keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tulisielu radikaali


Kansallisteatterin Canth — Kertomus uuden ajan ihmisistä nostaa esiin tuoreen aikalaiskuvan Minna Canthista. Ajan saatossa kehittynyt ja kelottunut henkilökuva tunnetusta kirjailijasta lentää voimalla romukoppaan. Vaikka näytelmä ei ensisijaisesti olekaan elämäkerrallinen, vaan lähestyy Canthin elämää pitkälti hänen teostensa ja niiden tematiikan kautta, avautuu kirjailijan henkilökuva katsojalle nyt tuoreena ja raikkaana.

Seppo Parkkisen käsikirjoitus nostaa pintaan uusia näkökulmia tuotteliaan kirjailijan elämästä, unohtamatta Canthin menestystä liikenaisena ja sitkeyttä seitsemän lapsen yksinhuoltajana. Näytelmä avaa kirjailijan elämän polkuja monelta suunnalta ja usean aikalaisen näkökulmasta.

Canth ymmärsi jo itse olevansa uuden ajan kynnyksellä. Hän oli lipunkantaja ja aikansa radikaali naisasia- ja työväenliikkeen alkuvaiheissa. Hänen näytelmänsä syntyivät realismin ja naturalismin tehdessä tuloaan sekä kirjallisuuteen että ajan näytelmäteksteihin. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta taistelleen Canthin pohdinnat naisen asemasta, tasa-arvosta, kristitillisyydestä tai eutanasiasta ovat monilta osin yhtä ajankohtaisia nyt kuin tuolloin. On jopa hätkähdyttävää, miten ajankohtaisia ja yhä edelleen tärkeitä hänen 1800-luvun lopulla esiin nostamansa ajatukset ovat.

Käsikirjoitus tuo esiin Canthin yhteiskunnallisena vaikuttajana hänen näytelmiensä kautta. Ne ovat sekä vahvasti yhteiskunnallisia että syvästi psykologisia tutkielmia 1800-luvun naisten elämästä ja asemasta. Teos tekee näkyväksi Canthin sitkeän uurastuksen aikansa vaikuttajana ja näytelmäkirjailijana. Hän halusi olla mukana rakentamassa uutta aikaa ja olla yksi uuden, ensiaskeleitaan ottavan suomenkielisen teatterin pioneereista.

Kansallisteatterin tulkinta on rakenteeltaan kollaasimainen kudelma. Näyttämöllä nähdään usein simultaanisesti useampia tapahtumia ja teoksessa on rakenteellisesti hyödynnetty erityylisiä elementtejä. Canthin elämää nähdään välillä takaumina ja hänen keskeisistä näytelmistä nähdään lavalla katkelmia. Näyttämöllä päähenkilö kirjoittaa kiivaasti uutta näytelmätekstiään ja samaan aikaan näyttämöllä jo nähdään teoksesta katkelma.

Kansallisteatteri, Canth. Valokuva: Stefan Bremer.


Teoksessa on runsaasti elementtejä. Ensimmäisen puoliajan intensititeetti säilyy hyvin, ja Canthin elämä ja näytelmät rytmittyvät jouhevasti. Toinen puoliaika olisi kaivannut dramaturgista jäntevöittämistä ja tiivistämistä. Pietarissa tapahtuva Tsehovin Lokin loppukohtaus jää jo irralliseksi muusta tekstistä, vaikka tuokin esiin taiteilijoiden kohtaloa ja osaa yhteiskunnassa.

Kaisa Korhosen ohjaus yhdistelee taitavasti faktaa ja fiktiota. Canthin elämän ja suomenkielisen teatterin historiaa valotetaan useammasta suunnasta. Canth on myös sukellus Suomalaisen Teatterin — Kansallisteatterin edeltäjän — kiihkeisiin vaiheisiin 1800-luvun lopulla, joten teos kertoo myös Suomen teatterihistoriaa. Näytelmä esittelee aikaukauden teatterilaisten ajatuksia, tekemisiä ja ristiriitoja. Se pohtii teatteria johtaneiden Kaarlo (Jukka Puotila) ja Emilie Bergbomin toimintaa teatterin johdossa ja tuo näyttämölle niin aikansa näyttelijätähden Iida Ahlbergin (Kristiina Halttu) kuin traagisen kohtalon kokeneen näyttelijä, ohjaaja Niilo Salan (Jussi Lehtonen). Näkökulma Kaarlo Bergbomin ja Niilo Salan oletettuun suhteeseen on mielenkiintoinen.

Cécile Orblin tekee vakuuttavan nimiroolin. Hän onnistuu löytämään Minnan Canthin hahmoon sekä vahvuutta että herkyyttä. Hän rakentaa näyttämölle vahvan roolihenkilön, ja hänen näyttelijäntyössään on tyynettä ja selkeyttä, mutta yhtä lailla hän onnistuu löytämään Canthista myös palavasilmäisen radikaalin. Orblinin tulkinnasta välittyy, että hän on tehnyt taustatyönsä. Samaa paneutumista saatiin ihailla jo vuonna 2013 lähes saman tekijäjoukon toteuttamassa, Märtä Tikkasen elämästä kertoneessa Vuosisadan rakkaustarinat -näytelmässä.

Kuten ohjaus, myös Kati Lukan lavastus rakentuu kollaasimaisesti, tuoden näyttämölle toisiaan täydentäviä elementtejä. Yhdessä Kalle Roppolan valosuunnittelun kanssa se jäsentää näytelmää sen liikkuessa eri ajoissa ja paikoissa. Teoksen näyttämö ja tapahtumat, kuten myös Canthin tekstit rakentuvat näin ikään kuin ajattomiksi. Roppolan valaistuksessa on häivähdys Kuopion Kanttilan kauppiastalon kesäpäivän aurinkoa ja teatterin sivunäyttämön hämärää.

Canth — Kertomus uuden ajan ihmisistä. 

Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 23.11.2016.


ROOLEISSA Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Cécile Orblin, Jukka Puotila, Eeva Putro, Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto ja Henri Tuominen

KÄSIKIRJOITUS Seppo Parkkinen

OHJAUS Kaisa Korhonen

LAVASTUS Kati Lukka

PUKUSUUNNITTELU Pirjo Liiri-Majava

MUSIIKKI Hannu Kella

VALOSUUNNITTELU Kalle Ropponen

ÄÄNISUUNNITTELU Esa Mattila

KOREOGRAFIA Marjo Kuusela

NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen

OHJAAJAN ASSISTENTTI Elina Lajunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti