.

Paikoin esitys onnistuu löytämään runollisiakin polkuja ja Erosen teksti on tiivistä ja napakkaa. Syleily on itsenäinen jatkoteos Jurkassa nähtyihin aiempiin Erosen yksinpuheluihin ISÄ! 2015 ja IHMINEN! 2017. Niissä on käsitelty nimiensä mukaisesti isyyttä ja ihmisenä olemisen monia puolia aina kuoleman pelkoon asti. 

Teatteri Jurkka, Syleily. Valokuva: Marko Mäkinen.

Verrattuna aiempiin osiin Syleily on selvästi vakavampi, vaikka huumoriakin löytyy välillä esimerkiksi nuoruudessa halkopinon välistä löytyneiden pornolehtien kertomuksia ja niiden hahmoja kuvattaessa. Näissä kohdin Eronen onnistuu mainiosti tuomaan hahmoonsa nuoren hämmentyneen uuden äärellä olemisen.

Jäin kaipaamaan ISÄ! ja eritoten IHMINEN! -monologien syvällistä kepeyttä. Syleilystä tuntui jäävän uupumaan keskeinen sanoma. Ajattelin keski-ikäisenä miehenä löytäväni tästä samaistumispintaa, mutta valitettavasti se jää nyt paljolti löytymättä. Aiempiin osiin verrattuna Syleily tuntuu kaukaisemmalta ja jollakin tapaa tavoittamattomalta.

Eronen on näyttämöllä toki läsnä ja hänelle tyypillinen näyttelijäntyön intensiteetti pääsee monella tapaa oikeuksiinsa Teatteri Jurkan intiimissä tilassa. Silti jotain jää puuttumaan. Syntyy vaikutelma jollakin tavalla kesken jäävästä ja vaillinaisesta teoksesta. Syleily ei nyt lämmitä.

Teatteri Jurkka – Syleily

Ensi-ilta 16.10.2019.

Käsikirjoitus: Tommi Eronen
Ohjaus: Ilari Johansson
Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen

Näyttämöllä: Tommi Eronen

Teatteri Jurkan Puhdistus-monologi avaa teokseen uusia näkymiä

Sofi Oksanen menetysnäytelmästä ja -romaanista Puhdistus on nähty useita tulkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Teatteri Jurkassa teoksesta nähdään kiinnostava Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaama monologisovitus. Ensireaktioni ajatukseen monologiversiosta oli hieman skeptinen, mutta esityksen nähtyäni on sanottava, että Puhdistus toimii näyttämöllä erinomaisesti myös näin.

Teatteri Jurkan Puhdistus on näkökulmia avaava ja syventävä tulkinta. Siinä elämän läpi kulkeneen vanhuksen tarina avaa katsojan mielessä täysin uusia vivahteita ja tulkintoja. Tämä onkin Iivanaisen tulkinnan ehdoton ansio. Rankat tapahtumat eivät vyöry vain päähenkilö Aliide Truun (Wanda Dubiel) mielessä, vaan ne rakentuvat yhtä lailla esityksen katsojan tajunnassa.

Näytelmän tarina punoutuu Viron maaseudulla erakkona asuvan vanhuksen, Aliide Truun ympärille. Aliide on teoksen näkökulmahenkilö ja hänen kauttaan se kuvaa Viron historian kohtalokkaita vaiheita neuvostomiehitysten aikana, peilaten tuon aikakauden tapahtumia ja kokemuksia Viron uudelleen itsenäistymisen aikaan 1990-luvulla. Puhdistus on tärkeä teos totalitarismin vaikutuksesta yksilöön, yksilön valintojen seurauksista ja siitä, miten totalitaristiset järjestelmät tuhoavat niiden rattaisiin joutuneiden elämät.

Iivanainen on sovittanut alkuperäisteoksen monologiksi ja varsin toimivaksi näyttämötulkinnaksi. Teoksessa takaumina kerrotut Toisen maailmansodan ja sitä seuranneen neuvostomiehityksen tapahtumat Aliiden ja hänen perheensä elämässä vyöryvät näyttämölle nyt hänen yksinäisissä muisteluissaan. Päähenkilön muistoja piinavat vuosikymmenten jälkeenkin mustasukkaisuus, petos ja kohtalokkaat valinnat, joita hän pitää jopa oikeutettuina. Osa niistä näyttäytyy katsojalle jopa käsittämättömiä.

Teatteri Jurkka, Puhdistus. Valokuva: Marko Mäkinen.

Monologisovituksessa on toki myös omat haasteensa. Mielestäni teoksen tuntemisesta ennakolta on iso apu. Monologi muuttaa teoksen luonnetta ja henkilöhahmojen jäädessä pois, siitä karsiutuu pakostakin tiettyjä vivahteita.

Toisaalta Iivanaisen sovitus ja ohjaus tuovat Aliiden tarinaan ja kerrontaan uuden näkökulman. Siinä korostuu mielenkiintoisella tavalla päähenkilön luonne ja erityisesti sen ristiriitaisuus. Tätä kautta siinä välittyy vahva elämänmakuinen aitous. Päähenkilö ei ole joko hyvä tai paha, Aliide on niitä molempia ja juuri tästä tulkintaan syntyy katsojaa kiinnostava ja otteessaan pitävä jännite.

Jenni Kääriäisen ja Hilkka-Liisa Iivanaisen lavastus rakentaa teokseen hyvin istuvan koruttoman maalaistalon rautasänkyinen ja keinutuoleineen. Samuli Laihon musiikki ja äänisuunnittelu tuovat näyttämölle myös ulkomaailmasta kantautuvat viestit.

Karismaattisen Wanda Dubielin tulkinta on vahva ja ilmeikäs. Dubielin näyttelijänlaatuun hyvin istuva rooli rakentuu tarkoin fyysisin nyanssein. Jurkan intiimi näyttämö sopii hyvin Dubielin herkälle ilmaisulle, ja antaa mahdollisuuden välittää suuriakin tunteita ja tunnetilojen muutoksia ilman suurten näyttämöiden teatraalista ilmaisua.

Dubiel löytää Aliiden hahmoon uskottavasti vanhuksen haurautta ja rankkojen aikojen ja kokemusten tuomaa sitkautta, jos kohta kyynisyyttäkin. Dubiel onnistuu rakentamaan vivahteikkaan, monikerroksisen persoonan ja saamaan Aliiden hahmoon kaikessa ristiriitaisuudessaankin jotain niin inhimillistä, että hahmoa on lopulta helppo ymmärtää.


Sofi Oksanen – Puhdistus
Ensi-ilta Teatteri Jurkassa 7.9.2019

Alkuperäisromaani: Sofi Oksanen
Romaanin sovitus ja ohjaus: Hilkka-Liisa Iivanainen
Skenografia: Jenni Kääriäinen (Tuska Art & Design) sekä Hilkka-Liisa Iivanainen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Samuli Laiho ja Hilkka-Liisa Iivanainen
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen
Näyttämöllä: Wanda Dubiel

Teatteri Jurkan Putkinotko löytää yhteisymmärryksen siemeniä

Voiko Joel Lehtosen hauskasta, yhdenpäivän tapahtumia kuvaavasta romaanista Putkinotko saada onnistuneen dramatisoinnin ja vieläpä monologin? Lähinnä nämä kysymykset nousevat mieleen ennen näytännön alkua Teatteri Jurkassa. Vastaus paljastuu melko pian näytelmän alkupuolella. Kyllä voi! Vieläpä toimivan ja mukaansatempaavan tulkinnan!

Putkinotko antaa ymmärrykselle ja sovinnolle mahdollisuuden. Se on oiva kommentti teatterikeväässä kahdeksantoista.

Tuomo Rämön dramatisointi löytää alkuteoksesta keskeisen sisällön ja roolihahmot. Hän paketoi näyttämölle tiiviin kokonaisuuden, jonka dramaturgiset ratkaisut ovat onnistuneita. Keskeiset henkilöhahmot ovat mukana ja Rämön ohjaamassa tulkinnassa hahmot rakentuvat sekä tekstin että ohjauksen kautta selkeiksi. Dramaturgian selkeys näkyy myös siinä, miten se kuljettaa vajaa parituntista esitystä eteenpäin rauhallisesti ja luo siihen tyynen vaikutelman.

Putkinotko on kuvaus torppari Juutas Käkriäisen ja talollinen Aapeli Muttisen yrityksestä ymmärtää toisiaan. Heidät ympäröi kykenemättömyys kohdata toistensa maailmoja ja he tuntuvat pyörivän tiiviisti keskinäisen väärinymmärryksen kehällä. Muttinen on saapunut kesälomalla maatilalleen, jota laiska Käkriäinen vaimonsa Rosinan kanssa asuttaa ja hoitaa huonosti keskittyen lähinnä viinanpolttoon.

Dramatisointi on valinnut näyttämölle teoksen keskeisiä kohtauksia, jotka avaavat miesten ajatusmaailmaa, pohdintoja elämästä, toistensa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Huumoria unohtamatta.

Teatteri Jurkka: Putkinotko. Valokuva: Marko Mäkinen.

Moniäänisen monologin kaikki roolit tulkitsee Tommi Eronen. Erosen hahmoista erityisesti Aapeli Muttinen olkihattuineen puristuu tiiviiksi tulkinnaksi ja elää hahmona kevyesti ja ilmavasti. Erosen näyttelijäntyön on varsin pienieleistä, mutta Jurkan intiimi tila tukee kuitenkin hyvin roolihahmojen ajatusmaailman välittymistä tarkan esittämisen kautta.

Vaikka päähenkilöt ihmettelevätkin toistensa toimia, on autereisessa kesäpäivässä aistittavissa yhteisymmärryksen siemeniä. Rämön Putkinotkon ansio on sen kyvyssä löytää kaikesta huolimatta teoksen maailmasta pieniä kohtaamisia. Miten toista, eri tavalla ajattelevaa ja toimivaa ihmistä on mahdollista pysähtyä kuulemaan ja sietää, vaikka sitten ihmetellenkin.

Näin esityksen ennakkonäytännössä.

Teatteri Jurkka – Putkinotko
Ensi-ilta 17.3.2018

Rooleissa: Tommi Eronen

Alkuteos: Joel Lehtonen
Dramatisointi ja ohjaus: Tuomo Rämö
Äänisuunnittelu ja musiikki: Jani Orbinski
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen
Pukusuunnittelu: Sanna Levo
Lavastus: Mika Haaranen ja Tuomo Rämö

Kuoro: Anni Tani, Eero Tiilikainen, Veera Wahlroos, Meri Luukkanen, Jalmari Pajunen, Otso Aunola ja Jani Orbinski

Palavan veden tango
Sanoitus: Esko Korpelainen
Sävellys: Jani Orbinski
Laulaja: Karlo Haapiainen

Ajasta pudonneet

Teatteri Jurkan Putoamisen taito on vahvasti näyttelijöiden teatteria. Palkitun ruotsalaisen Sara Stridsbergin teksti luottaa dialogin voimaan. Näytelmä sopii Teatteri Jurkkaan oivallisesti. Tarina kertoo 79-vuotiaasta äidistä (Ella Pyhältö) ja tämän 56-vuotiaasta tyttärestä (Emmi Pesonen), jotka ovat pesiytyneet yhteen ainoaan huoneeseen rappeutuneessa 28 huoneen kartanossaan New Jerseyssä. Yläkertaa asuttavat pesukarhut ja merilinnut.

Sara Stridsbergin käsikirjoitus on saanut innoituksensa dokumenttielokuvasta Grey Garden (1975). Kuten dokumentti, kuvaa näytelmäkin äidin, entisen seurapiirikaunottaren, ja hänen uransa New Yorkissa taakse jättäneen tyttärensä vähintäänkin boheemia elämäntapaa. Se piirtää näyttämölle heidän keskinäistä suhdettaan ja dynamiikkaa. Jacqueline Onassis (Ella Pyhältö) on pääparin sukulainen ja pyörähtää välillä tervehtimässä naisia. Pyhältön mainiosti tulkitsema Onassis on huolestunut naisista ja heidän mukanaan tulevasta nolosta julkisuudesta.

Näytelmän naisparin elämäntapa on vähintäänkin hieman nyrjähtänyt ja boheemi. Naisten tilanteen voi myös nähdä mielen sairastumisena ja vähittäisenä luisumisena siihen, missä tilanteessa nyt ollaan; eristäytyneinä ulkomaailmasta, sekasotkun keskellä. Sakari Kirjavaisen ohjaus antaa jokaiselle katsojalle mahdollisuuden omaan tulkintaan naisten tilanteesta.

Teatteri Jurkka, Putoamisen taito. Valokuva: Marko Mäkinen.

Kirjavainen on saanut tulkintansa hahmoihin niin keskinäistä kateutta kuin äidin ja tyttären välistä katkeruutta. Teos kuvaa naisten traumaattista suhdetta välillä viiltävästi ja kohta taas suurella myötätunnolla. Tulkinta on myös hykerryttävän hauska ja pääpari sanailee välillä nasevan ivallisesti. Näistä kontrasteista, kuten myös Pesosen ja Pyhältön varmasta näyttelijäntyöstä löytyvät sekä tekstin että Kirjavaisen tulkinnan suola.

Emmi Pesosen tytär, Little Edie Beale, rakentuu näyttämölle väkivahvan äitinsä otteessa paremmasta elämästä New Yorkissa haikaileva keski-ikäisenä. Pesosen näyttelijäntyö löytää mainiosti keski-ikäisen harmia ja ärtymystä vanhenevaa, rasittavaa äitiä kohtaan. Pesonen on myös kääntänyt teoksen suomeksi.

Ella Pyhältö luo näyttämölle viiltävän ironista dialogia tyttärensä kanssa suoltavan äidin. Big Edie Beale rakentuu ivallisesti tytärtään halventavaksi hahmoksi, josta pilkistää esiin annos pahuuttakin, jonkinlaista henkistä väkivaltaa. Samaan aikaan Pyhältö onnistuu tulkitsemaan hahmonsa huonosta itsetunnosta kumpuavan epävarmuuden ja esiin tihkuvan arkuuden.

Heidi Tsokkisen puvustus ja lavastus luovat näyttämökuvan, jonka estetiikka istuu vahvasti teokseen ja sen maailmaan. Jumissa omassa elämässään ja maailmassaan olevat naiset piirtyvät katsojalle vahvasti myös visuaalisen kautta. Näyttämö on täynnä boheemielämän värikkäitä vaatteita, hattuja ja muuta tauhkaa. Tyhjät säilykepurkit ja juomalaseina toimivat hillopurkit täydentävät täyteen sullotun huoneen sekasotkuista tunnelmaa.

Jurkan huoneteatterin näyttämöllä nähdään suloisen dekadentti ja viihdyttävä, dialogin voimaan pohjaava tulkinta, joka nostaa esiin äidin ja tyttären riippuvuussuhteen pinnan alta yhtä aikaa niin koskettavia kuin koomisia puolia.

Näin esityksen ennakkonäytöksessä.

Sara Stridsberg – Putoamisen taito
Suomen kantaesitys Teatteri Jurkassa 3.11.2017

Ohjaus: Sakari Kirjavainen
Näyttämöllä: Emmi Pesonen ja Ella Pyhältö
Käännös: Emmi Pesonen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Heidi Tsokkinen
Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen

Kehon muisti

Kädenpuristus
Minä en tule mieleen, en vaikka yritän.
Kevyt hipaisu käsivarteen – onneksi olet yhä turvallisesti vierelläni.
Jämäkkä, kannustava taputus olkapäälle – kyllä tämä tästä
Kosketuksesta on tullut olemassaoloa jäsentävä.
Kosketus kokoaa kun muu alkaa tuntua oudolta ja vieraalta.

Elämä muuttuu koomiseksi, absurdiksi, riipaisevaksi

Ensin pienet asiat ja esineet. Missä? Mitkä?
Tuskaista ja vaikeaa. Ei jaksaisi taas tätä...
Mitä on elämänhallinta?
Kohta jo minuus murtuu, muuttuu persoona.
Murrunko minä?
Kosketus, silittäminen, läheisyys
Kehon muisti jää.Kädenpuristus

Teatteri Jurkka

Kati Outinen: Niin kauas kuin omat siivet kantaa

Ihan fatkulina Emmin edessä

Emmi Jurkan (Erkki Saarela) kädet viuhtovat ilmassa ja kohta Emmin naurunremakka sieppaa mukaansa hersyvään ilonpitoon. Saarelan mimiikka on taitavaa ja mukaansatempaavaa. Se ottaa pauloihinsa ja imee vääjäämättä mukaan teatteridiiva Emmi Jurkan elämäntarinan käännöksiin ja koukeroihin.

Käännöksiä ja koukeroita täynnä on myös vanhenevan Emmin tanssi näyttämöllä. Se on operettimaista ja pieneen huoneteatteriin aivan liian suurieleistä singahtelua näyttämön kulmasta kulmaan.

Emmi Jurkan (1899–1990) tarina on pala Suomen teatterihistoriaa. Teatteri Jurkan lavalle Emmi nousee nyt Erkki Saarelan monologissa Ilta Emmin kanssa, jossa käydään läpi Emmin vaiheet nuoresta näyttelijänalusta aina vanhuuden päiviin Teatteri Jurkan värikkäänä johtajana. Laura Jäntin ohjaama teos käy läpi Emmi Jurkan nuoruuden kiinnitykset ympäri nuoren itsenäisen Suomen teatterilavoja yhdessä miehensä Eino Jurkan ja muiden aikalaisten kanssa.

Jäntin ja Ilpo Tiihosen käsikirjoittama monologi on Emmin oma kertomus elämästään. Näkökulma on koko ajan hänen, puolustukselle ei tänä iltana anneta puheenvuoroa ja monologi pysyy näin alusta loppuun Emmin yksiäänisenä kertomuksena. Tässä onkin Jäntin ja Tiihosen käsikirjoituksen yksi vahvuuksista. Se ei lähde sivupoluille, vaan antaa tilaa Emmin ajatuksille lähipiiristään ja hän saa kertoa elämästä oman versionsa. Eletty elämä tihkuu näyttämölle Emmin kertomuksessa rivien väleistä.

Teatteri Jurkka, Ilta Emmin kanssa. Valokuva: Aino Ojanen.

Käsikirjoitus perustuu vahvasti kirjallisiin elämäkertoihin ja YLE:n televisiodokumentteihin Emmin ja Teatteri Jurkan vaiheista ja näin teos on vahvasti dokumentaarinen pohjavireeltään. Tulkinta tuo näyttämölle myös hänen näkemyksensä kanssakulkijoista; puolisosta ja muista myöhemmistä parisuhteista, omista lapsista, lastenlapsista, mutta ennen kaikkea lapsistaan rakkaimmasta eli teatterista.

Emmi pohtii näyttämöllä elämänsä vaiheita, sen käännekohtia, miesjuttujaan ja suhdetta lapsiinsa. Olinko hyvä äiti, kun jätin lapset Helsingin pommituksiin? Pidinkö heistä riittävästi huolta, kun kaiken puutteen keskellä omistauduin teatterille? Kadunko jotain? Ja tietysti Emmi päätyy siihen, että mitä muutakaan näyttelijä voi kuin tehdä teatteria, vaikka sitten kaiken muun kustannuksella. Hän pohtii myös, voiko vanheneva näyttelijä ikinä lopettaa teatterintekoa. Emmin elämäntarina kertoo, mikä on tämän pohdinnan johtopäätös.

Saarelan mimiikka ja koko näyttämöilmaisu ovat välillä pienieleistä ja heti kohta suurta ja teatraalista. Saarelan Emmi maiskuttelee pikkusikaria, napsauttelee sormiaan, pyörittelee silmiään ja räpsyttelee silmäripsiään. Juuri kuten suomalaisen teatterin suurnainen ja Jurkan teatterisuvun matriarkka aikoinaan tekikin. Välillä Emmi kohkaa takahuoneeseen ja taas pian purjehtii näyttämölle mustan leningin helmat heiluen ja silmät säihkyen, hersyvä nauru alati mukanaan.

Saarelan Emmistä rakentuu vastustamattoman hurmaava henkilökuva. Jotakin vangitsevaa Saarelan tulkinnassa ja ennen kaikkea näyttämöilmaisun fysiikassa on. Se pitää pihdeissään läpi parituntisen esityksen.

Ilta Emmin kanssa on riemukas Erkki Saarelan taidonnäyte. Ansiokas käsikirjoitus yhdistyy Saarelan vangitsevan fyysiseen, ilmeikkääseen ja tarkkaan näyttelijäntyöhön. Ilta on Emmin, Vappukin taitaa välillä jotakin takahuoneessa kolistella – ettei vain näyttämölle pyrkisi? Ei sentään. Tämä ilta on yksin Emmin.

Teatteri Jurkka: Ilta Emmin kanssa
Ensi-ilta 2013

Käsikirjoitus: Laura Jäntti ja Ilpo Tiihonen
Ohjaus: Laura Jäntti
Rooleissa: Erkki Saarela
Muusikko: Eero Ojanen