Arktisen hysterian tapahtumat saavat alkunsa voimalaitoksen patotyömaalta. On vuosi 1960 ja työläiset ovat menneet istumalakkoon maksamattomien palkkojen takia. Teoksen päähenkilö, voimalaitosinsinööri Harry Björkharry (Timo Tuominen) käy kuumana ja pohtii, mitkä keinot tulisivat kyseeseen lakon murtamiseksi, sillä pato uhkaa murtua.
Näytelmä keskittyy päähenkilön perheen, suvun ja patotyömaan pikkupaikkakunnan henkilösuhteiden kuvaukseen. Björharryn hartioilla on ratkaisun vastuu padon mahdollisesta murtumisesta, mutta käytännön keinoja sen ratkaisemiseksi hänellä on vähän. Kansallisteatterin tulkinnassa on hyödynnetty myös julkaisematonta aineistoa ja teoksen loppu rakentuukin mahdollisuuksille, erilaisille tarinan lopuille.
Marko Tapion Arktinen hysteria on edustaa suomalaista, varhaista postmodernismia. Nyt Kansallisteatterissa nähdään tiivis ja raikas tulkinta aikatasoja sekoittavasta romaanista. Marko Tapio (oik. Tapper) oli vanhin kuuluisista Tapperin taiteilijaveljeksistä ja ehti ennen kuolemaansa julkaista pääteoksestaan Arktinen hysteria kaksi ensimmäistä osaa. Kansallisteatteriin näytelmää työstänyt ryhmä löysi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista Tapion veljen sinne aikoinaan toimittamia, mutta myöhemmin unohdettuja, kolmannen ja neljännen osa käsikirjoitusliuskoja.
Tapion teoksen ovat Kansallisteatteriin dramatisoineet Juha-Pekka Hotinen, Atro Kahiluoto ja Aina Bergroth. Ohjaus on Kahiluodon. Dramaturgisesti suurin työ on ollut karsimisessa. Esimerkiksi romaanin toisessa osassa keskeisessä asemassa oleva sota on näyttämöversiossa häivytetty minimiin. Ja hyvä niin. Suomen täyttäessä 100 vuotta tulkintoja sota-ajasta nähdään ja on jo nähty riittämiin. Kahiluodon ohjaus on rytmitykseltään vaihteleva. Alun lakkokohtaus on kiivasrytminen ja ilmaisultaan vahvan fyysinen, kun taas toisen puoliajan alkupuoli, käsitellessään Harryn äidin (Tarja Heinula) ja isän (Taisto Reimaluoto) suhdetta, on rytmiltään on selvästi viipyilevämpi.
Arktisessa hysteriassa rakenteilla oleva pato ja sen uhkaava sortuminen ovat keskeisiä metaforia. Tapion teokset kuvaavat toisaalta Suomen sotien välistä aikaa ja toisaalta modernia, teollistuvaa Suomea. Kun teoksen kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät 1967 ja 1968, olivat sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja taloudellisetkin padot Suomessa murtumassa.
 |
| Suomen Kansallisteatteri, Arktinen hysteria. Valokuva Sakari Viita. |
Tapio on kerrontatavaltaan raikkaasti erilainen kirjailija ja tämän työryhmä onnistuu tuomaan hyvin näyttämöllekin. Aikatasoilta toisille liikutaan vauhdilla. Kaikki menneisyyden tapahtumat vaikuttavat teoksen henkilöiden nykyisiin päätöksiin, joten aika on läsnä kaikessa. Katsoja pysyy mukana kuitenkin vaivatta, sen verran selkeitä siirtymät ovat. Aikarakenne luo teoksen sisälle eräänlaisen näyttämön, jolla tapahtumia esitetään. Teoksen lavastanut ja puvustanut Reija Hirvikoski on ratkaissut tämän oivaltavasti tuomalla lavalle pienen pyörönäyttämön. Myös muu lavastus ja puvustus ovat selkeitä ja luovat ajankuvaa tarkasti.
Arktisen hysterian kahden ensimmäisen osan ilmestymisen aikaan Suomi täytti 50 vuotta ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogialle haettiin Tapion teoksista opponoivaa suhdetta, kuvaahan Arktinen hysteria todellisuutta keskiluokan silmin. Jos Linnalla oli suo, kuokka ja Jussi on Tapion kuvaus voimalaitostyömaineen teollistuvasta ja keskiluokkaistuvasta Suomesta. Tapion teos ei romantisoi mitään yhteiskuntaluokkaa, ei kaunistele ketään, eikä pidä kurjuutta jalostavana.
Timo Tuomisen näyttelijäntyön energisyys ja tarkkuus ovat ihailtavia. Hänen päähenkilönsä inhoaa työläisiä, mutta ei myöskään pidä kiipijäisästään. Tuominen onnistuu tavoittamaan päähenkilönsä sisäiset ristiriidat ja tulkitsee ne näyttämöllä ilmaisultaan tiiviisti ja tarkasti. Taisto Reimaluodon tulkinta Viki Björkharrystä, päähenkilön isästä, on taidokas ja loppupuolen sikarintupruttelukohtaus riemukas. Myös muu näyttelijäryhmä onnistuu puhaltamaan teokseen raikasta, vahvaa henkeä milloin työväkenä, milloin Harryn perheenjäseninä
Hienoa, että teos pääsee vihdoin näyttämölle, sen se on ansainnut ja Kansallisteatterin tulkinta siitä on onnistunut ja puhutteleva.
Marko Tapio: Arktinen hysteria
Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 1.3.2017
ROOLEISSA Tarja Heinula, Petri Liski, Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Taisto Reimaluoto, Marja Salo, Timo Torikka ja Timo Tuominen
OHJAUS Atro Kahiluoto
DRAMATISOINTI Juha-Pekka Hotinen ja Atro Kahiluoto
DRAMATURGI Aina Bergroth
LAVASTUS, PROJISOINTI- JA PUKUSUUNNITTELU Reija Hirvikoski
VALOSUUNNITTELU Ville Virtanen
ÄÄNISUUNNITTELU Juhani Liimatainen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Tuire Kerälä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti