maanantai 8. helmikuuta 2016

Väkevä Neljäntienristeys kasvaa tarina tarinalta


Kotkan kaupunginteatterin Neljäntienristeys on vahva ja puhutteleva, hieman synkkäkin draama, joka kertoo neljän keskushenkilön kautta tärkeää tarinaa Suomen historiasta. Sitä historiaa, jossa vuosikymmenten saatossa monenlaisten ihmisten – naisten ja miesten – elämä on tullut helpommaksi hengittää.

Snoopi Siren on dramatisoinut ja Miko Jaakkola ohjannut Tommi Kinnusen alkuperäisteoksen rakennetta seuraavan näyttämösovituksen. Marian, Lahjan, Kaarinan ja Onnin tarinat kerrotaan erillisinä, toisiaan seuraavina ja toki toisiinsa limittyvinä, itsenäisinä tarinoina. Ratkaisu on dramaturgisesti siinä mielessä toimiva, että Kinnusen romaania tuntemattomalle esitys säilyttää salaisuutensa kirjan tavoin loppuun asti. Päähenkilöiden tarinat, luonteet ja persoonat rakentuvat pala palalta näyttämölle. Tulkinta mahdollistaa romaanin tavoin näkökulmahenkilön vaihtamisen ja samojen tapahtuminen tarkastelun neljästä eri näkökulmasta. Teoksessa on neljä tietä ja tarinaa, jotka ikään kuin kohtaavat toisensa neljän tien risteyksessä.

Maria, koulutettu kätilö ja itseellinen yksinhuoltaja raivaa tilaa elää omanlaistansa elämää viime vuosisadan alun Kuusamossa. Tahtonainen Maria elää yksin tyttärensä Lahjan kanssa. Lahja saa myös aviottoman lapsen, muttei halua äitinsä tavoin elää yksin vaan nai Onnin. Lestadiolaisyhteisö kuiskii. Lahjan miniä, Kaarina yrittää miehensä Johanneksen ja lastensa kanssa elää samassa talossa, jota Lahja vahtii.
Kotkan kaupunginteatteri, Neljäntienristeys. Valokuva: Juha Lahtinen










Dramatisoinnissa on valittu alkuperäisteoksesta monet draamallisesti kaikkein hurjimmat ja ahdistavimmatkin kohtaukset, kuten alun kuolleen lapsen synnytys ja paloittelu ja vaikkapa väliaikaiskorsussa 1946 tapahtuva Lahjan Onniin kohdistama pahoinpitely. Sirenin dramatisointi ja Jaakkolan ohjaus korostavat Lahjan ja Onnin raastavaa suhdetta ja erityisesti Lahjan persoonan ja luonteen muotoutumista. Toisaalta tulkinta jättää tarkoituksellisesti alkuperäisteoksen Onnin tarinasta kokonaan pois onnen hetkiä, kuten kohtaamisen vaikkapa puolalaisen kapakkamuusiko Czezlawin kanssa tai oululaisen nauravasilmäisen kanssa kesämökkiä rakentaessa vietetyt kauniit hetket. Kaikki tämä saa aikaan sen, että tulkinnassa korostuu nyt synkkyys. En muista romaanin lukukokemuksen olleen näin synkkä ja musta.

Ohjaaja Miko Jaakkola on tehnyt myös esityksen videosuunnittelun. Esityksen taustalla, näyttämön kohtauksia tukee rauhallinen, tunnelmia rakentava videomateriaali. Philip Glassin, Arvo Pärtin, Zbigniew Preisnerin ja Snoopi Sirenin musiikki sopii hyvin näytelmän tunnelmaan, varsinkin Arvo Pärtin jousivoittoinen musiikkimaailma tuntuu osuvalta Neljäntienristeykseen.

Ohjaaja käyttää näytelmän osoitteistoa ja kadunnimistöä myös videomateriaalissa ja näin monet kohtauksista saavat ikään kuin otsikon – tunnetilaosoitteen, kuten ohjaaja ja näyttelijä Jarkko Sarjanen käsiohjelmassa toteavat. Varsinkin näytelmän toisen puoliajan alkupuolella ratkaisu tuntuu kuitenkin hieman raskaalta, kohtaukset vaihtuvat niin tiuhaan, että se tuo toteutukseen hetkeksi aikaan turhankin huohottavan tunnelman.

Neljäntienristeyksen näyttelijäntyö on kauttaaltaan vahvaa. Miia Maaranen onnistuu rakentamaan Lahjan rooliin hienoa herkkyyttä. Lahjan kovan, katkeroituneen ja pettyneen pinnan alta Maaranen onnistuu herkästi tuomaan esiin roolin muitakin puolia – menettämisen pelkoa, yksinäisyyttä ja rakkautta. Maaranen rakentaa roolinsa intensiivisen koskettavaksi henkilökuvaksi.

Osku Haaviston Onni on näytelmän alusta loppuun vereslihainen, rikki, ja tuskainen. Haavisto tulkitsee hienosti Onnin syvän toivottomuuden ja hahmon järkyttävyyden ja pystyy taitavan hienovireisesti tuomaan roolihahmoonsa syyllisyyden syvänteet ja kärsimyksen, jota on rankkaakin katsella. Maarasen ja Haaviston Lahja ja Onni ovat monitahoisessa häpeässään ja nöyryytyksessään koskettavaa katseltavaa ja kuultavaa.

                               Kotkan kaupunginteatteri, Neljäntienristeys. Valokuva: Juha Lahtinen

Anne Niilolan tulkinta Mariasta on ilmeikäs ja sävykäs. Niilola onnistuu tuomaan roolihahmoonsa Marian lujuutta ja sitkeyttä eriomaisen hyvin. Mirka Mylläri on Kaarinan roolissa vakuuttava lapsiaan puolustavana ja toisaalta anoppiaan ymmärtävänäkin miniänä.

Näytelmän sivuhenkilöt elävät Kotkan kaupunginteatterin tulkinnassa hienosti. Erityisti Sokea-Helena (Henni Kiri) ja Kaarinan mies, Onnin ja Lahjan poika Johannes (Mikkomarkus Ahtiainen) tuovat esitykseen hahmojensa kautta tietynlaista jäntevyyttä ja rakentavat hienosti kokonaisuutta. Kiri näyttelee nuorta Helenaa koskettavasti ja Ahtiainen tuo Johanneksen rooliin näytelmän tarvitsemaa lämpöä.

Kotkan kaupunginteatterin työryhmä on onnistunut vaativassa tehtävässä sovittaa Kinnusen romaanista toimiva, vahva näyttämöteos, joka säilyttää yllätyksensä loppumetreille asti. Monella katsojalla on varmasti sulateltavaa esityksen jälkeen. Se onkin merkki onnistuneesta ja puhuttelevasta esityksestä.



Kotkan kaupunginteatteri, Neljäntienristeys. 
Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 6.2.2016. 

Dramatisointi: Snoopi Siren
Ohjaus: Miko Jaakkola (vier.)
Lavastus: Lucie Kuropatová
Pukusuunnittelu: Anne Hannula
Valosuunnittelu: Mikko Laaksonen
Äänisuunnittelu: Kaj Günther
Videosuunnittelu: Miko Jaakkola (vier.)

Rooleissa: Anne Niilola, Miia Maaranen, Mirka Mylläri, Osku Haavisto, Mikkomarkus Ahtiainen, Lise Holmberg, Jarkko Sarjanen, Kari Kukkonen, Antti Leskinen, Teemu Koskinen, Jenni Rautiainen, Henni Kiri, Nea Laakkonen, Meeri Länsmans. Videossa Miisa Laitinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti