Suomen ja Venäjän erityislaatuinen suhde vaatii siihen tarttuvalta teatterintekijältä rohkeutta ja tarkkaa havaintokykyä. Aihe on hyvin monimutkainen ja monimuotoinen. Juha Jokelan Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Sumu on tarkkanäköinen päivitys siihen poliittiseen tilanteeseen, jota Suomessa ja Venäjällä Ukrainan kriisin ja EU-pakotteiden myötä nyt eletään.
Suomen ja Venäjän suhde on kautta aikain ollut mutkikas ja enemmän tai vähemmän jännitteinen. Nykyhetki ei tee tähän poikkeusta. Päinvastoin. Jokela on sijoittanut näytelmänsä tapahtumat syksyn 2013 ja kesän 2015 väliselle ajanjaksolle, johon Ukrainan tapahtumat ja lisääntynyt Itämeren alueen jännitys tuovat omat lisämausteensa.
Sumu nousee lentoon Jokelan tekstin ansiosta. Dialogi on ilmiömäisen luontevaa, soljuvaa ja älykästä. Ohjaus on totutun tarkkaa. On kuin Jokela olisi onnistunut jalostamaan amebamaisesta ja vaikeasti hahmottuvasta aiheesta todella tiiviin tisleen, joka nostaa pintaan kaiken ajankohtaisen.
Näytelmässä suomalainen pienyritys on kehittänyt upean innovaation. Toimitusjohtaja Olli (Timo Tuominen) ja pääkehittäjä Taisto (Jani Karvinen) ovat entisiä Otaniemen kylmälaboratorion tutkijakollegoja, jo teekkarikylästä tuttuja aivosolun kämppiksiä. Taisto on pitkälti yksin kehittänyt MGD-laitteen, eräänlaisen aivojen kuvantamismenetelmän, jota yritys ryhtyy myymään ministeriön lupaileman vientiavustuksen turvin Venäjälle. Mukaan vientiponnisteluihin liittyy Jone (Kari Ketonen). Jone on Kauppiksesta ja handlaa siten mitä vain ja ihan missä tilanteessa tahansa, vaikka sitten vaikeilla Venäjän markkinoilla.
 |
| Suomen Kansallisteatteri, Sumu. Valokuva: Stefan Bremer. |
Eletään vuotta 2014 ja Ukrainassa puhkeaa vallankumous, Venäjä miehittää pian Krimin ja Itä-Ukrainassa alkaa sota. Taisto ja Olli löytävät itsensä moraalisten pohdintojen ääreltä. Voiko puolidiktatuuriin ajautuneen valtion kanssa käydä kauppaa ja tehdä yhteistyötä? Valtion, joka ei kunnioita vähemmistöjen oikeuksia ja joka öykkäröi suurvaltamaisesti. Näytelmän alaotsikko, itsesensuurikomedia, herättää ajatuksia suomettumisesta ja suurvallan myötäilystä ja tuo teokseen näin myös historiallisia kaikuja.
Tulkinta tuo Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle kolme miestä ja kolme erilaista suhdetta käsillä olevaan, monitahoiseen moraaliseen pulmaan. Taisto ei halua ajaa mistään hinnasta yritystä tilanteeseen, jossa se voisi joutua MGD-laitteen huoltosopimusten kautta toimimaan miehitetyllä Krimillä. Jone näkee idänkaupan taloudelliset mahdollisuudet ja Olli painii omantuntonsa suhteen näiden kahden näkemyksen sumuisessa välimaastossa.
Jokela onnistuu tekstissään lähestymään tuoreesti ja äärimmäisen puhuttelevasti Venäjän Krimin valloituksen ja Ukrainan tilanteen henkilöissä aiheuttamia reaktioita. Sumun Olli, Taisto ja Jone herättävät myös katsojan pohtimaan omaa näkökulmaansa Suomen roolista Venäjän suhteen. Mieleen nousevat ajatukset siitä, miten naapurimaahamme ja sen harjoittamaan politiikkaan tulisi oikein suhtautua.
Sumussa hykerryttää myös sen erittäin aidontuntuinen, raadollinenkin työelämäkuvaus. Päähenkilöt käyvät toimistossaan kiihkeitä keskusteluja ja pohdintoja, joissa kaikki tunteet ovat mukana. Varsinainen helmi on Onnin käymä kehityskeskustelu yritykseen palkatun Venäjä-asiantuntija Larissan (Elena Spirina) kanssa sekä tietysti Jonen virtuaalibisset.
Teppo Järvisen lavastus ja Max Wikströmin valosuunnittelu luovat näyttämölle toimivan ja yksinkertaisuudessaan näyttävän kokonaisuuden. Lavastus on pelkistetty, jopa minimalistinen. Se hyödyntää pyörönäyttämöä onnistuneesti ja saa aikaan tunnelman koko ajan liikkuvasta todellisuudesta, joka tuo aina eteen uuden näkökulman. Timo Teräväisen videosuunnittelu täydentää tulkintaa hienosti. Niukka ja samaan aikaan aito näyttämökuva antaa myös upealle tekstille sen ansaitsemaa tilaa kuulua ja tulla katsojan tajuntaan.
 |
| Suomen Kansallisteatteri, Sumu. Valokuva: Stefan Bremer. |
Timo Tuominen onnistuu upeasti tulkinnassaan kaiken keskellä tasapainoilevana Onnia. Tuomisen näyttelijäntyö on hienovireistä ja samalla niin vahvaa, että katsomossa voi tuntea nahoissaan Onnin painiskelun ja epätoivoisetkin hetket joka suuntaan vedettävänä toimitusjohtajana. Tuomisen työskentely on näennäisen vähäeleistä, mutta siitä huokuu vahva läsnäolo ja paneutuminen rooliin.
Kari Ketosen myyntitykki Jone on mainio roolisuoritus ja tulkinta itsetietoisesta markkinamiehestä. Ketonen rakentaa hahmostaan monipuolisen ja tarkan kuvan. Jani Karvinen tuo Taiston rooliin luontevasti tutkijan ja yrittäjän identiteettien ristiriitaisen kohtaamisen. Karvisen Taisto on hyvin aidonoloinen kuvaus tieteentekijästä, joka joutuu kohtaamaan todellisuuden eteen sysäämät moraaliset valinnat, mutta joka haluaisi lopulta vain tehdä tutkimustaan omassa kammiossaan. Koko näyttelijäryhmä oli jo ensi-iltaan tultaessa sisäistänyt Jokelan tekstin ihailtavan voimallisesti onnistuen näin luomaan teokseen vahvan, mukaansa tempaavan tunnelman.
Tarkkanäköinen Sumu pysäyttää ja puhuttelee. Se on kirkas teatterielämys kaikille aisteille.
Juha Jokela: Sumu. Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 14.9.2016.
ROOLEISSA: Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen; videolla Ria Kataja
OHJAUS: Juha Jokela
LAVASTUS: Teppo Järvinen
PUKUSUUNNITTELU: Tarja Simonen
VALOSUUNNITTELU: Max Wikström
ÄÄNISUUNNITTELU: Tommi Koskinen
VIDEOSUUNNITTELU: Timo Teräväinen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU: Pauliina Manninen
DRAMATURGI: Minna Leino
OHJAAJAN ASSISTENTTI Martina Marti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti