Mikä on totta?

Onko teatteri totta? Kristian Smedsin Kansallisteatteriin ohjaama Just Filming alkaa kohtauksella, jossa virolainen näyttelijä Juhán Ulfsak kertoo lapsuuden kokemuksestaan teatterissa, kun hän sai katsella isäänsä Peer Gynt -näytelmässä. Väliverhon takana näyttämöllä istunut pikkupoika himoitsi teatterin hämärässä näyttämöltä käteensä sienikorista sinne viskattuja sieniä. Totta on ainakin, että vuonna 1973 syntyneen näyttelijä Jóhan Ulfsakin näyttelijä-lavastaja isä Lembit Ulfsak oli mukana Eesti Dramateaterin Peer Gyntissä vuonna 1978. Totta myös, että Kansallisteatterin suursatsaus vuonna 1916 oli Peer Gynt.

Kuten Ibsenin Peer Gynt, liikkuu Smedsin Just Filming toden ja unen rajoilla, kuin vapaana ajasta ja paikasta. Ibsenin näytelmästä todettiin aikoinaan sen olleen edellä aikaansa ja luoneen sellaisia kielellisiä ja visuaalisia kuvia, jotka vasta elokuva myöhemmin mahdollisti. Just Filming on paikoin surrealistinen ja absurdikin kudos ja antaa katsojalle tilaa löytää siitä itseään kiinnostavaa ja koskettavaa tematiikkaa. Näytelmän nimi viittaa tietysti elokuvan tekemiseen, mutta myös sellaiseen, mikä ei ole totta. Jotakin sellaista, jota voi ikään kuin vähän filmata ja sitä kautta rakentaa näyttämään mahdollisen todelliselta.

Kuten Smeds itse toteaa, on hänen esityksensä vain ”yksi sininen pilleri ompelurasiassa”. Näytelmä keskustelee teemoiltaan siis muiden esitysten kanssa. Just Filming nostaa nykyajasta esiin esimerkiksi keinotodellisuuden. Internet pullistelee ja tarjoilee meille jatkuvalla syötöllä kaikkea, mikä ei ole totta ja jonne monet haluavat uppoutua ja paeta. Käsiemme ulottuvilla on kaiken aikaa loputon määrä esimerkiksi virtuaalista pornoa ja väkivaltaa ja muuta hömppää. Kuinka moni tarvitsisikaan selkänsä taakse jonkun, joka ajoissa ottaisi niskasta kiinni ja vetäisi pois houkutuksista?

Mieleen nousee Anna Paavilaisen ja Marja Salon näytelmä Sinuus, jossa oma minuus karkaan aina vain kauemmas virtuaalimaailmoihin, vaikka sitä kuinka yrittää päivittää. Toinen mieleen tuleva näytelmä on Kansallisteatterin vuoden takainen, viiltävästi nykyihmistä kuvaava Minna Leinon ohjaama ja Martin Crimpin kirjoittama Onnellisuuden tasavalta. Yhtälailla Just Filmingin päähenkilöt tavoittelevat onnea ja vapautta.

Suomen Kansallisteatteri, Just Filming. Valokuva: Lennart Leberenz.

Taattua Smedsiä on teoksessa mukana aimo annos. Just Filming leikittelee rooleilla, on yllätyksellinen ja lataa näyttämölle rohkeasti myös arktista seksuaalisuutta, joka on yhtä aikaa spontaania ja estoista. Näytelmän tulkitsevat Annamária Láng ja Juhán Ulfsak. He heittäytyvät mukaan tähän teatterin epätodellisuuteen epäröimättä ja kiihkeästi. Ulfsak vie erityisellä kiihkolla ja intohimolla läpi muun muassa rokkikukkomaisen tanssikohtauksensa. Eräässä kohtauksessa lavalle roiskitaan sienikoreista valtavat määrät popcornia, jonka tuoksu täyttää Willensaunan pienen teatteritilan.

Lennart Laberenzin videosuunnittelu loihtii näyttämön takaseinälle toisaalta maagisia värimaailmoja ja toisaalta mustavalkoista, kaiken taustalla alati pyörivää arkea busseineen ja liikennevaloineen, kuin muistutuksena reaalimaailmastamme, jonka niin usein haluamme unohtaa. Aivan kuin se kertoisi katsojalle, mitä Rautatientorilla on oikeasti menossa sillä aikaa, kun hän itse istuu teatterin epätodellisessa ja keinotekoisessa maailmassa.

Kohtaukset yhdistelevät yllätyksellisiä elementtejä kuten vaikkapa lopun venäläiseen tapaan ylinäytelty miehen ja naisen kohtaaminen. Siinä ryhdytään ylitsepursuavien tervehdysten jälkeen dubbaamaan TV-ruuduista näkyvää Bertoluccin Suojaava taivas -elokuvaa. Ruudulla pyörii kuumassa autiomaassa tapahtuva rakastelukohtaus ja näyttelijät tekevät ääniroolinsa siperialaisittain turkit päällä ja luistimet jalassa.

Osittain kohtaukset tuntuvat hieman irrallisilta, mutta toisaalta juuri tämä harkittu irrallisuus tuo teokseen kaiken sen ihmeen ja taian, kummallisenkin unenomaisuuden. Katsojalla on tunne kuin kulkisi usvassa eteenpäin, jossakin epätodellisen todellisessa maailmassa, jossa voi odottaa tapahtuvaksi ihan mitä tahansa.


Suomen Kansallisteatteri – Just Filming.
Kantaesitys Willensaunassa 14.10.2016.

Näyttelijäntyö: Annamária Láng ja Juhán Ulfsak

Ohjaus: Kristian Smeds
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Videosuunnittelu: Lennart Laberenz (Saksa)
Äänisuunnittelu: Krisztián Vranik (Unkari)
Musiikki: Verneri Pohjola, Pekka Kuusisto ja Timo Kämäräinen
Naamioinnin suunnittelu: Laura Sgureva