Kyllä en odottanut ihan tätä. Mainio karvalakkipäinen Vesa Vierikko Kansallisteatterin Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja -näytelmän pääroolissa tuo varmasti monelle muullekin katsojalla elävästi mieleen oman isän, isoisän tai mökkinaapurin. Moni tunnistaa varmasti jotakin hyvin tuttua näytelmän jäyhästä jääräpää-äijästä. Vanhan miehen, jolla on vahvat mielipiteet kaikesta ja etenkin nykymaailman tilasta, mutta jolle puhuminen oman vaimon kanssa ottaa koville. Jäärän sisältä löytyy kuitenkin myös suuri annos viisautta ja elämänkokemusta.
Täytyy myöntää, että Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja oli jotain muuta kuin mitä odotin. En ole lukenut Tuomas Kyrön romaaneja tai nähnyt elokuvaa. Käsitykseni Mielensäpahoittajasta on siten muodostunut sieltä täältä vastaan tulleista palasista, työkaverien kommenteista tai median tuomista sirpaleista. Yllätyin Kansallisteatterin tulkinnan monitasoisuudesta ja uskalluksesta ottaa mukaan varsin tummiakin sävyjä. Näytelmässä päähenkilö ryhtyy kirjoittamaan testamenttiaan, koska tahtoo siitä hyvän ja yllättävän. Hän alkaa rakentaa itselleen mieleistä arkkua, koska hyvänhän saa vain kun itse tekee.
Kyrön teksti ottaa vahvasti kantaa nykyajan ilmiöihin hivelypuhelimista tabletteihin ja GPS-paikantimiin. Mielensäpahoittaja latelee hykerryttävän hauskasti totuuksia monista muistakin aikamme ilmiöistä ja henkilöistä. Tulkinta on hauska ja humoristinen, mutta pysäyttää katsojan myös muun inhimillisen äärelle. Nuoret muuttavat työn perässä kasvukeskuksiin, osa ulkomaillekin. Vanhukset jäävät maaseudulle alati vähenevien palveluiden varaan.
 |
| Suomen Kansallisteatteri, Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja. Valokuva Tuomo Manninen. |
Mika Myllyahon ohjaama ja dramatisoima näytelmä tuo näyttämölle jääräpääukon, hellyttävän viime vuosisadalle jämähtäneen ihmisen. Mielensäpahoittajan mukana näyttämölle könyää myös tujakka annos vahvoja mielipiteitä vanhenemisesta, vanhusten kohtelusta ja eutanasiasta. Se on myös kuvaus perisuomalaisesta pitkästä parisuhteesta, sen vaiheista ja vivahteista. Päähenkilön emäntä (Maruska Verona) kärsii muistisairaudesta ja on jo hoitokodissa, ja poika (Ilja Peltonen) ajautuu kriisiin omassa parisuhteessaan. Myllyahon ohjaus tuo näyttämölle onnistuneesti myös takaumia päähenkilön elämän varrelta, kuten pitkän parisuhteen problematiikkaa, ja täydentää näin Mielensäpahoittajasta syntyvää henkilökuvaa.
Kati Lukan arkkulautalavastus on toimivan niukka. Se koostuu lähinnä näyttämön seiniin nojaavista eripituisista laudoista ja lankuista. Puu materiaalina soveltuukin mainiosti tällaiseen perisuomalaisuuden kuvaukseen. Näyttämön taustapaneeli on rakennettu vanhoista laudoista, ja sitä hyödynnetään videoprojisointiin, joka nostaa esille kuvia menneestä Suomesta ja sen rapistuneista baareista ja huoltoasemista. Ville Toikan valosuunnittelu tukee tarinaa hyvin. Kun kerran kuljetaan kohti takaseinää, niin se saa näkyä katsojillekin.
Vesa Vierikko tekee onnistuneen tulkinnan pääroolissa. Hän rakentaa hyvin aidonoloisen ja luontevan kuvan jäyhästä suomalaisesta besserwissermiehestä. Hänen tulkintansa tavoittaa kuitenkin hienosti myös muut päähenkilön tunne-elämän vivahteet, kuten hellyydentunteet vaimoa kohtaan ja omasta pojasta ja hänen elämästään välittämisen. Vierikko tuo rooliin jotain hyvin hellyttävää ja herkkää ja rakentaa hahmonsa myös onnistuneen fyysisen ilmaisun kautta.
Kyllä ei mieltään pahoita katsoja kun teatteriin joutuu. Piimää ei väliajalla saa, mutta pullakahvit nyt kumminkin.
Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja
Ensi-ilta Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 21.9.2016
MUUSIKKO Samuli Laiho
OHJAUS JA DRAMATISOINTI Mika Myllyaho
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
MUSIIKKI Samuli Laiho
VALOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Esa Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti