maanantai 20. maaliskuuta 2017

Maksetaan – jos jaksetaan!


Rovaniemen Teatterin farssi Ei Makseta! lähtee liikkeelle tavallisten ihmisten – työläisten ja kotirouvien – noustessa vastustamaan jatkuvia hinnankorotuksia ja surkeita palkkoja. Dario Fon tunnetun teoksen pohjavire on vahvasti yhteiskunnallinen. Se kritisoi voimakkaasti poliittista ja taloudellista valtaeliittiä ja heidän peiteltyjä, tuomitsematta jääviä väärinkäytöksiään – kun samaan aikaan lain koura jahtaa nakkivarkaita. Teoksen näkökulma on pientä, tavallista tallaajaa ymmärtävä ja nostaa fokukseen yhteiskunnalliset valta- ja talousrakenteet. Kaikki tämä riemukkaan farssin keinoin!

Kaikki lähtee liikkeelle, kun kotirouvat Antonia (Paula Miettinen) ja Margherita (Eeva Hautala) osallistuvat koko naapuriston mukana ”maksetaan, mitä jaksetaan –tapahtumaan” läheisessä supermarketissa. Ystävättäret haalivatkin mukaansa kassikaupalla varastettua ruokaa. Voimakastahtoisen Antonian aviomies Giovanni (Vesa-Matti Komonen) on kuitenkin hyvin lainkuuliainen ja ahkera työläinen, jolle esivallan kunnioittaminen on kunnia-asia. Mihin naiset kaiken varastetun kaman siis piilottavat?

Näistä asetelmista lähtee liikkeelle riemukas ja sotkuinen tapahtumien vyöry. Farssille tyypilliseen tapaan katsoja kuvittelee olevansa askeleen verran edellä näyttämön tapahtumia ja juonikiemuroita, kunnes jälleen yllättyy. Näytelmän loppupuolella ovat päähenkilöt sotkeneet asiat jo sen verran mutkikkaasti, etteivät roolihahmot enää tunnu itsekään tietävän, kuka mitäkin salaisuuksia varjelee.

Rovaniemen Teatteri, Ei makseta!. Valokuva: Kaisa Sirén.

Näytelmän Rovaniemen Teatteriin ohjannut Tommi Auvinen on tehnyt Fon alkuperäisestä teoksesta päivityksen ja tulkinta elää oivallisesti taloudellisen laskusuhdanteen nykyhetkessä. Päivitys on kuitenkin sopivan hienovireinen ja näin näytelmän tapahtumapaikka on edelleen Milanossa. Nyt jo toki euroajassa ja Panaman papereita kritisoiden. Niinhän se tietysti on, että sivu historian valtaapitävät ovat suhmuroineet ja huijanneet itselleen parhaat edut, milloin osakemarkkinoilla, verosuunnitelulla tai yrityskaupoilla, milloin EU-tukihuijauksilla.

Farssin näyttämötulkinnassa on aina haastavinta sen rytmitys, sen varassa se joko nousee lentoon tai uppoaa. Näytelmän alkupuolella olin hetken epäuskoinen, mutta tulkinta ottikin vain hetken kierroksia. Auvinen onnistuu tuomaan Ei makseta! –farssiin rytmin, jossa sekä teksti että tapahtumat näyttämöllä nivoutuvat ja vievät teosta eteenpäin taidokkaasti. Katsomo selvästi nauttii näkemästään ja miksi ei nauttisi – Rovaniemen Teatterin tulkinta etenee vahvasti ja yllätyksellisesti eikä Auvisen ohjaus jätä esitykseen turhia suvantokohtia.

Auvinen on puristanut farssin väliaikoineen 2 tuntiin ja varttiin. Hyvä niin, sillä näin teoksen intensiteetti pysyy hyvin yllä. Ohjaaja on onnistunut myös siinä, että tulkinta saadaan väliajan jälkeen uudelleen yhä kiihkeämpään rytmiin. Ovet pamahtelevat auki ja kiinni juuri sillä iskulla, kuin on tarkoitus ja näyttelijöiden sisääntulot rytmittyvät kiihkeätempoisiksi.

Pentti Uimonen on tehnyt selkeän ja teoksen juuria Milanoon seuraavan lavastuksen. Teos tapahtuu pääasiassa pääparin asunnossa ja naapureiden ikkunat näyttämön sivustoilla luovat tunnelmaa saman kerrostalon naapureiden yhtä vaatimattomista oloista. Muut kuin pääparin kotona tapahtuvat kohtaukset on tuotu vauhdikkaasti katsomon sivustoille ja jopa katsomoon!

Paula Miettinen on saanut tulkintaansa voimakastahtoisena Antoniana aimo annokseen jämäkkyyttä ja omiaan puolustavaa vahvaa kansannaista. Miettisen selityksiä suoltava Antonia on hyvin karrikoitu rooli, josta välittyy mainiosti lankoja vetelevä tahtonainen. Vesa-Matti Komosen näyttelijäntyö Giovannina on vähäeleisen selkeää ja silti intensiivistä. Hänen roolihahmonsa piirtyy näyttämölle vahvana ja oikeudenmukaisena. Komonen onnistuu tuomaan roolinsa myös lempeyttä ja puristaa ilmaisunsa tiiviiksi, jolla silti tavoittaa vahvan oikeamielisyyden ja heikompaa puolustavan Giovannin.

Marko Syysmaa taituroi useissa rooleissa, välillä roolit tuntuvat vaihtuvan lähes lennosta – hyvin onnistuneen farssin merkki tämäkin. Syysmaa puristaa karaktääriä, milloin vasemmistolaiseen mellakkapoliisiin tai pamputtavaan karabinääriin, milloin taas hieman kliseiseen queer-henkiseen hautaisurakoitsijaan.

Rovaniemen Teatterin tulkinta Dario Fon klassikosta Ei makseta! on oivaltava, satiirinen yhteiskuntakritiikki. Se kutkuttaa sopivasti nauruhermoja, mutta valveuttaa myös pohtimaan yhteiskuntien loputonta epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta.


Rovaniemen Teatteri: Ei makseta! 
Ensi-ilta Lappia-talon suurella Tieva-näyttämöllä 2.3.2017.

Käsikirjoitus: Dario Fo

Suomennos: Liisa Ryömä
Ohjaus: Tommi Auvinen (vier.)
Lavastus: Pentti Uimonen
Pukusuunnittelu: Ulla-Maija Peltola
Valosuunnittelu: Kari Penttinen
Äänisuunnittelu: Katri Puranen

Rooleissa: Eeva Hautala, Vesa-Matti Komonen, Paula Miettinen, Timo Vuento / Samu Stenberg, Marko Syysmaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti