Mitä kertovat suomalaisten kotien valokuva-albumit? Mitä kertovat niissä olevat valokuvat ylioppilasjuhlista, museovierailuista, hautajaisista tai 50-vuotispäivistä ruusupuskien vierellä? Entä mitä rajautuu kuvien ulkopuolelle? Mitä tarinoita on valokuvien takana?
Marraskuu on uuden kotimaisen draaman kuukausi. Heti 1. marraskuuta sai Lahdessa kantaesityksensä Taija Helmisen käsikirjoittama ja Kaisa-Liisa Logrénin ohjaama Merkkipäivä. Se on Teatteri 2.0:n käynnistämän Uuden näytelmän ohjelman pilottituotanto ja tuotettu yhdessä Lahden Kaupunginteatterin kanssa.
Näytelmä kertoo tarinan sodanjälkeisestä sukupolvesta ja sen vahvasta uskosta tulevaisuuteen ja hyvinvointi-Suomeen. Koulutus ja työ ovat elämää viitoittavia ja koossapitäviä voimia. Helmisen kielellisesti rikas, vahvaan dialogiin pohjaava käsikirjoitus kertoo Topin (Aleksi Lavaste) ja hänen perheensä vaiheista. Isä (Taisto Reimaluoto) ja äiti (Petriikka Pohjanheimo) tutustuvat rakennemuutosta läpikäyvässä Suomessa ja perustavat perheen, heille tuon kaikkein tärkeimmän.
Teksti kuvaa perheen vaiheita ja myös kaikkea sitä, mitä kätkeytyy juhlan hetkien ja kaiken auvon taakse; elämän vaikeita hetkiä, parisuhteen kipupisteitä ja sairautta. Näin se tuo katsojalle mieleen nykypäivän sosiaalisen median, kuten vaikkapa Facebookin tai Instagramin. Valokuvissa ei kuvata riitoja, pahaa oloa tai ahdistusta, oli kyseessä perinteinen perhealbumi tai nykypäivän naamakirja. Paljon elämää rajautuu kuvan ulkopuolelle.
 |
| Teatteri 2.0 ja Lahden Kaupunginteatteri - Merkkipäivä. Valokuva: Tiina Hauta-aho. |
Teos perustuu Taisto Reimaluodon haastatteluihin ja sen omakohtaisuus heijastuu katsomoon väkevänä. Teoksen ehdoton vahvuus nousee siitä, että se kuvaa tavallisia ihmisiä ja heidän valokuvan ulkopuolelle rajautuvaa elämään. Elämää, joka on tavallisen, pienen ihmisen elämää. Samalla se on vahvan poliittinen kuvaus hyvinvoinnin rakentamisesta ja lopulta sen purkamisesta.
Tämä kaiken se tekee mainion huumorin sävyttämänä. Tämä tuo näytelmään aitoutta ja tekee siitä katsojalleen samaistuttavan. Näyttämön tapahtumissa on paljon tunnistettavaa.
Aleksi Lavasteen Topi yrittää ymmärtää vanhempiensa ratkaisuja ja niiden taustalla olevia vaikuttimia myös vanhempien erilaisten taustojen ja yhteiskuntaluokkien kautta. Petriikka Pohjanheimon herkästi tulkitsema äiti on hyvin uskovainen, helsinkiläinen sairaanhoitaja. Isä taas työssä raatava panostaja-kivityömies, joka uskoo kansan syvien rivien voimaan.
Tiina Hauta-ahon toimivan yksinkertainen lavastus perustuu pitkälti Taisto Reimaluodon perhealbumin kuviin. Reimaluodon näyttelijäntyö on monipuolista ja vahvasti läsnä olevaa. Hänen onnistuu välittää näyttämöllä niin ilon kuin tuskan hetket herkästi ja vivahteikkaasti.
Merkkipäivä on hieno teos juuri näin itsenäisyyden juhlavuonna sillä se kertoo tavallista suomalaisista. Se on myös vahva osoitus siitä, miten yksityinen on yleistä ja voi löytää kosketuspintaa monissa katsojissa.
Taija Helminen – Merkkipäivä
KANTAESITYS 1.11.2017 Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä
OHJAUS Kaisa-Liisa Logrén
ROOLEISSA Aleksi Lavaste, Petriikka Pohjanheimo ja Taisto Reimaluoto
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho
ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo
VALOSUUNNITTELU Jouni Nykopp
KOREOGRAFIA Anna Maria Häkkinen
VALOKUVAT Jonni Pantzar
TUOTANTO Lahden kaupunginteatteri ja Teatteri 2.0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti