Vähän annettiin, mutta niin paljon vaadittiin

Suomen historian käänteitä käsiteltäessä naisnäkökulma ei ole kovin yleinen. Arjessa voi ollakin, ei kuitenkaan yleensä taiteessa. Lahden Kaupunginteatterin Väinö Linnan romaanitrilogiaan pohjaava Täällä Pohjantähden alla -teoksen toisessa osassa ääneen pääsevät teoksen juurevat naiset.

Ei teoksen näkökulma pelkästään naisten ole, mutta kääntää sitä tuoreella tavalla naisnäkökulman suuntaan. Näyttämösovituksessa niin Koskelan Elinan (Liisa Loponen), vanhan Alman (Lumikki Väinämö) kuin Ellen Salpakarinkin (Laura Huhtamaa) ääni ja elämänasenne kuuluvat nyt vahvasti.

Täällä Pohjantähden alla –teoksen toinen osa, alaotsikoltaan Mäensyrjänkansan kärsimystie on jopa ensimmäistä osaa, Kuu on torpparin aurinko sisäistetympi sovitus. Teoksen II osassa seurataan pentinkulmalaisten elämää vuodesta 1918 aina vuoteen 1951. Kuten I osankin, on teoksen näyttämölle dramatisoinut Ari-Pekka Lahti ja sen on ohjannut Juha Malmivaara. Oivaltava koreografia on Panu Varstalan.

Tulkinnan aluksi nähdään vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyjä. Plutoonan päällikkö Akseli Koskela (Tapani Kalliomäki) vie vetäytyvät punaiset joukkonsa kotikylänsä kautta kohti Lahtea ja Viipuria. Veljet Aku (Paavo Kääriäinen) ja Aleksi (Jari-Pekka Rautiainen) jäävät kotiin kohtalokkain seurauksin. Mikko Pörhölän tulkitseman Halmeen puhe teloituskomppanian edessä on koskettava ja ajatuksia herättävän pasifistinen.



Lahden Kaupunginteatteri, Täällä Pohjantähden alla, II osa. Valokuva: Robert Seger.



Akselin Hennalan punavankileirin kautta kulkevasta kärsimystiestä muodostuu hänen ja hänen perheensä loppuelämää vahvasti leimaava kokemus. Akseli ja Elina haluaisivat elää pientä elämäänsä ja rakentaa tulevaisuutta ja parempaa huomista lapsilleen. Paljon he eivät saa, sitäkin enemmästä joutuvat luopumaan, kun se heiltä viedään. Ari-Pekka Lahden II osan dramatisointi jättää näyttämölle kaiken keskeisen ja Malmivaaran ohjaus liikuttaa tapahtumia eteenpäin rivakalla ja onnistuneella rytmillä.  

Näytelmän tematiikka nostaa esiin sisällissodan ja sen vaikutusten lisäksi 1920- ja 1930-lukujen työläis- ja maataseutuköyhälistön sekä toisaalta porvariston ja talollisten väliset jännitteet monesta näkökulmasta. Torpparikysymys hiertää ja lopulta ratkeaa, sodanaikainen punaisten ja valkoisten terrori jättää syvät jäljet Pentinkulman väkeen. Jakolinjat eri yhteiskuntaluokkien välillä ovat edelleen syvät.

Teos käsittelee ajankuvaa ja sen problematiikkaa myös heijastamalla suuria kansallisia kipupisteitä kuten Lapuan liikettä ja sen toimeenpanemia muilutuksia sekä Mäntsälän kapinaa. Lopulta talvi- ja jatkosota kaikessa karmeudessaan muuttavat kaikkien elämää Pentinkulmallakin.

Panu Varstalan koreografia on vahvan ilmaisuvoimainen. Se ilmentää henkilöiden tunnemaailmaa ja olotiloja vahvalla liikekielellä ja estetiikalla. Kohtauksessa, jossa Akseli kohtaa suruviestiä tuovan kirkkoherra Salpakarin (Teemu Palosaari), on katsojilla kyynel silmäkulmassa jo ennen kuin sanaakaan on lausuttu. 

Varstalan koreografia on paikoin herkkä, välistä taas hurja ja tulinen. Liikemaisema elää näyttämötapahtuminen mukana. Se ei pelkästään tue kohtauksia, vaan tuo niihin vahvan oman näkemyksen ja ajatuksen. Varstalan koreografia on yksi monista Lahden Kaupunginteatterin syksyn suursatsauksen ehdottomia vahvuuksia sen molemmissa osissa ja on osaltaan luomassa omaleimaista tulkintaa.

Liisa Loposen vahva tulkinta Elinan roolissa pääsee II osassa paremmin oikeuksiinsa. Loposen Elina elää vahvasti niin Akun ja Aleksin teloitukset, oman miehensä vankileiriajan kuin Koskelan tilan arjen ja lasten kasvatuksen. Loponen saa ilmaisuunsa näyttämöllä tiivistä voimaa ja läsnäoloa. Laura Huhtamaan Ellen Salpakari rakentuu juuri koreografian kautta erinomaisesti vähitellen ajatuksissaan yhä radikaalimmaksi muuttuvaksi pruustinnaksi. Huhtamaa löytää näyttelijäntyöhönsä roolihahmoonsa sopivan voimakkaan ja hänen ajatusmaailmaansa alleviivaan tason. Hän saa roolihahmon ajatuksen hurjine mielipiteineen näkymään katsomoon asti.

Tapani Kalliomäki Akselina ja Jarkko Lahti sekä Ilmari Salpakarina että punapäällikkö Hellberginä tekevät I osan tapaan vahvat ja fyysisesti ilmeikkäät roolisuoritukset. Samoin Ritva Sorvali muutamassa sivuroolissa, muun muassa Elias Kankaanpäänä, tekee riemukkaan meheviä tulkintoja.

Yhdessä tai erikseen. Lahden Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -teoksen osat ovat itsenäisiä ja kestävät varmasti katsomiskokemuksen molemmat erillisinä näytelminäkin, mutta koskettava katsomiskokemus täydentyy osiensa summana.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, II osa Mäensyrjän kansan kärsimystie
Ensi-ilta Lahden Kaupunginteatterin Suurella Näyttämöllä 15.11.2017

SOVITUS Ari-Pekka Lahti
OHJAUS Juha Malmivaara
KOREOGRAFIA Panu Varstala
LAVASTUS Minna Välimäki
PUKUSUUNNITTELU Pirjo Liiri-Majava
VALOSUUNNITTELU Kari Laukkanen
ÄÄNISUUNNITTELU Kai Poutanen
MUSIIKKI Hannu Kella

ROOLEISSA Lahden kaupunginteatterin näyttelijäkunta: Hiski Grönstrand, Jori Halttunen, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Maiju Saarinen, Ritva Sorvali, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarkko Lahti (vier.)

MUUSIKKO Hannu Kella