Lapsuuteni Suomi oli hyvin erilainen kuin se Suomi, jossa nyt elän. Aivan kuin 1970-luvun Suomi olisi ollut kokonaan toinen maa. Isänmaa sataviisikymmentä tai sata vuotta sitten on vielä enemmän toinen todellisuuus. Landet Svenska Teaternissa rakentaa Suomen tarinaa yksilöiden kautta. Juhlavuoden näytelmässä muistotkin koetaan erilaisina kuin mitä ne aikoinaan ehkä olivatkaan.
Landet vertautuukin heti alussa Strindbergin Uninäytelmään, jopa Calderónin näytelmään Elämä on unta. Elämä on suruja ja rakkaus kait vain harhaa. Siihen suuntaan näytelmän ohjaaja Maria Lundström ja käsikirjoittaja Christoffer Mellgren katsojaa lähtevät kuljettamaan. Mitä muistoja voikaan edesmenneen läheisen koko jälkeenjäänyt omaisuus kantaa mukanaan?
Suomi100 ja Svenskis150 eivät ole ihan helpoimpia lähtökohtia uutuusteokselle. Tekijäryhmä onnistuu tuomaan lavalle teatterileikin. Elämän tummemmat sävyt kohtaavat huumorin ja ironian. Näytelmä pysäyttää pohtimaan menneisyyttä ja sitä, mitä ihmettä tuleman pitää.
Teoksen käsikirjoitus rakentuu todellisuuspohjan päälle, mutta on kuitenkin täysin tekijöidensä luoma fiktiivinen kertomus. Landet rakentuu paloista, erilaisista dokumentaarisista tarinoista. Svenska litteratursällskapet ja Svenska Teatern keräsivät katsojilta vuonna 2015 tarinoita. Katsojien tarinoita menneestä ja tulevasta. Sellaisia tarinoita, joita he haluaisivat nähdä näyttämöllä itsenäisyyden juhlavuonna.
Näytelmän päähenkilö Arvid, jota nuorena esittää Patrick Henriksen ja vanhempana Niklas Åkerfelt, tekee sisäisen matkan itseensä, omiin muistoihinsa ja elämäänsä. Hän on lähtenyt siirtolaiseksi Australiaan ja perustanut siellä perheen. Muistot kotimaasta ja koko siihen asti eletty tuovat näyttämölle tapahtumat pitkältä ajalta. Näyttämöllä nähdään sota-aika, lapsuuden ystävät, siirtolaisvuodet ja lopulta paluu kotimaahan. Kotimaahan, jota ei enää ole sellaisena kuin Arvid sen muistaa.
 |
| Svenska Teatern, Landet. Valokuva: Cata Portin. |
Åkerfeltin tulkinta Arvidista nostaa pintaa hämmästyksen, jonkinmoisen pölmistyksen elämän edessä. Hän onnistuu saamaan hahmoonsa ihmetystä ja kummastusta kaikesta siitä, mitä ympärillään kokee ja näkee. Åkerfeltin olemuksessa näyttämöllä on teokseen hyvin istuvaa suurta kysymystä kaiken äärellä.
Monin paikoin näytelmä on hulvaton ja naamioineen jopa karnevalistinen leikki. Esityksen dramatisoinut Christoffer Mellgren on tehnyt suuren työn koostaessaan ja muokatessaan yleisön tarinat ja henkilöhahmot fiktioksi ja tarinaksi. Teokseen on kuitenkin jäänyt myös kohtausten irrallisuutta, joka näyttäytyy lievänä draamallisena epäselvyytenä ja katsomiskokemuksen raskautena. Katsojan ei ole aina ihan helppo seurata perässä kaikkea näyttämöllä tapahtuvaa.
Svenska Teaternin suurella näyttämöllä nähdään paljon puhuva Erik Salvesenin lavastus, jonka keskiössä on talon runkorakenne. Se sama runko, joka isänmaamme sisuksissakin on. Jokin yhteinen ja kaikille tunnistettava. Tämän perustan päälle aika rakentaa Landetissa vähitellen kerrostumiaan ja muistojaan.
Yksi teoksen parhaita puolia on sen huumori ja ironia, Svenska Teaternille tyypillinen itseironiakin. Näyttämöllä nähdään metateatterin monia tasoja. Maria Lundströmin ohjaus marssittaa rampille muun muassa nuorten, teatteriin pyrkivien näyttelijöiden kilpailuvietin ja battlen siitä, kuka on paras esiintyjä. Anna Hultin näytelmää harjoitusvaiheessa prosessoivana teatteriohjaajana on osuvan ironinen. Simon Hägerin hulvaton, katsojakokemuksiaan teatterissa tilittävä ja kesken esitystä nukahtava Arvidin äiti Rakel on kuin muistuma teatterin katsojakunnan historiasta. Myös Hägerin ensimmäisen puoliajan sianranska- ja sianskandinaaviskan potpuri on huimaava sanallisessa akrobatiassaan.
Yksi teosta parhaiten rytmittävistä palasista on Robert Kockin musiikki ja Nomaderna-bändin muusikoiden (Jori Hulkkonen, Kari Hulkkonen ja Mamba Assefa) mukana elävä ja saumaton musiikillinen työskentely. Kock onnistuu musiikillaan tuomaan teokseen annoksen voimaa, herkkyyttä ja hienovireisyyttä.
Landetissa on paljon tuttua. Se tuo näyttämölle yhtä lailla jotain tuttua ja tähän asti elettyä. Mukana on myös jotain tuntemattomasta tulevaisuudesta. Se koostuu tarinoista, jotka alkavat jollain ihmeellisellä tavalla tuntua tutuilta. Aivan kuin olisi elänyt jotain vastaavaa…
Svenska Teatern: Landet
Kantaesitys 23.9.2017 Suurella näyttämöllä
Käsikirjoitus: Christoffer Mellgren
Ohjaus: Maria Lundström
Musiikki: Robert Kock
Koreografia: Carl Knif
Lavastus: Erik Salvesen
Pukusuunnittelu: Tiina Kaukanen
Maskeeraus ja hiukset: Pirjo Ristola
Valosuunnittelu: Tomi Kumlin
Äänisuunnittelu: Hanna Mikander
Rooleissa: Max Forsman, Patrick Henriksen, Anna Hultin, Simon Häger, Stella Laine, Dennis Nylund, Cecilia Paul, Mitja Sirén, Hellen Willberg ja Niklas Åkerfelt
Muusikot: Jori Hulkkonen, Kari Hulkkonen, Mamba Assefa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti