Mainosmies risteilyllä Jaxuhallina

Mainosmies saa töistään ja kaupallisesta mainosmaailmasta tarpeekseen, ottaa loparit ja alkaa matkan löytääkseen oman itsensä. Pian mies löytää itsensä fyysisesti ruotsinlaivalta Jaxuhallin vaativasta tehtävästä. Kyseessä on maskottihylje, joka jakaa halauksia ja onnellisuutta laivavieraille, niin lapsille kuin aikuisille. Henkisesti päähenkilön minuus on kyllä hukassa vielä pitkään, eikä sen löytäminen osoittaudu kovinkaan helpoksi tehtäväksi. Laivalla on toki monia muitakin itseään ja elämän tarkoitusta etsiviä.

Hylje on viime vuonna perustetun OMS-teatterin kunnianhimoinen musikaalihanke. Teosta esitetään Brunossa, Pasilan vanhassa konepajahallissa. Lavalla nähdään 23 näyttelijää ja tanssijaa sekä 12-henkinen orkesteri. Näyttävä tila luo teokselle upeat puitteet, toki myös haasteita. Tila on arkkitehtonisesti kaikessa rosoisuudessaan ja sitä jäsentävine pilareineen hyvin vaikuttava ja myös akustiikaltaan yllättävän hyvä. Paikoitellen laulujen sanojen kohdalla kuulemisessa on vielä toivomisen varaan. Orkesterin soinnin volyymi nielaisee joissakin kohdin sanojen kuuluvuutta. Julius Kekonin ja Kirsti Larjan lavastus hyödyntää tilan korkeutta ja laajaa näyttämöä. Näyttämöllä on muun muassa kolme trukkia, joita hyödynnetään mainiosti ja monipuolisesti osana näyttämökuvaa. Näyttämökuvassa on myös runollisen herkkiä hetkiä, kuten lopun kaunis kohtaus, missä toivoa symboloivat ilmapallot. Timo Hiekkasen valosuunnittelu täydentää kohtausta upeasti.

OMS-teatteri, Hylje - musta musikaalikomedia. Valokuva: Aleksi Rinta-Kauppila.

Hylkeen ohjannut Meiju Lampinen on pitänyt suurehkon tekijäryhmänsä taitavasti näpeissään. Käsikirjoituksesta vastaavat Erik Mashkilleyson ja Harri Sarsa. Tulkinta on musiikillisesti vahva ja monin paikoin hauska, mutta ei pelkää tummempia sävyjäkään. Siitä Hylje-musikaalin alaotsikko: musta musikaalikomedia. Temaattiseen keskiöön nousevat itsensä etsiminen niin yksilönä, parisuhteessa kuin yhteisöissäkin.

Mainosmiehen oli helppoa luoda ”aitoja asioita” toimistossa muiden hipstereiden kanssa, mutta omien tunteiden, tarpeiden ja halujen tunnistaminen sekä tunnustaminen ovatkin sitten paljon haastavampia tehtäviä. Hylje löytää oivaltavia kontrasteja ruotsinlaivan ja risteilymaailman näennäisen kepeyden ja tyhjänpäiväisyyden sekä laivahyttien sisällä tapahtuvan, joskus raskaan, vaikean ja riitaisankin elämän väliltä.

Tuomas Mäen ja Marjo Riihimäen johdolla syntynyt musiikki soi Brunossa vahvasti. Toisen puoliajan avaava Tukholma on paratiisi nasta on lempeässä Ruotsi-ironiassaan mainio ja reipas kuten kuuluukin. Pukusuunnittelun tehneet Eila Lahdenperä, Riina Nieminen ja Mia Turu ovat onnistuneet löytämään kohtauksen puvustukseen myös hykerryttäviä, keltaisen ja sinisen pastellisävyisiä asusteita. Polkupyörät tuovat kohtaukseen mukavasti menoa ja meininkiä.

Miia Purasen johdolla laadittu koreografia on toimiva, vaikkei kovin yllätyksellinen. Se on hienoimmillaan teoksen kuvatessa ruotsinlaivan hyteissä parisuhteiden pimeämpiä puolia. Tila on asettanut myös koreografialle haasteensa. Kun sekä näyttämö että katsomo ovat leveitä, johtaa se välillä rivitanssimaiseen vaikutelmaan. Tässä onneksi ensemblen koko, yhteensä 23 näyttelijää ja tanssijaa, auttaa tietysti täyttämään tilaa leveyssuunnassa. Nyt erilaisia rivejä, jonoja ja letkoja oli riittämiin.

Pääosien esittäjät suoriutuvat tehtävästään hienosti. Laulutaidoissa on eroja, mutta kaikki onnistuvat ihailtavasti myös improvisoiduista musiikkinumeroista. OMS-teatterin Hylje on toimiva ja onnistunut musikaali. Esityspaikan ja teoksen tunnelma sekä nuorten tekijöiden energinen tulkinta vievät katsojan mukanaan. Toivottavasti teos löytää katsojansa ja Bruno näkee tilana vielä muitakin esityksiä.

Näin esityksen ennakkonäytöksessä.



OMS-teatteri: Hylje – musta musikaalikomedia
Ensi-ilta 13.10.2016. Esityksiä 28.10.2016 saakka

Ohjaus: Meiju Lampinen
Teksti: Erik Mashkilleyson, Harri Sarsa
Lavastus: Julius Kekoni, Kirsti Larja
Musiikki: Tuomas Mäki, Marjo Riihimäki
Koreografia: Miia Puranen
Puvustus: Eila Lahdenperä, Riina Nieminen, Mia Turu
Äänisuunnittelu: Kristian Penttinen
Valosuunnittelu: Timo Hiekkanen
Dramaturgi: Veera Tyhtilä

Rooleissa: Juha-Matti Kahilakoski, Kaarlo Laite, Myy Lohi, Erik Mashkilleyson, Sanna-Mari Metsi, Hanne-Maaria Nykänen, Sandy Stolpe Ensemble: Marleena Ahonen, Antti Heikkilä, Annastiina Kangas, Julius Kekoni, Mika Kuokkanen, Kirsti Larja, Harri Liimatainen, Pihla Melander, Jenni Mäkelä, Anne Nieminen, Anna Nuuros, Miia Puranen, Aleksi Rinta-Kauppila, Ville Saukko, Krista Sormunen, Nora Wind

Tuotantoeläinten haikailu selkeämmästä huomisesta

Ajat ovat ankeat ja epävarmat. Epämääräisetkin. Siihen ovat havahtuneet jo maatilan possu, lammas, kana, poni ja kissakin. He haikailevat selkeitä vastauksia, suuria kertomuksia ja uljasta historiaa. Jotakin, mikä selittäisi kaiken tämän jatkuvan ja hämmentävän epävarmuuden.

Ryhmäteatterin Farmi – Orwellin eläinidylli -näytelmän on ohjannut Linda Wallgren ja dramatisoinut Sinna Virtanen. He kirjoittavat käsiohjelmatekstissä ”epämääräisestä vaivaantuneisuuden ja hämmennyksen tilasta”. Sitä onkin aistittavissa ympäröivässä yhteiskunnassamme monin eri tavoin ja monissa eri paikoissa.

Farmin on käsikirjoittanut työryhmä Sinna Virtanen, Linda Wallgren, Juha Hurme ja Henriikka Tavi. Ja aikamoisen faabelin he ovatkin Helsinginkadun näyttämölle tuoneet. Teos pohjaa väljästi George Orwellin romaaniin Eläinten vallankumous, joka aikoinaan satiirin keinoin kritisoi stalinistista neuvostoyhteiskuntaa.

Näyttämöllä vallankumouksesta on vierähtänyt jo aikaa ja sen tehneet sankarit ovat enää potretteina seinillä. Joka aamu farmin eläimet heräävät samanlaisten rutiinien saattelemina. Keitetään teetä, pyöräytetään terveellinen smoothie, luetaan päivän lehti. Rutiinit toistuvat turvallisesti päivästä toiseen. Kaikki haluavat, aina uudestaan ja uudestaan, kuulla suurta tarinaa ja niinpä maatilaa johtava possu (Tiina Weckström) lukee muille tilan eläimille Orwellin Eläinten vallankumousta. Kaikilla eläimillä on oma tapansa suhtautua sekä tarinaan että maailmaan, kuten myös omat luonteenpiirteensä.

Ryhmäteatteri, Farmi –Orwellin eläinidylli. Valokuva: Ilkka Saastamoinen.

Joanna Haartin kana on hykerrettävän kanamaisesti toteutettu, neuroottinenkin hahmo. Samuli Niittymäen musta kissa toistaa maatilan eläinten seitsemää käskyjä kuin mantraa, mutta jo kohta puhe muuttuu yrityskonsulttien höpö-höpöksi. Poni (Milla-Mari Pylkkänen) elää omissa maailmoissaan, eikä oikeastaan halua todellisuutta kohdatakaan. Joel Mäkisen lammas noudattaa yhteisiä toiveita ja käskyjä, ei nouse totuttaja kaavoja vastaan. On lammasmainen ja konservatiivinen.

Kaisu Koposen lavastus ja Ville Mäkelän valo- ja videosuunnittelu tuovat osaltaan näyttämölle teoksen hassua ja leikillistä sadunomaisuutta. Tuomas Skopa on säveltänyt hypnoottisen musiikin, joka tukee tulkinnan ajatusta kaiken jatkuvasta toistumisesta.

Ryhmäteatterin tulkinnassa on jotakin vastaansanomattoman kaunista unenomaisuutta, ihastuttavan absurdikin se paikoin on. Silti tuntuu, että kaikki näyttämöllä nähtävä ja kuultava on täyttä totta ja ajassamme kiinni. Kaikki haluaisivat kuulla tarinaa paremmasta tulevasta. Tarinoita ja historiaa nyky-yhteiskunnassa meille syöttää jo jokainen yrityskin, jopa yksittäisillä brändeillä ja tavaroilla on uljaat historiansa. Elämme aikamoisessa kulutuskapitalismin tarinatyranniassa.

Yksi tulkinnan hienouksia on, että katsoja voi tulkita teosta monesta näkökulmasta. Itselleni se toi vahvasti mieleen työyhteisöt. Sen miten toistellaan epätoivoisesti kirjoitettuja sääntöjä, miten sahataan oksaa kollegan alta, puukotetaan selkään, hamutaan valtaa ja kaivataan selkeyttä muutoksen ja epävarmuuden tilalle. Pelätään suurta tuntematonta ja sitä, mitä epävarma huominen voisi aiheuttaa. Halutaan nostaa kissat pöydille ja peräänkuulutetaan hyvää johtajuutta ja kaiken avoimuutta, mutta itse ei olla valmiita toimimaan minkään eteen yhtään mitenkään.

Olisiko kuitenkin uskallettava rohkeasti kohti sitä suurta tuntematonta?


Ryhmäteatteri, Farmi – Orwellin eläinidylli
Ensi-ilta Helsinginkadun näyttämöllä 6.10.2016. Esityksiä 17.12.2016 asti.

Käsikirjoitus: Juha Hurme, Henriikka Tavi, Sinna Virtanen ja Linda Wallgren
Dramaturgia: Sinna Virtanen
Ohjaus: Linda Wallgren

Rooleissa: Joanna Haartti, Joel Mäkinen, Samuli Niittymäki, Milla-Mari Pylkkänen ja Tiina Weckström Sävellys: Tuomas Skopa
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Lavastus: Kaisu Koponen
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Maskeeraus: Riikka Virtanen

Oppituntien lyhyt riemu ja loputon tuska

Mitä tapahtuu kun saman kylän koululaiset huomaavat ajautuvansa toisiaan vastaan? Meidän luokka on syvän inhimillinen kertomus kymmenestä pienen puolalaisen kylän koululuokan oppilaasta. Tarina lähtee liikkeelle vuodesta 1935. Luokan oppilaista puolet on juutalaisia, joita sodan puhjettua odottaa toinen toistaan karmeampi kohtalo. Ne, jotka välttyvät ajautumasta äärimmäisiin tekoihin huomaavat olevansa kaiken edessä täysin voimattomia. Väkivallan tekojen leima seuraa tekijöitään läpi elämän eivätkä tapahtumat kylässä sotavuosina jätä lopulta ketään muutakaan rauhaan.

Satu Rasilan Espoon kaupunginteatteriin ohjaamassa väkevässä ja onnistuneen tiheätunnelmaisessa tulkinnassa päähenkilöiden elämäntarinat kasvavat pala palalta. Hahmot ovat hyvin aidonoloisia kaikkine vaikeuksineen, joita sota ja osalle heistä holokaustista selviytyminen tuovat eteen.

Teos piirtää näyttämölle koskettavia, jopa riipaisevia elämäntarinoita ja pakottaa katsojansa pohtimaan, miten itse toimisi vastaavissa tilanteissa. Meidän luokka on hyvin ajankohtainen nostaessaan katsojan pohdittavaksi sen, miten suhtautua ja toimia tilanteessa, jossa ajaudutaan äärimmäisyyksiin ja lopulta väkivaltaan. Se on kipeä muistutus siitä, miten nopeasti yhteiskunta voi ajautua tilanteeseen, jossa yhtäkkiä väkivalta nostaa päätään.

Tarina kuvaa alussa pienten koululaisten toiveita, unelmia ja kasvua nuoriksi aikuisiksi. Tulee sota, Neuvostoliiton ja Saksan miehitykset. Ensimmäinen puoliaika keskittyy käsittelemään neuvosto- ja saksalaismiehityksen aikaa ja sen seurauksia nuorten näkökulmasta. Neuvostomiehityksen aikana ihmisiä vainotaan, pahoinpidellään ja heitä katoaa. Saksalaisten miehitettyä itä-puolalaisen kylän, nuoria juutalaisia perheineen aletaan vainota, natsien myötäilijät samalta luokalta ovat äkkiä heidän vainoajia. Jokainen joutuu pakosta valitsemaan puolensa tavalla tai toisella.

Espoon kaupunginteatteri, Meidän luokka. Valokuva: Yehia Eweis.

Toinen puoliaika käsittelee enemmän jäljelle jääneiden henkilöiden selviytymistä ja elämän vaiheita. Yhdenkään luokan oppilaan elämä ei näyttäydy ruusuisena, vaan on täynnä vaikeita muistoja ja elämän eteen tuomia hankaluuksia. Meidän luokka tuo näyttämölle hienoja henkilökuvia. Joku selviää läpi harmaan kiven kun taas toinen on opportunistinen takinkääntäjä. Myös holokaustissa kuolleet luokkakaverit elävät muiden muistoissa vaikuttaen sodan läpi selvinneiden elämään kuka mitenkin.

Yksi Tadeusz Słobodzianek kirjoittaman Meidän luokka -näytelmän vahvuuksista on, että se nostaa henkilöiden ristiriitaisetkin luonteenpiirteet ja toiminnan katsojan tarkasteltaviksi ja arvioitaviksi kiihkottomasti. Se ei alleviivaa. Suhtautuminen näytelmän henkilöiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin jää jokaisen katsojan pohdittavaksi. Teos ikään kuin toteaa, mitä tapahtui, miten kaikkeen ajauduttiin ja mitä siitä lopulta seurasi. Väkivaltaan syyllistyneiden on toki kannettava tekojensa raskaat seuraukset.

Markus Tsokkisen lavastus on varsin pelkistetty. Kaksi liikkuvaa puulavaa, kivikko ja näyttämötilaa reunustavat puiset seinät tallin ylisineen ovat toimivia. Ensimmäisen puoliajan traagisissa tapahtumissa lavastus luo omalta osaltaan – savuineen ja sumuineen – vaikuttavaa ja yhtä aikaa karmivaa tunnelmaa näyttämön tapahtumille. Kalle Ropposen valosuunnittelu varjoineen täydentää näyttämökuvan. Teoksen äänisuunnittelusta ja musiikista vastaa Kristian Ekholm. Musiikki ja äänimaailma kuulostavat lasten lauluissa riemukkailta, mutta äkkiä jo hyvin uhkaavilta, kun näyttämön tilanteetkin sitä ovat.

Espoon kaupunginteatteri, Meidän luokka. Valokuva: Yehia Eweis.

Näyttelijäryhmän työ on intensiivistä. On ilo seurata ensemblen työtä, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen, toisiaan tukien ja kuunnellen. Erinomaisen näyttelijäntyön kautta Meidän luokkaan syntyy sen tarvitsema vahva ja yhtä aikaa herkkä tunnelma, joka pysäyttää katsojan kuulemaan ja katsomaan upeaa teosta ja sen sanomaa.

Ensimmäisellä puoliajalla Markus Riuttu tulkitsee Jakub Kacin -hahmon samaan aikaan sekä herkästi että sopivan uhmakkaasti. Wanda Dubielin vahvan eloisa Dora tekee vaikutuksen kaikessa kärsimyksessään. Seela Sellan kyky tulkita roolihenkilönsä ajatuksia ja toimintaa vähäeleisesti – mutta niin, että ajatus on selkeä – on ihailtavaa.

Meidän luokka pysäyttää katsojan pohtimaan, miten on mahdollista, että tuo kaikki käsittämätön tapahtui. Se myös muistuttaa meitä vastuustamme muistaa ja haastaa ymmärtämään kaiken mitä tapahtui, jotta emme anna sen tapahtua enää koskaan.


Tadeusz Słobodzianek, Meidän luokka
Ensi-ilta Espoon kaupunginteatterissa 21.9.2016.


Teksti Tadeusz Słobodzianek
Suomennos Tapani Kärkkäinen
Ohjaus Satu Rasila
Lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu Kristian Ekholm
Maskeeraus Kaarina Kokkonen

Rooleissa Wanda Dubiel, Raimo Grönberg, Susanna Haavisto, Samuel Karlsson, Seppo Maijala, Matti Onnismaa, Jukka Rasila, Markus Riuttu, Seela Sella ja Timo Torikka